Olen miettinyt että onko IT-työläisillä eettisiä periaatteita oman työnsä tuloksia tai työympäristöään kohtaan. Eli kärvistelläänkö palkan ja työn takia missä tahansa murjussa ja tehdäänkö sen riittävän palkan takia ihan mitä tahansa?
Onko kenelläkään sellaisia kokemuksia että itse tai työkaverit olisivat lähteneet eettisistä syistä enemmän tai vähemmän ovet paukkuen firmoista? Joskus harvoin näistä kuulee, kuten kirjanpidon väärentelyssä USA:ssa, mutta tällöinkin suu aukeaa (=kirjoitetaan kirja) vasta kun ollaan lähdetty turvallisilla vesillä ja asia on paljastumisen jälkeen jo oikeudessa.
Syitä eettiseen eroamiseen olisi useissa työpaikkakiusaamistapauksissa, maksamattomissa ylityökorvauksissa tai asiakkaiden kusetuksessa IT-alalla yleensäkin. Koskahan Sony BMG:n työntekijät kokevat etiikkansa rajat ja päättävät erota työstään perusteena yhtiön jatkuva rikollinen toiminta, järjestelmällinen tietojärjestelmiin murtautuminen ja troijalaisten levittäminen?
Tuleeko tällaista rajaa vastaan ollenkaan? Missä vaiheessa työntekijöille tulee raja vastaan, että eihän tällaista työtä voi tehdä menettämättä itsekunnioitustaan? Tahallisesti rikolliset ovat oma lukunsa ja he tekevät rahasta mitä tahansa, mutta entä sellaiset ihmiset, jotka toimivat laillisten yritysten palkkalistoilla ja ainakin aluksi uskottelevat, että itse ei tee mitään väärää tai eettisesti arvelluttavaa. Ne ovat ne "muut" enkä itse voi vaikuttaa asiaan tai en ole itse suoraan tekemisissä asian kanssa?
Itse en tiedä henkilökohtaisesti tällaisia tapauksia, mutta periaatteessa eräässä kiusaamis/terrorisoimis-tapauksessa olisin saattanut voida tehdä periaatteellisen päätöksenkin. Mutta kun omat hommat on kesken eikä ammatillinen kilpailukyky ole vielä niitä parhaimpia niin pakko se oli kärvistellä? Vai oliko? Siinäpä miettimistä.
IT-työläisten etiikka
19
4391
Vastaukset
- Ei pokka kestänyt
Lähdin kun käskettiin laskuttaa asiakkaalta haamutunteja.
- Mää
Siellä yksi kaveri erosi ensin esimiestehtävistä ja lopulta irtisanoutui, kun piti valehdella asiakkaalle (Nokia) päivittäin järjestelmistä ja päivystyksistä.
- ..........
Eettisyys on kallis valinta, humaanien arvojen vaaliminen ei nykyään kuulu yrityksiin. Luin jostain aika uskomattoman kirjoituksen, jossa oli laskettu, ettei yritys voita rahallisesti (!!!) mitään pyrkimällä toimimaan eettisesti. Miksi siis edes vaivautua? Ehkä siksi, että olemme kuitenkin kaikki ihmisiä. Meidän tulisi olla ihmisiä toisillemme, ei käsi toisen taskulla ja puukko selkäpuolella.
Tein itsekin eettisen valinnan. Edellisen työnantajan menettelyt yt-neuvotteluissa olivat sitä luokkaa, etten halunnut siinä paikassa enää tuhlata aikaani. Ties vaikka paska olisi tarttunut itseenkin. Pahinta kaikessa on se, että näitä laillisuuden rajamailla olevia päätöksiä tekevät yksittäiset ihmiset - tai pelkät ihmisen kuoret. Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus pitäisi palauttaa arvoonsa. Miksi ne ovat kadonneet?- Enron
"Luin jostain aika uskomattoman kirjoituksen, jossa oli laskettu, ettei yritys voita rahallisesti (!!!) mitään pyrkimällä toimimaan eettisesti. Miksi siis edes vaivautua? "
Kirjoittaja puolusteli omia arvojaan.
Ei tässä ole sen kummallisemmasta kyse kuin ikivanhasta rikollisuuden taloustieteellisestä tarkastelusta.
Mummon ryöstö ja muu rikollisuus perustuu pikavoittojen hamuamiseen suurella riskillä (toivotaan ettei jäädä kiinni ja että vihamiehillä on lyhyt muisti). Eettinen toiminta perustuu riskin pienentämiseen ja ideaan pitkäaikaisesta liiketoiminnasta.
