Olen pian 18 vuotta täyttävä ja vuoden ajan ollut ihan hakoteillä syömiseni kanssa. Välillä kaikki melkein ok. Alku vuodesta anoreksiaa ja sen jälkeen ortoreksiaa ja BED:iä vuorotellen.
Ortoreksia vie kaiken pohjan sosiaalisesta elämästäni. Tutkin mieluumin ruokien ravintoainekoostumuksia kuin olen ihmisten kanssa. Välillä vetäydyn omiin oliohini ja mässäilemään. Olen nuori enkä halua hukata elämääni tällaiseen ja kääntää selkää rakkaille ihmisille. En kuitenkaan pysty itse itseäni auttamaan, yrittänyt olen useita kertoja mutta aina olen epäonnistunut. olen alkanut ehkä alitajuisesti pelkäävän uusia epäonnistumisia joka horjuttaa ennestään heikkoa usko itseensä. Mietin että voisiko hypnoosista olla apua?
Syömishäiriön syyt ovan yleensä jossain syvemmällä, tiedän ja olen yrittänyt kaivaa niitä esiin mutta en ole onnistunut..
hypnoosista apua syömishäiriöön?
4
410
Vastaukset
- ei voi mainostaa
on varmasti, ja on yksi tosi ammattilainen tampereella joka on erikoistunut juuri tuohon alueeseen ja on saanut paljon hyvää aikaan ja minäkin kävin ja olen enemmän kuin tyytyväienen.
Itse sain painoni hallintaan melko helposti juuri hypnoosia apuna käyttäen ja nyt teen itserentoutusta mielikuvilla ja pysyn tavoitteessani koko ajan.
yks tyttö vaan - Leksa
kiiruusti jonkun pätevän ja vastuuntntoisen hypnoosiasiantuntijan juttusille. Uskoisin avun löytyvän.
- todella
suuren avun BED:n psykiatrin antamasta hypnoositerapiasta.
- haluaisin tietoa
todella kirjoitti:
suuren avun BED:n psykiatrin antamasta hypnoositerapiasta.
Hei!
Mikä on BED:n psykiatri? Haluaisin itsekin saada syömiseni kontrolloitua. Varsinkin näin pyhien lähestyessä on vaikea syödä normaalisti. Jälkeenpäin iskee sit karmea morkkis ja hiivat jyllää elimistössä. Kaikenlaista on tullut kokeiltua mutta apua ei ole löytynyt. Haen varmaankin jonkinlaista lohtua syömisestä kun varsinkin nuo juhlapyhät on joteski ahdistavia!!
Eli korvien välissähän se vika on mutta miten siitä pääsisi eroon onkin sitt toinen juttu!!
En uskaltaisi kenelle tahansa puoskarille lähteä vaan sellaiselle jolla on myös muuta koulutusta mitä tuolla ihmisen pääkopassa sitten líikkuukaan!!En vie autoanikaan mille tahansa korjaamolle niin miksi sitt riskeeraisin itseni jollakin amatöörillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250