Tenttejä, tenttejä, tenttejä (amk)

Kylli 69

Sitten vielä viimeinen rutistus opinnoissa ennen joululomaa.
Pukilta ajattelin muuten pyytää sanakirjaa, joka selventäisi minulle hieman tentin ja kokeen eroja. Minulle kun on kerrottu, että AMK:ssa ei tenttejä olisi ollenkaan.

(Mukava tunne tietää olevansa parempi. Vai mitä?)

21

2467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....

      Kerran kuulin junassa, kun joku yksinkertaisen oloinen mies puhui kovaan ääneen esim. siitä, kuinka huomenna on tentti, enkä ole vielä lukenut yhtään, pitää nyt loppuillasta paljon jne.

      En vielä tiennyt, että tentti-sanaa käytetään muuallakin kuin yliopistoissa ja ihmettelin.

      Jäi kuitenkin pois jo Hämeenlinnassa, jossa ei ole yliopistoa. Joku opettajankoulutus on, mutta päättelin melko varmasti, ettei käy edes sitä.

      Tuolla tavalla siis opin, että sanaa tentti halutaan käyttää myös muualla kuin yliopistossa (eli amk:issa).

      • Kylli 69

        Vastaavia yksinkertaisen oloisia yliopisto-opiskelijoita olen tavannut monia. Useilla on ollut myös samanlaisia lukutottumuksia kuin tapaamallasi kova äänisellä herrasmiehellä.

        Toivottavasti kirja vastaa kysymykseeni.

        Mukavaa ;)

      • Yksi niistä

        Varmaankin sentakia, että AMK:ssa opettajat puhuvat opiskelijoile tenteistä. Koe-tentti-koe-tentti, sama paska eri pakkauksessa.

      • ylioppilas
        Yksi niistä kirjoitti:

        Varmaankin sentakia, että AMK:ssa opettajat puhuvat opiskelijoile tenteistä. Koe-tentti-koe-tentti, sama paska eri pakkauksessa.

        Sivistyssanakirjan mukaan:

        kuulustelu, tutkinto

        ainoastaan yliopistossa on kuulusteluja, ei amk:ssa

        Kuulustelu-sana on enemmän käytössä itseasiassa yliopistossa kuin tentti-sana. Esim. kalentereissa lukee "kirjallinen kuulustelu" tai "suullinen kuulustelu"

        VAI ONKO TEILLÄ MUKA JUMALAUTA KÄYTETTY SANAA KUULUSTELU, MITÄ, HÄH?

      • Kylli 69
        ylioppilas kirjoitti:

        Kyllä kuulustelu on käytössä. Kai sitä nyt kuulustella ammattikorkeakoulussakin saa?

      • ylioppilas
        Kylli 69 kirjoitti:

        Kyllä kuulustelu on käytössä. Kai sitä nyt kuulustella ammattikorkeakoulussakin saa?

        teillä on amk:ssa kokeet.

        katso vaikka mistä,tämä(kään) ei ole mikään mielipidekysymys

      • Kylli 69
        ylioppilas kirjoitti:

        teillä on amk:ssa kokeet.

        katso vaikka mistä,tämä(kään) ei ole mikään mielipidekysymys

        Eipäs!

      • Joku vain
        ylioppilas kirjoitti:

        Sivistyssanakirjan mukaan:

        kuulustelu, tutkinto

        ainoastaan yliopistossa on kuulusteluja, ei amk:ssa

        Kuulustelu-sana on enemmän käytössä itseasiassa yliopistossa kuin tentti-sana. Esim. kalentereissa lukee "kirjallinen kuulustelu" tai "suullinen kuulustelu"

        VAI ONKO TEILLÄ MUKA JUMALAUTA KÄYTETTY SANAA KUULUSTELU, MITÄ, HÄH?

        Mikä siinä oikein ahistaa puhutaanko kokeista, tenteistä tai kuulusteluista? Mulle se on yks haile, mutta ei näköjään sulle.
        Järkytytkö jos esim. proffasi sanoisi "Koe on keskiviikkona"? Nousisitko ylös ja käskisit hänen korjata sanan koe sanaan tentti? Mulle kyseinen asia on aivan sama, ymmärrän kuitenkin mitä on tulossa.

      • ylioppilas
        Joku vain kirjoitti:

        yhdenkään professorin sanovan yliopiston tenttiä kokeeksi tai yliopistoa kouluksi

      • Kylli 69
        ylioppilas kirjoitti:

        yhdenkään professorin sanovan yliopiston tenttiä kokeeksi tai yliopistoa kouluksi

        ettei tule niin suurena yllätyksenä.

      • Joku vain
        ylioppilas kirjoitti:

        yhdenkään professorin sanovan yliopiston tenttiä kokeeksi tai yliopistoa kouluksi

        Voin vaan kuvitella mitä tekisit jos kuulisit kyseiset sanat proffasi suusta. Tekisit varmaan valituksen jonnekkin YO-liittoon tms.

      • Dippainssi
        ylioppilas kirjoitti:

        yhdenkään professorin sanovan yliopiston tenttiä kokeeksi tai yliopistoa kouluksi

        Omituista höpinää. Koululle me ainakin aina mentiin. Siis yliopistolle.

        Ja kokeita ja välikokeita ja tenttejä ja kirjatenttejä oli sikinsokin. Siis yliopistossa.