Kun markkinat ovat "suuret" ja yritys uskoo elävänsä maailmankaupungissa, jossa aina löytyy uusi hölmö putsattavaksi, niin yhteistyökumppaneita ja henkilöstöä käsitellään miten tahansa. Joillekin tämä asenne on myös elämäntapa.
Kun eletään pienenevässä maailmankylässä, jossa internetin uutistietokannat muistavat ylinopeussakot ja kuka tahansa voi ostaa nelirivi-ilmoituksen Wall Street Journalista, yritysmaailman psykopaateille on entistä vähemmän käyttöä.
Se on tietysti ihan mielenkiintoista, kun pomo käskee tekemään petoksen työaikana. Pitäkää päiväkirjaa. - .........
Enron kirjoitti:
"Luin jostain aika uskomattoman kirjoituksen, jossa oli laskettu, ettei yritys voita rahallisesti (!!!) mitään pyrkimällä toimimaan eettisesti. Miksi siis edes vaivautua? "
Kirjoittaja puolusteli omia arvojaan.
Ei tässä ole sen kummallisemmasta kyse kuin ikivanhasta rikollisuuden taloustieteellisestä tarkastelusta.
Mummon ryöstö ja muu rikollisuus perustuu pikavoittojen hamuamiseen suurella riskillä (toivotaan ettei jäädä kiinni ja että vihamiehillä on lyhyt muisti). Eettinen toiminta perustuu riskin pienentämiseen ja ideaan pitkäaikaisesta liiketoiminnasta.
Kun markkinat ovat "suuret" ja yritys uskoo elävänsä maailmankaupungissa, jossa aina löytyy uusi hölmö putsattavaksi, niin yhteistyökumppaneita ja henkilöstöä käsitellään miten tahansa. Joillekin tämä asenne on myös elämäntapa.
Kun eletään pienenevässä maailmankylässä, jossa internetin uutistietokannat muistavat ylinopeussakot ja kuka tahansa voi ostaa nelirivi-ilmoituksen Wall Street Journalista, yritysmaailman psykopaateille on entistä vähemmän käyttöä.
Se on tietysti ihan mielenkiintoista, kun pomo käskee tekemään petoksen työaikana. Pitäkää päiväkirjaa.Kauppakorkean opetusohjelmaan lisätä etiikan ja humanismin opintoja pakollisena osana tutkintoa? Tai en tiedä. Luulen, että tämä on yleismaailmallinen tähän aikaan liittyvä ilmiö. Jaksan uskoa parempia aikoja olevan tulossa!
- jeppe
Enron kirjoitti:
"Luin jostain aika uskomattoman kirjoituksen, jossa oli laskettu, ettei yritys voita rahallisesti (!!!) mitään pyrkimällä toimimaan eettisesti. Miksi siis edes vaivautua? "
Kirjoittaja puolusteli omia arvojaan.
Ei tässä ole sen kummallisemmasta kyse kuin ikivanhasta rikollisuuden taloustieteellisestä tarkastelusta.
Mummon ryöstö ja muu rikollisuus perustuu pikavoittojen hamuamiseen suurella riskillä (toivotaan ettei jäädä kiinni ja että vihamiehillä on lyhyt muisti). Eettinen toiminta perustuu riskin pienentämiseen ja ideaan pitkäaikaisesta liiketoiminnasta.
Kun markkinat ovat "suuret" ja yritys uskoo elävänsä maailmankaupungissa, jossa aina löytyy uusi hölmö putsattavaksi, niin yhteistyökumppaneita ja henkilöstöä käsitellään miten tahansa. Joillekin tämä asenne on myös elämäntapa.
Kun eletään pienenevässä maailmankylässä, jossa internetin uutistietokannat muistavat ylinopeussakot ja kuka tahansa voi ostaa nelirivi-ilmoituksen Wall Street Journalista, yritysmaailman psykopaateille on entistä vähemmän käyttöä.
Se on tietysti ihan mielenkiintoista, kun pomo käskee tekemään petoksen työaikana. Pitäkää päiväkirjaa.1000kg = 1 tonni tuhottua asiakirjaa yhtenä päivänä.
Pitääkö vielä ihmetellä yrityksen ja sen työntekijöiden etiikkaa?
- Jammu
Kyllä Siperia opettaa.
- täti
vaihtoi maisemaa kun yhteistyökumppania olisi pitänyt laskuttaa väärin perustein vain sen takia että pomon ex-puoliso on kyseissä firmassa töissä, tulosvastuullisena (eli tarkoitus oli saada exälle hankaluuksia).
