olen aivan hulluna yhteen kalaan! miksi en saa olla sen kanssa koko ajan ja paijata sen tukkaa ja tehdä vähän tuhmempiakin juttuja? haluaisin nauraa sen jutuille aina ja jatkuvasti ja nuuhkia sen nenää, raapia poskiani sen parralla ja kuunnella niitä kauneuksia joita se minulle hiljaa sanoo. en halua enää ajatella elämääni ilman sitä kalaa, ja tiedän ettei sekään omaansa ilman minua. kalani luulee tietävänsä jotakin, mitä minä en tiedä, se luulee yksin tuntevansa että me tullaan olemaan perhe, mutta minä en vaan ole kertonut sille, että tiedän samoin, että ne samat kuvat välkkyvät minunkin sydämessäni - eikä näin ole ollut ennen.
en jaksa odottaa, tämä on tuskaa, mutta toisaalta tiedän odottavani jotakin hyvää, ihanaa, kaunista ja vahvaa.
kiitos elämä, kiitos kalat.
en jaksa odottaa, tämä on tuskaa, mutta toisaalta tiedän odottavani jotakin hyvää, ihanaa, kaunista ja vahvaa.
kiitos elämä, kiitos kalat.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ota sitä kunnolla perseestä kiinni ja purista ja nuole sitä niin paljon ku ehit.
:DDDDDDDDDDDDDDDDD
Muuan neitsyeen,vaan ei uskaltanut tuoda tunteitaan julki.. Sitten kävi niin ,että tuo muuan neitsyt teki rohkeasti aloitteen ja se oli menoa sitten..Ja on edelleen..=D