Oli miten oli, ylioppilastutkinton suorittanut on ylioppilas, vaikkei jatkaisi kouluansa ikinä missään. Tai vaikkapa jatkaisi peruskoulussa, tulee ylioppilastutkinnon suorittanut aina olemaan ylioppilas. Aina ja ikuisesti. Sille edes nim. ylioppilas ei mahda mitään. Joten johtopäätöksenä ei voida yleistää, että ylioppilastutkinnon suorittaneet, jotka eivät meni yliopistoon eivät olisi ylioppilaita. Ja sehän on tullut jo selväksi kaikille, että yliopisto on korkeampi oppilaitos kuin amk. Huomaahan tämän jo opintojen pituudesta, että yliopistossa opiskeleminen kestää kauemmin. Tästä syystä onkin ihan hyvä, että he saavat korkeamman tutkintonimikkeen. Mutta muistakaahan kaikki seuraava: työelämässä tutkinnon merkkaavat, eivät vapaa-ajalla. Ja jokainen opiskelee tai on opiskelemati. Toivotan onnea nim. ylioppilaalle opinnoissa, että hän saisi haluamansa nimikkeen itsellensä sekä muille hänen kaltaisilleen, joka arvostaa korkeasti koulutettua. Toivotan myös muille onnea, joille tittelit eivät ole koko elämä.
elämä opettaa, jollei muuta niin hiljaa kävelemään
6
1007
Vastaukset
- Ylioppilas
kiitoksia onnentoivotuksista. kyllähän tämä jo hyvälle alkaa näyttämään, ei enää paljoa puutu ja saan sen lisensiaatin todistuksen.
niin, ammattikorkeakoulussa opiskeleva voi olla ylioppilas, mutta hän on ammattikorkeakoulun oppilas, ei ammattikorkeakoulussa opiskelevista käytetä nimitystä "ylioppilas". jos esim. mediassa puhutaan ylioppilaiden soihtukulkueesta itsenäisyyspäivänä, niin se tarkoittaa nimenomaan sen paikkakunnan yliopisto-opiskelijoita ts. sama asia kuin yliopisto-opiskelijoiden itsenäisyyspäivän soihtukulkue jne. mediassa kuitenkin käytetään nasevampaa ja parempaa nimitystä "ylioppilaiden soihtukulkue" esimerkkinä tämä on siis yksi.
Kyllähän koulutus merkkaa myös vapaa-ajalla, kun on saanut sen kautta laajemman näkökulman asioihin ja elämään, on laajempi maailmankuva ja elämänkatsomus ja sivistys jne. kyllä se on eduksi kaikessa ja tekee elämästä miellyttävämpää. on siitä ihan tutkittuakin tietoa, että esim. haastavassa työssä toimivat henkilöt sairastavat vähemmän masennusta, on vähemmän alkoholismia, tupakointia, ovat vanhoina virkeämpiä, elävät pidempään jne. tietenkin liika on liikaa ja burnout uhkaa jos liikaa ahnehtii. Epidemiologia on mielenkiintoista: alemmin koulutetuilla on enemmän sairauksia, tupakointia, alkoholin väärinkäyttöä, avioliiton ulkopuolisia lapsia (eli äpäröitä), enemmän avoliittoja. Esim. maalareilla on enemmän mielialaongelmia kuin lukion opettajilla. vaikka maalareilla tietysti asiaan on aiemmin vaikuttanut myös liuotinainealtistus.- Kylli 69
hän on ammattikorkeakoulussakin ylioppilas. Älä jannu taas poraa.
- ylioppilas
Kylli 69 kirjoitti:
hän on ammattikorkeakoulussakin ylioppilas. Älä jannu taas poraa.
hän on ammattikorkeakoulussa ehkä ylioppilas, mutta ammattikorkeakoulun oppilas
- Kylli 69
ylioppilas kirjoitti:
hän on ammattikorkeakoulussa ehkä ylioppilas, mutta ammattikorkeakoulun oppilas
Hmmm. ei kuulosta kovinkaan oleelliselta.
Hän on kuitenkin opiskelija?
Yliopiston ylioppilas?
Ammattikorkeakoulun ylioppilas?
On tälläkin palstalla jutut. Voi kiesus. - Simeoni
Kylli 69 kirjoitti:
hän on ammattikorkeakoulussakin ylioppilas. Älä jannu taas poraa.
Yliopistossa/korkeakoulussa kauppatieteitä opiskeleva on "arvonimeltään" kauppatieteiden ylioppilas. AMK:ssa tradenomilinjalla opiskelevasta ei käytetä nimitystä kauppatieteiden ylioppilas, vaikka hän olisikin valkolakin saanut.
- mennä hieman
överiksi, maalareilla enemmän mielialaongelmia, alemmin koulutetuilla enemmän sairauksia. Minä en ole tavannut yhtään lukion opettajaa, joka olisi yhtä vitsikäs ja mukava kuin maalarit.
PS. myös osa lääkäreistä on mulkkuja, jotka eivät ajattele potilaan parasta. Eräänkin kerran menin yöllä päivystykseen kipujen takia ja lääkäri sanoi: "en minä nyt kehtaa tutkia tarkemmin.....", vaikka muita potilaita ei ollut jonossa. kyseisellä lääkärillä on kyrvän leima ollut paikkakunnalla pitempäänkin ja tuskin on ainoa suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626