Toinen syy oli se että ylitöistä ei saanut kukaan koskaa minkäänlaista korvausta/vapaita, onneksi omat ylityöt jäi vähiin kun opiskelin samaan aikaan ja vetosin aina koulukiireisiin kun pyydettiin jatkamaan päivää, mikä oli kyllä osin tottakin. Nyt paskemmalla palkalla (mutta ei huonolla) valtion leivissä ja työolot ovat myös eettisesti erittäin hyvät.- Mää
H-P:llä oli sama juttu kaikki ylityöt 1:1 lauantait ja sunnuntait ensisijaisesti vapaana ei rahallista korvausta.
- Duunarijamppa
Eräissä taloissa ei tunneta termiä ylityö on vain jatkettuja työpäiviä jolloin siitä voidaan maksaa kk palkkaan perustuen yhden työpäivän palkka.
Maksetaanko työpuheluista liiton suositusten mukaan, no ei varmasti.
- Työntekijä
Ei mikä etiikka?
Ainakin tässä talossa on tapana:
A) Antaa etuja joista ei makseta verotusarvoa
B) Väärentää ajopäiväkirjat
C) Väärentää matkalaskut (ylimääräiset päivärahat ja kuitit)
D) Ottaa tavaraa suoraan firman varastosta
E) Ujuttaa tekaistuja kuitteja kirjapitoon
F) Jos asiakas haluaa maksaa pimeenä pistetään näistä tapauksista sopimuksen mukaan suoraan rahat duunareille ja annetaan alennusta firman laskutuksesta. Tämä on ihan sovittu käytäntö.
Ja jotain muuta vielä paljon härksimpiä ratkaisuja mitä ei meinaa edes kehdata sanoa ääneen.
Syy, verottaja vie kaiken. Eikä sille kannata rahojaan antaa. Siis verotiedot ovat hyvin epäluotettava tiedonlähde. Noilla ratkaisuilla saa ihan huomaamattomasti ja mukavasti ujutettua 20-30 tonnia rahaa vuodessa verottomana käteen.
Virallisesti kaikille maksetaan palkkaa noin 1600 / kk, loput tulee sitten kiertotietä.
Tietysti tuota vastaan sitten töitä painetaan joskus aikalailla kaiken lainsäädännön vastaisesti.
Eniten tässä ihmetyttää että tällaista huijarilafkaa tukee parit rahoituslaitokset oikein mielellään. mm. Tekes.- Työntekijä
Tulihan tuo Enron jo tässäkin threadissa todettua. Kannattaa katsoa Enron the smartest guy in the room dokumentti.
Ehkä imettelyni takana on vain se perinteinen korruptio. Rahoittajien tavoitteena on tietysti saada paras mahdollinen tuotto rahalleen "kustannuksista" välittämättä. Rahoittaja on vielä sopivan ulkopuolinen taho joten heillä on hyvä mahdollisuus näytellä viatonta kuten Enron tapauksessa kun touhu ottaa ja leviää käsiin.
Muutamien työkavereiden kanssa ollaan myös ihmetely näitä asioita. Kun joholle ilmoitetaan että homma on läpimätää eikä näin voi toimia. On vastaus tyly, me olemme vain liikemiehiä. Sillä pääsee kaikesta moraalisesta vastuusta eroon. Rahaa on tehtävä, keinoja kaihtamatta.
Tervetuloa Rockefeller klubiin. Äijällä oli härskiä asennetta vaikka kaikki eivät siitä pitäneetkään. Kiristyksen, painostuksen ja lahjonnan lopputuloksena lompakko joka oli pulleampi kuin kenelläkään muulla koko maailmassa.
Tuntuu kovin yleiseltä että jos et suostu näihin menettelyihin ja tähän käytäntöön niin sitten tulee lähtö. Suoraa uhkailua siis välittömästi jos antaa pienenkin merkin siitä ettei ole täysin mukana hämärähommissa. - suomessa osataan
Enronin juttu oli alallaan Yhdysvaltain suurimpia huijauksia: lasku neljä miljardia USD.
MUTTA
60-kertaa pienemmässä Suomessakin osataan: Soneran mukana hävisi taivaan tuuliin 6-8 miljardia euroa.
"Mutta mikä puhaltaen menee kaikki hyvä loppuu aikanaan" -sanonta (menikö oikein?) pitää kutiansa sillä nythän saatiin taas Fortum 500 miljoonaa eurooa "jakeluun". Mönkäre totesi osuvasti, että valtio voittaa eniten tässä. Hmm. ketkä ovat näitä valtion edustajia?
Ja muistakaa: Suomessa ei ole korruptiota! Sinne hävi teidänkin eläkerahat. - ohjenuora
suomessa osataan kirjoitti:
Enronin juttu oli alallaan Yhdysvaltain suurimpia huijauksia: lasku neljä miljardia USD.
