Olen nelikymppinen mies, joka yrittää viinasta eroon. Takana on parinkymmenen vuoden juomishistoria, viimeiset pari vuotta avieron jälkeen juominen ollut päivittäistä. Töissä käyn eikä viinan takia ole tullut poissaolojakaan. Sain ajan a-klinikalle ensi torstaiksi. Työterveyslääkäriltä sain nukahtamislääkkeitä (Imovane) ja entuudestaan on diapamia ja Oxepamia. Tänään alkoi kolmas raitis päivä ja olo on suoraan sanottuna kuppainen: yöt menevät imovanen voimalla parin-kolmen tunnin unen pätkissä, olo on hermostunut, hermot kireällä, joka paikaa kolottaa, hikoiluttaa ja paleltaa (vuorotellen tai yhtä aikaa). Kertokaapas kokeneemmat, mitä tässä on odotettavissa, milloin olo alkaa helpottamaan, vai alkaako? Onko jotain vippaskonsteja parempaan oloon?
3:s päivä raittiina :(
19
2067
Vastaukset
- aikaa
varmasti ainakin joitakin viikkoja kun on tuommoinen putki alla. Kyllä se siitä ja voit uskoa että kannattaa.
- Cato
"Onko jotain vippaskonsteja parempaan oloon? "
Juomisen katkaisu onnistuu parhaiten suljetussa sairaalaympäristössä.- paljon juonut
Kolmannen päivän jälkeen pitäisi alkaa helpottamaan. Viikon ajan voi kuitenkin olla uniongelmia ja hermostuneisuutta. Jos tuntuu, ettet pysty tuota aikaa olemaan raittiina, mene suljettuun katkaisuun muutamaksi päiväksi. Pari viikkoa voi sitten mennä siihen, että pääsi lopullisesti selviää.
Jos ei iltaisin ole muuta tekemistä, mene aa:han. Ei sinne tarvitse jäädä, mutta voit päästä ainakin pahimman yli. Tsemppiä! - joka ottaa
viinavieroitusoireisen osastolle makoilemaan??
Katkolle lähettävät, ja se onkin oikea paikka siinä taudissa.
- Kröhöm.
Ei auta kuin aika, riittävä ravinto ja lepo. Odotettavissa on vieroitusoireita muöhemmin myös tuosta myrkkygalleriastasi; Immovane, Diapam ja Oxepam. Aika huimaa on touhu, kun yhdestä riippuvuudesta pyritään eroon, niin oikein lekurien luvalla koukutetaan toiseen. Oxepam on niistä pahin koukuttaja, ja sitä normaalisti määrätään vain paniikkihäiriöisille, jotka poposivat sitä lopun ikäänsä.
Kolme päivää on alun alku, ja 3-4 viikon päästä on olo toinen, ellet sitä ennen saa mieliharmia ratista huumaantuneena ajosta.
Viikon päästä pitäisi ehdottomasti alkaa loiventamaan Diapamin ja Oxepamin käyttöä, ja loivennuksen jälkeen LOPETTAA NE KOKONAAN.- Ykkösbonus
Tiedossa on pamien koukuttava vaikutus ja olenkin niiden kanssa varovainen. Olo vaan on niin sietämätön, verrattuna aikaisempaan. Töistä tullessa parin viinilasillisen jälkeen oli kerrassaan mainio olo, ei hikoiluttanut, vatsa toimi, hermot kunnossa. Ja onhan myös niin, että retkahdusriski kasvaa melkoisesti, jos ei yöllä saa nukuttua. Seksin aikana ei viinanhimo vaivaa, mutta ei siihenkään saa tuntitolkulla aikaa kulumaan... ;) Hyvä puoli on, että tyttöystävä ei pihtaa, joten ei puutteessa tarvitse kärvistellä. Mutta missähän vaiheessa fyysiset vieroitusoireet alkavat helpottamaan, henkisen puolen kanssa on kuitenkin työtä pidemmäksikin aikaa...
