Paljonko kyyneileitä?

On varmaankin aika yksilöllistä.

Pari viikkoa kestää se voimakkain suru, sitten alkaa hellittää. Itku saattaa tosin tulla vielä kahden vuoden kuluttuakin joskus.

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Kirjoittaja tuntematon

ainakin mun kohdalla,menetin puol vuotta sitten koiruuteni ja edelleen lähes päivittäin tulee tippa silmään kun katsoo koiruuteni kuvaa seinällä,minua on paljon auttanut tämä runo jonka löysin joltain koirasivulta.

Se,mitä olimme,olemme nyt.
Se,mitä meillä oli,on edelleen.
Yhteinen menneisyys,lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä,jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani.
Kun pysähdyt kukkulalle katselemaan
kaukaisuuteen ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.
Ole hiljaa.Hengitä.
Kuuntele askelteni ääniä sydämmessäsi.
En ole poissa,kuljen mukanasi,aina sinussa.
-tuntematon-