MUTTA
60-kertaa pienemmässä Suomessakin osataan: Soneran mukana hävisi taivaan tuuliin 6-8 miljardia euroa.
"Mutta mikä puhaltaen menee kaikki hyvä loppuu aikanaan" -sanonta (menikö oikein?) pitää kutiansa sillä nythän saatiin taas Fortum 500 miljoonaa eurooa "jakeluun". Mönkäre totesi osuvasti, että valtio voittaa eniten tässä. Hmm. ketkä ovat näitä valtion edustajia?
Ja muistakaa: Suomessa ei ole korruptiota! Sinne hävi teidänkin eläkerahat.Ja ohessa eettisten luomu poliitikkojen ja muiden empaattisten ohjenuora vilpittömyyteen:
"You've got to be honest; if you can fake that, you've got it made."
Koska suomessa päästää paremmaksi ja demokratian sijasta aletaan harrastamaan kansandemokratiaa? Presidentti ainakin on kansandemokraattinen. - ..........
Minun kokemukseni on kyllä se, että työnantaja vie 60-70% siitä, mitä asiakas maksaa ja verottaja lopusta n. 30% eli teen oman toimeentuloni eteen yhden työpäivän viikossa, muut neljä päivää on taksvärkkiä työnantajalle ja yhteiskunnalle.
- enlightenment
jepulis. Tossa jo kerkesin vuodattamaan kun saan työstäni todella naurettavan pientä palkkaa. Mutta se ei olekkaan pointti omalta osaltani. Eli ylläpidän isohkoa verkkoa, koulutusta ja tietotaitoa löytyy, pari sertifikaattia ja lisää tulossa jahka tästä ehtii. Työkokemusta tässä työpaikassa reilut 6 vuotta.
Kollegat ihmettelevät miksi en hae parempipalkkaista työpaikkaa koska se varmaan löytyisi helposti.
Raha! Ei ole mun motivaattori. Nykyisessä työssä voin itse määrätä työtahdin ja saan muutenkin päättää kaikesta vähänkään IT-puoleen haiskahtavasta. Vastuuta on paljon mutta samalla hyvää joustoa. Lisäksi paikka jossa työskentelen tuottaa hyvinvointipalveluja eikä ole raakaa bisnestä jonka tarkoituksena on pitää osakkeenomistajat tyytyväisinä.
Etiikkaa on vähän vaikeaa määritellä. Mihinkään rikolliseen en todellakaan ryhdy. En ole ahne, vaan täysin tyytyväinen siihen mitä mulla nyt on.
No joskus tulee käytettyä työpaikan cd/dvd aihioita omiin tarkoitusperiin mutta sillä ei ole sinänsä väliä koska esimies sen hyväksyy. Talossa ei käytetä piraatteja ja lisenssit pidetään ajan tasalla.
Sinänsä koko it-ala ja business maailma oksettaa. Mennyt niin raadolliseksi toiminnaksi jossa raha on se kaiken alfa ja omega, muulla ei väliä.
Jos joskus tästä työstä lähden niin suuntaan varmaan ulkomaille, Irlantiin ehkä. Ja silloinkaan ei palkka ole se motivaattori!
Hyvää joulunalkua kaikille! - Entinen liukuhihnaorja
Lähdin Nokialta koska mielestäni tavallista suunnittelijaa kohdellaan siinä firmassa kuin liukuhihnatyöläistä: "luovia ratkaisuja" pitää tulla tasaista tahtia putkeen kuin makkaraa siskonmakkaratehtaalla. Seuraava projekti alkoi ennen kuin edellinen ehditiin lopettaa. Lisäksi kaikki vaikeat kehitysprojektit lykättiin aina projektihierarkiassa alimmalla portaalla istuville, mielellään nuorimmille ja kokemattomille, erityisesti projektien loppuunvetäminen tungettiin keltanokille. Mutta onhan se menestysoppaissakin mainittu että jos haluaa hyvältä näyttävän uran ja maineen, kannattaa aina aloittaa uusia projekteja ja lähteä niistä ennen kuin "tuotos" iskee tuulettimeen. Managerit olivat sitten aina aloittamassa näyttävästi sitä ja tätä, ja homman loppuunvienti jätettiin alaisille kun jo ratsastettiin seuraavia "kehitysprojekteja" aloittamaan. Yleistä oli sekin että projektin resursseista oli kulutettu jo yli puolet kun se dumpattiin keltanokille, ja mitään konkreettista ei ollut saatu aikaan.
