Kuinka paljon maatalouden tuet vaikuttavat työtätekevän ihmisen verotukseen?
EU ja kansalliset tuet yhteensä suomessa n. 2% valtion budjetista.
Talousuutisissa kerrottiin äsken, että työntekijöiden sairaspäivistä kertyy 670 000 000 € lasku yhteiskunnalle vuosittain. Kansallinen tuki n. 700 000 000 €.
Työttömyyskorvauksista 1 800 000 000 €:n lasku.
Eli lähes sama, kuin maataloustuet yhteensä suomessa. (EU ja kansalliset tuet)
Eli onko se maataloustuki sittenkään suurí?
Ei minusta, kun vertaa sitä muihin valtion menoihin.
Suhteellisuudentajua
9
1214
Vastaukset
- hassijulme
pa*kanaama vertailla SAIRAUSpäiviä mihinkään maataloustukeen?
Saunan taakse joutaisit.- Miksi ei voi??
Siis se oli vain esimerkki mitenkään mollaamatta yhtäkään sairaslomalla olevaa ihmistä.
Onko ymmärtämisessä jotain vikaa?? Se oli vain esimerkki, minkä verran menee mihinkin rahaa.
Tottakai niitä voi vertailla, kun kaikki nuo maksetaan yhteiskunnan rahoista. Ei tuo sairaspäiväraha ole mitenkään erityisen arka aihe. Täysin normaalia, että ihmiset ovat joskus kipeitä.
Sinulla taitaa olla tuo maatalouden mollaaminen niin verissä, että et erota asiallista kirjoitusta asiattomasta. - Anti-Veijo
Mitä epäasiallista avauksessa oli? Nuo kaikki maksetaan valtion varoista.
- ihan rauhassa
Maatalouden tuki noin 1,7 mrd euroa.
Sosiaali- ja terveys menot noin 10 mrd euroa.
Sairastaminen kallis ruoka halpa!
- Viikkorahoja
Mutta oottelehan kun aletaan maksella itälaajentumista ja sitten Nato-maksut. Siihen vielä Kioto-maksut, Ahtisaaren... no ne niitä viikkorahoja. Niin sitten se vielä maksaakin, kun ensin ajetaan maatalous alas ja sitten yritetään se saada ylös. Se se maksaakin niinpaljon, että siinä huudellaan sitten eläkeläisviljelijöitäkin apuun.
- masa
puhut asiaa kumma et pitää ruoka tuhota ja sit ku tulee nälkä aletaan itkeen miksei ole ruokaa arvaa ku mä oon salaa toivonut et jollain konstilla saatais ruoka hetkeks loppuun kaupoista ei auttais vaik olis rahaa nälis olisit ihana opetus näille nyky ihmisille ku pidetään kaikki itsestään selvyytenä ja viel itsenäisyyspäivän tuntumassa mollataan ku on oma maatalous voi hitto kypsyttää
- lopettaa.
Ne kun menevät noille lapsille,joilla kusi nousee päähän.Lisäksi ne vääristävät kilpailua.Tuet siis kaikille samoin perustein.
- vertailija myös
asia sinulta unohtui. Työttömiä on noin viisinkertainen määrä viljelijöihin nähden, joten yhden viljelijän saamat tuet vastaavat viiden työttömän saamia työttömyyskorvauksia.
- EU-avustaja
Ketjun aloittajalla oli väärä summa työttömyysmenoissa. Niitä maksetaan noin 3 miljardia vuodessa. Noin 250 - 300 000 henkilölle.
maataloustukia noin 1.85 miljardia n 100 000 viljelijälle. Mm Nalle Wahlroosille " rutkasti"...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770