        Sinä et vissiin ole käynytkään yliopistossa jos et tuollaista voisi kuvitellakaan.

    • Pietu

      Suomessa on hyvin harvan, jos yhdenkään sanan merkitys laissa säädetty. Näin ollen sanojen merkitykset tulevat siitä, että ne ovat yleisesti hyväksytyt. Esim. tuoli tarkoittaa tuolia siksi, että kaikki tietävät tämän merkityksen, eikä edes palli tai jakkara useimmiten aiheuta tässä suhteessa ongelmia. Jos haluaa kutsua tuolia penkiksi niin voi toki tehdä näin. Siirtymävaiheen aikana joku voi pitää tätä outona, mutta ehkä sitten penkin merkitys laajenee tai muuttuu kokonaan. Näin varmaan tulee käymään loppujen lopuksi myös tentille. Siihen asti se särähtää perinteitä kunnioittavan kuulijan korvaan, jos tenttiä käytetään akateemisen piirin ulkopuolella (ihan samalla tavalla kuin jos eläkkeelle jäävästä apteekkarista käytetään termiä emeritus). Miltä kuulostaisi lause "Pasi on vasta 5-vuotias, mutta selvitti jo esikoulussa ala-asteen 1. luokan tavutus-tentin".

      • Kylli 69

        Ero vain on melkoisen suuri esikoulun ja yliopiston välillä.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta!

      • ylioppilas
        Kylli 69 kirjoitti:

        Ero vain on melkoisen suuri esikoulun ja yliopiston välillä.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta!

        mutta ei ne sanojen merkitykset eroja katso: jos yleisesti ymmärretään vain akateemisella tasolla olevan tenttejä, niin sitten niitä on ainakin toistaiseksi vain akateemisella tasolla

        ei sen väliä, että amk:n ja yliopiston ero on pienempi kuin yliopiston ja lastentarhan: kuitenkin sekä amk että lastentarha ovat molemmat yhtä ei-akateemisia ja siten amk:ssa ei ole syytä nykykielessä ainakaan vielä käyttää sanaa tentti. ja miksi muuttaa sitä?? tähän varmaan tiedätte vastauksen, miksi amk:laiset haluavat alkaa myös käyttää sanaa tentti, se on hienompaa ja akateemisempaa ja siis pyrkivät olemaan edelleen jotain mitä eivät ole.

        väsynyttä tekstiä. Ei jaksa kommentoida.

        Muih!

      • Pietu
        Kylli 69 kirjoitti:

        Ero vain on melkoisen suuri esikoulun ja yliopiston välillä.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta!

        Eihän kyse olekaan siitä, onko ero pieni vai suuri. Kyse on sanan merkityksestä. Yleensä kieli pyrkii kuvaamaan asioita mahdollisimman yksityiskohtaisesti, kuten juuri tuolin ja sen alanimikkeiden kohdalla. Kai tavalliset yliopisto-opiskelijat voisivat alkaa kutsua itseään kadeteiksi, ei kai sillä nyt niin väliä olisi? Ei se ero nyt ainakaan suuren suuri ole, kun molemmat lukevat maisterin tutkintoa valtion laitoksessa...

      • ylioppilaan poikakaveri
        ylioppilas kirjoitti:

        mutta ei ne sanojen merkitykset eroja katso: jos yleisesti ymmärretään vain akateemisella tasolla olevan tenttejä, niin sitten niitä on ainakin toistaiseksi vain akateemisella tasolla

        ei sen väliä, että amk:n ja yliopiston ero on pienempi kuin yliopiston ja lastentarhan: kuitenkin sekä amk että lastentarha ovat molemmat yhtä ei-akateemisia ja siten amk:ssa ei ole syytä nykykielessä ainakaan vielä käyttää sanaa tentti. ja miksi muuttaa sitä?? tähän varmaan tiedätte vastauksen, miksi amk:laiset haluavat alkaa myös käyttää sanaa tentti, se on hienompaa ja akateemisempaa ja siis pyrkivät olemaan edelleen jotain mitä eivät ole.

        yltsyoppilas on himpskatin tarkka näistä asioist. Silloin kun me rakastellaan niin se aina korjaa mut, jos sanon "hei saanko vetää sua peppuun?" Ku mun pitäis sanoa se yläkäsitteellä korkeakoululaisittain akateemisen sivistyneesti "herrani, saanko työntyä rectumiisi?"

      • suuri
        Kylli 69 kirjoitti:

        Ero vain on melkoisen suuri esikoulun ja yliopiston välillä.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta!

        amk.n ja yliopiston välillä.
        Viime vuosi meni amiskassa, nyt yliopistolla. Usko pois vaan kylli, ero on olennainen.
        Amk. on koulu, yliopisto tutkimusyhteisö.

      • Isorintainen
        suuri kirjoitti:

        amk.n ja yliopiston välillä.
        Viime vuosi meni amiskassa, nyt yliopistolla. Usko pois vaan kylli, ero on olennainen.
        Amk. on koulu, yliopisto tutkimusyhteisö.

        olet sä aika sälli.

    • rehtoori

      Jos tilaisuus on parillisena päivänä, käytetään sanaa tentti, muutoin sitä kutsutaan kuulusteluksi. Näin meillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe