Läheisten kokemuksia epilepsiasta

Ensimmäinen kohtaus tuli aivan yllättäen. Ensimmäinen ajatus minulla oli, että nyt mies sai aivoverenvuodon. Näin kuvittelin vielä ambulanssin tultua, kun mies ei tunnistanut minua, eikä aikaa ja paikkaa. Helpotus oli suuri kun muisti palasi.

Nyt kun kohtausten syy on selvillä, on suhtautuminen helpompaa. Sairaanhoitajana minulla on kokemusta epileptikoiden hoidosta, sekin varmaan auttaa. Suhtautumiseni ei kuitenkaan ole täysin pelotonta, aina voi tapahtua jotain yllättävää.

Jos kerta keskustelet läheisesi kanssa, niin ehkä enempään et pystykään. Minä ainakin arvostaisin kaltaistasi naista. Kyllä varmasti hänkin. Jos hänellä on pitkittynyt kohtaus, joka ei lopu, niin tilanne on todellakin ambulanssia vaativa ja se tulee saada loppumaan. Toivottavasti tiesit sen jo etukäteen. Käsittääkseni olet aivan aiheesta huolissasi ja keskusteluyhteys on, joten ongelma on ehkä pieni?

Epilepsia-kohtaus näyttää hurjalta, ja varmasti säikäyttää. Sairaudesta ylipäätään puhutaan vähän ja se edesauttaa ihmisten pelkoja.
Sisarellani puhkesi epilepsia parikymmentä vuotta sitten. Hän on selvinnyt hyvin, oireettomia pitkiäkin jaksoja on ollut.

Sairaan tulee elää tasapainoista elämää, pitää huolta unirytmistä, säännöllisestä ruokailusta, välttää kova stressiä ja alkoholia.

Epilepsian kanssa pystyy elämään. Pitkittynyt kohtaus vaatii aina lääkintähenkilökunnan. Se missä ja milloin kohtaus sattuu, ei ole sairastuneen eikä omaisten käsissä, joten ei kannata etukäteen miettiä missä olosuhteissa kohtaus voisi tulla. Toki kannattaa huolehtia, että liikkuu esim. uimassa ja erämaassa jonkun toisen kanssa eikä yksin.

Positiivisin mielin kohti tulevaisuutta! Epilepsia ei etene kuten pahanlaatuinen kasvain. Siihen sairastunut voi elää täysin onnellista elämää, huomioonottaen sairauden kuitenkin arkipäivän valinnoissa.

Epilepsiasta puhutaan liian vähän siihen nähden kuinka yleinen vaiva se on.
Kohtauksen osuessa kohdalle ei voi toisaalta paljoa tehdä, toisaalta voi. Tärkeintä tajuta, että juuri sinun antamasi apu voi olla hengentärkeää.
Viisainta tutustua asiaan Epilepsialiiton sivuilta,http://www.epilepsia.fi/index.htm
jolloin saa asiallista ja oikeaa tietoa eikä mutua eikä kaupunkilegendaa.

onneksi ollut "tilaisuutta" nähdä veljeni saavan epikohtausta.

Minua kolme vuotta vanhempi veljeni on myös epileptikko ja olimme sattumalta samalla risteilyllä.

Nähdessään työkavereitani, joista tunsi vaimoni veljen, kyseli missä minä olin.

Veljelleni kerrottiin minun saaneen kovan iskun päähäni ja siitä seuranneen rajun näköisen kouristelukohtauksen.

Veljeni halusi nähdä minut välittömästi ja hänet tuotiin hyttiini, jossa olin alkanut uudestaan kouristelemaan.

En vastannut mihinkään kysymykseen ja olin harmaan näköinen kasvoiltani.

Minulla oli kieli kaatunut kurkkuun joten hengitys ei toiminut.

Veljeni oli ovella katsonut minua ja kertoi myöhemmin, että oli mennyt lähes paniikkiin.

Ei heti oikein tiennyt mitä tehdä ja tänä päivänäkään ei ole täysin selvillä mitä teki.

Kuitenkin hän pelasti minut tukehtumiselta ja piti loppumatkan minusta huolta.

Veljeni sanoi myöhemmin ettei toivottavasti koskaan enää joudu vastaavanlaiseen tilanteeseen.

Tämän sattuessa minua ei vielä oltu tutkittu kohtausten takia, koska niitä tuli kerran 2-3 vuodessa.

Tuon matkan jälkeen hakeuduin tutkimuksiin ja lopputuloksena oli epilepsia.

Laivan lääkäri sai kuulla kunniansa, koska hänen mielestään kouristelun aiheutti alkoholi.

Alkoholia en ollut edes kerinnyt ottamaan, kuin pari olutta ja päähän kohdistunut isku oli se mikä laukaisi kohtauksen.

minulla on ollut jo epil. noin yli vuotta . kohtauksia tulee tänäpäivänä noin 4-10 vuodessa. kun olin nuorempi tuli enemmän. 90 luvulla isojakin. jotkun kaatuu aina . se on kaikilla erilainen .