Lisäksi alkoi jurppia kaikenlainen politikointi, oman uran edistäminen ja asiakysymysten käyttäminen omien intressien ajamiseen. Koskaan ei mikään suunnitteluhaaste ollut puhtaasti suunnitelmallinen ongelma, vaan siihen liittyi kaikenlaista kuppikuntaa ja eturistiriitaa. Kyseisessä firmassa on liikaa pikkumanagereita ja liian vähän tekijöitä, eikä niistä managereista näemmä päästä millään eroon.
Nykyinen työnantaja arvostaa työntekijöiden osaamista ja pitää hyvistä osaajista kiinni. Ylenemismahdollisuuksia ei pienessä firmassa toki ole, mutta teen mieluummin jotain oikeasti kuin havittelen tyhjänjauhajan paikalle palavereihin nuokkumaan. - Mika0800
Etiikka yritysmaailmassa - sitä on enää hyvin vähän - ja pian ei ollenkaan !
Yrityksen tehtävä on tuottaa omistajilleen maksimaalinen voitto. Aikaisemmin tuota tulkittiin siten, että maksimaalinen voitto lakeja, asetuksia ja hyviä tapoja noudattaen.
Nyt moni yritysjohtaja tulkitsee tuota niin, että maksimaalinen voitto lakeja, asetuksia ja hyviä tapoja halveksien. Eli hyviä tapoja ei noudateta lainkaan, lakeja ja asetuksia rikotaan niin paljon kuin kiinni jäämättä pystytään - ja (lahjottujen ?) valtion virkamiesten ystävällisellä avustuksella: mitä isompi yritys, sitä vapaammin lakeja ja/tai asetuksia voi rikkoa kenenkään puuttumatta asiaan.
Ja silloin harvoin, kun joku todella puuttuu asiaan, niin käräjäoikeuden päätöksestä valitetaan hoviin ja siitä vielä korkeimpaan oikeuteen.
Ja mikä on lopputulos? Se, että vaikka yrityksen todettaisiinkin toimineen lain ja/tai asetuksenvastaisesti, ainoa seuraus on kehotus toimia jatkossa lainmukaisella tavalla. Ja sitäkään ei ole pakko HETI noudattaa; aina voi vetkutella kunnes määrätään niin iso uhkasakko, että uhkasakon suuruus ylittää laittoman toiminnan
yritykselletuoman moraalittoman hyödyn.
Mitäkö tästä seuraa? Se, että moraalittomasti toimivat yritykset saavat kilpailuetua rehellisesti ja reilusti toimiviin kilpailijoihinsa nähden, ja näin menestyvät paremmin.
Tämä johtaa niiden harvojen rehellisesti toimivien yrityksien lopettamiseen kannattamattomana, konkurssiin tai siihen, että myös ne alkavat menetellä moraalittomalla tavalla.
Asiat menvät huonompaan suuntaan, koska yksityinen kansalainen ei voi asialle mitään, ja valtiovaltaa ei huvita asiaan puuttua, vaan päinvastoin peitellään rötöstelyä, vähätellään asioita (=moraalittoman toiminnan vakavuutta).
Ja samaan aikaan ihmetellään, miksi yhä useampi on työtön tai pätkätöissä jatkuvan työttömyysuhan alaisena. Työntekijän työttömyysuhan alaisena pitäminen on yritysjohtajalle mainio painostuskeino: "toimit juuri kuten sanon tai määräaikaista työsuhdettasi ei uudisteta". Lisäksi pätkäduunarille voi maksaa kehnompaa palkkaa - hän ei uskalla vaatia enempää, kun pelkää, että jää työttömäksi. Myös alipalkattujen duunarien pitäminen lisää yrityksen kilpailukykyä ja jos ei kilpailijoiden takia ole pakko myydä havemmalla, niin se lisää sitä kautta yrityksen voittoa.
Nykyaikana ei ole muodikasta puhua uskonnosta, siksi en minäkään siitä ala jauhaa, toteanpa vain lyhyesti: Raamattu puhuu lopun ajoista, jolloin kaikenlainen moraalittomuus lisääntyy ja ihmiset ovat avoimen vihamielisiä toisiaan kohtaan. Näitä aikoja elämme NYT !- Apophis nielee kaikki
Koraani ja musta raamattukin puhuvat lopun ajoista, puhumattakaan muistakin uskonnollisista kirjoista. Miksi oletat että uskonto firmoissa liittyisi mitenkään mihinkään raamattuun? Ei ole firmojen etiikan mukaista suosia tai harrastaa yhtään mitään uskontoa. Joulutervehdyksetkin ovat nykyään Seasonal Greetings - joulusta viis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635