- Ykkösbonus
Ykkösbonus kirjoitti:
Tiedossa on pamien koukuttava vaikutus ja olenkin niiden kanssa varovainen. Olo vaan on niin sietämätön, verrattuna aikaisempaan. Töistä tullessa parin viinilasillisen jälkeen oli kerrassaan mainio olo, ei hikoiluttanut, vatsa toimi, hermot kunnossa. Ja onhan myös niin, että retkahdusriski kasvaa melkoisesti, jos ei yöllä saa nukuttua. Seksin aikana ei viinanhimo vaivaa, mutta ei siihenkään saa tuntitolkulla aikaa kulumaan... ;) Hyvä puoli on, että tyttöystävä ei pihtaa, joten ei puutteessa tarvitse kärvistellä. Mutta missähän vaiheessa fyysiset vieroitusoireet alkavat helpottamaan, henkisen puolen kanssa on kuitenkin työtä pidemmäksikin aikaa...
Niin, yksi vanha koulukaveri, joka asuu melkein naapurissa, ja osa-aikaeläkkeellä oleva työkaveri (frendi myös) yrittävät myös lopettaa. Tämä koulukaveri oli kyllä saanut joitain lääkkeitä a-klinikalta, rauhoittavaa ja nukkumiseen, nimiltään Zopimax ja Risolyd.
- Kröhöm
Ykkösbonus kirjoitti:
Niin, yksi vanha koulukaveri, joka asuu melkein naapurissa, ja osa-aikaeläkkeellä oleva työkaveri (frendi myös) yrittävät myös lopettaa. Tämä koulukaveri oli kyllä saanut joitain lääkkeitä a-klinikalta, rauhoittavaa ja nukkumiseen, nimiltään Zopimax ja Risolyd.
Sinulla on jo sellaiset "häräntapponapit" ennestään, että Zopinoxilla ja Risolidillä ei ole Sinuun mitään vaikutusta. Kovin ovat mietoja (ja turvallisia) Sinun apteekkisaaliiseen verrattuna.
- sAAmari
hetket ole juuri nyt meneillään, eli kun tämän päivän ja pari seuraavat jotenkin selviät niin fyysiset vieroitusoireet ovat voiton puolella. Alkoholikramppien riski on suurin juuri näinä päivinä. Jokainen tunti on voiton puolella, joten ei kannata antaa periksi.
Henkinen riippuvuus onkin sitten eri asia, siihen tarvitaan muutakin kuin rauhoittavia ja unilääkkeitä. Hyvä, että tiedostat niiden koukuttamisriskin.
Itse sain avun AA:sta ja siksi suosittelen sitä muillekin.- Ykkösbonus
Otsikko taitaa olla vähän virheellinen, en siis ole ollut kolmatta päivää raittiina, vaan olen ollut kolmatta päivää juomatta. Nekin taitavat olla kaksi eri asiaa. Olla hampaita kiristellen juomatta tai olla raittiina ja nauttia siitä.
- AA-epäilijä
AA-lahkoa muille kuin aivan katuojaan itsensä ryypänneille yksinäisille ihmisille,joilla on vahva psyyke etteivät aivan pimahtaisi hokemaan askelia ja sillä sipuli!
- vippaskonstia
Otahan parin viikon kunnon B-vitamiinikuuri. Juo vettä normaalia enemmän. Tee hikilenkki joka päivä, ota ne kaverit mukaan.
Suhtaudu unettomuuteen rauhallisesti, vaikka vähän valvoisikin olet virkeämmässä kunnossa aamulla, kun ei ole alkoa veressä. - tuure 2
Minulla pahimmat oireet alkaneet 3-6 päivän jälkeen, koko palautuminen kestänyt nelisen viikkoa. Kerran valvoin 10 vuorokautta yhteen soittoon, ei ollut häävi olo. Sittemmin olen ottanut siihen malliin, että ei tarvitse valvoa.
- Elmeri
Minulla samanlainen historia. Aina viina on maittanut, mutta viimeiset pari vuotta, ja erityisesti viimeinen vuosi päivittäin. Elimistö ja etenkin hermosto huutaa normaalia olotilaa, eli promilleja ja äkkiä. Usein käy niin, että viinan korvikkeeksi tulee tupakkamiehillä poltettua enemmän ja kahvia kiskottua liikaa. Tuloksena on lisää levottomuutta ja hyrräöitä. Älä polta jos ei todella tee mieli. Älä juo kahvia liikaa. Vitamiini vinkki on hyvä - itselläni toimi tosi hyvin - liekö lumevaikutus, en tiedä. Monivitamiiniporetta ja lisäksi b, vitamiinia. Ne kannattaa myös lopettaa, kun olo paranee. Unettomista öistä ei kannata välittää, ne menevät ohitse, ja kyllä siinä tulee välillä torkahdettua.
Mulla on nyt kolmas selvä viikko menossa - eilen nukahdin kymmeneltä, nukuin kuin tukki ja heräsin seitsemältä virkeänä. Tsemppiä sulle. - kalja-kaisa
Tässä nyt kun on puhuttu noista vieroitusoireista - univaikeuksista ymsta, niin kyselen vaan, onko muilla ollut päänsärkyä? Mulla on nyt neljäs selvä päivä menossa, mutta päähän on koskenut koko ajan. Periaatteessa en ota päänsärkylääkettä, kun ne pistää entisestään vatsan sekaisin. Voi tietysti liittyä noihin huonosti nukuttuihin öihin...
Muuten mukava olla selvinpäin, mut tuo päääää....!- Ykkösbonus
Jep, päätä on särkenyt minullakin. Olen ottanut panadolia. Kahvia en ole ennenkään juonut, mutta tupakkaa on mennyt muutamia baarissa istuskellessa. Juomattomuuden myötä on tupakkakin jäänyt pois.
- raitistunut
Eiköstä vaan ole kiva kaveri tuo viina? Tuntuu ensin siltä parhaalta ystävältä, mukava kaveri tosiaan. On niin rentouttavaa seurustella sen kanssa. Alkuun ajattelimme, että tästä kaverisuhteesta emme luovu koskaan, sehän kuuluu meidän kaikkien elämään. Nostimme kaverin aina ykköseksemme. Siitä tuli jo niin hyvä ystävä, että se meni jopa perheittemme, läheistemmekin, yläpuolelle. Muissakin kaveriporukoissa nostimme viinan yläpuolelle muiden, emme voineet enää tehdä mitään ilman viinaa, se suoraansanoen tunki elämäämme.
Mutta annas olla, jos haluamme siitä eroon. Ei, se kaveri ei lähde luotasi. Se haluaa pitää sinua parhaana kaverinaan. Se ei hellitä, pitää kiinni kynsin hampain, tulee uniin ja ajatuksiinkin. Se on jo tullut hallitsemaan sinua täydellisesti! Ei, en lähde luotasi, en ikinä, pysyn kaverinasi.....
Jotenkin näinhän se kaiketi on useimmilla käynyt....
Itse aloin raitistumaan monen yrityksen jälkeen ensin katkolle, AA:han, AA:han, AA:han.........
Koin nuo samat oireet kuin sinäkin. Prosessi oli pitkä ja veemäinen. Noin vuoden raittiuden jälkeen katosi juomahalu, sain otteen siitä entisestä parhaasta kaveristani. Raittiutta on kestänyt jo yli 10 vuotta. Kyllä se silti SAATTAA tulla ajatuksiin vieläkin, vaan eipäs ole pitänyt pulloon kuitenkaan tarttua!
Hoitooni kuuluu nyt viikottainen AA-kokous. Ja hyvin on viinapiru pysynyt loitolla!- AA ei ole ainoa tie
Vittuun se AA.
Jeesustelukerho.
Ei yksinkertaisesti sovi kaikille.
Pakanoilla vaikeampaa, mutta mahdollista. - raitistunut
AA ei ole ainoa tie kirjoitti:
Vittuun se AA.
Jeesustelukerho.
Ei yksinkertaisesti sovi kaikille.
Pakanoilla vaikeampaa, mutta mahdollista.Olin pakana AA:han mennessä. Olen pakana edelleen. Ja minun AA:tani et sinä vie v..tuun! AA on ihan uskomaton paikka, siellä voi menettää kurjuuden!
Minäkin menetin.
Yksin en pystynyt, tarvitsen vertaistukea.
Sinä et ilmeisesti tarvitse...............vielä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238