Kerron tarinani myös tänne, koska lestadiolaispalstalla minua ei otettu todesta koska vl-piireissä äidit eivät saa myöntää uupumustaan.
Haluaisin kuulla toisten uupuneiden äitien kokemuksia siitä, miten jaksavat pyörittää arkea? Miten olette päässeet uupumuksenne yli ja miten olette taas jaksaneet saattaa maailmaan lisää lapsia Jumalan tahdon mukaisesti?
Minulla on 11 lasta ja kaksoset tulossa. Pelkään koko raskauden ajan ja synnytykset ovat yhtä kärsimystä. Sain ensimmäiseni kun oli 20 vuotias ja siitä lähtien lapsia on syntynyt joka vuosi (yhdet kaksoset ovat tuolla välillä). "Parhaimpana" aikana kaksoset syntyivät tammikuussa ja tulin jo maaliskuussa uudelleen raskaaksi ja lapsi on syntynyt saman vuoden joulukuussa. Yritän imettää, mutta minulla ei tule joka raskauden jälkeen maitoa ja näin ollen kuukautisetkin alkavat pian ja se mahdollistaa tämän tolkuttoman tahdin.
En enää jaksa, kroppani huutaa lepoa ja henkisesti olen ihan puhki. Miehen mukaan meidän täytyy ottaa vastaan jokainen lapsi joka tulee. Seksistä pidättäytymiseen ei ole mahdollisuutta, koska mieheni laskee sen ehkäisyksi.
Uskoni alkaa olla koetuksella, samoin rakkaus miestäni kohtaan, joka ei ymmärrä väsymystäni ja haluttomuuttani saada lisää lapsia. Hän on ylpeä perheestämme ja kertoilee siitä mielellään toisille isille. Olenhan minäkin ylpeä, mutta en haluaisi enää yhtäkään lasta koska en jaksa hoitaa, enkä synnyttää.
Kertokaa, te minulle, miten jaksan, mistä apua, miten selviän tämän kaiken keskellä? Olen rukoillut Jumalalta apua tilanteeseeni ja toivon että pian sitä saisin ennen kuin romahdan lopullisesti. Siitä kärsisi sitten lapseni ja sitä en halua koska rakastan heitä.
Apua!
8
1111
Vastaukset
- uskovainen äiti
Meillä on myös lestaadiolinen suku vaikka itse olemmekin vapaakirkollisia. Monasti he soittelevat väsymystään ja painetta hankkia lisää lapsikatrasta vaikka itse ovat jo täysin uupuneita heitä hoitamaan. He pyytävät näin ollen myös rukoustukea.
Kun Jumala antoi käskyn lisääntyä ja täyttää maa ei ollut kuin 2 ihmistä, Aadam ja Eeva. Se oli heidän tehtävänsä jotta ei sukupuuttoon ihmispolvi kuolisi. Eikä silloin vielä ollut ehkäisymenetelmiä.
Jos nyt sitä vielä toteutettaisi jokainen maailmamme olisi ylikansoitettu ja eikä ruokakaan riittäisi.
Kuitenkin rakastava Jumala on antanut vapaan tahdon ja hänen ikeensä on sovelias kantaa. Ei hän ole tuomari joka heittää kuumalla kivellä joka välissä. On paljon asioita joista ajatellaan mustavalkoisesti eikä oteta sen ajan kulttuuria ja muita vaikuttimia. Siksi kun raamatun pohjalt alkaa asioita tutkiin voi löytää montakin näkökantaa. Ja kaikki "Perinnäissäännöt" eivät saa raamatusta riittävää tukea.
Toisen päätä on ehkä vaikea kääntää varsinkin jos on jo äidinmaidossa saanut tietyn kasvatuksen.
Ehkä voisit yrittää häntä saada tutkimaan asioita raamatusta uudesta näkökulmasta...
Ja kyseenalaistaa tarkoittikohan Jumala todellakin näin...?
tuttavamme on myös vienyt rukousaiheensa paikalliseen helluntaiseurakuntaan ja saanut myös muilta uskovaisilta rukous- ja kuuntelutukea.
Jumalan siunausta elämääsi! - alma+5
suuni loksahti alas kun luin tekstisi!
minä olin tuollaisessa tilanteessa aikoinaan lapsia siunaantui 5 vuoden välein ja uuvuin aivan täysin rakkaus loppui hyvin pian miestäni kohtaan ja otin onneksi järjen käteen ja lähdin.
olisin tullut mielisairaaksi jos en olisi lähtenyt.
jumala ei silti ole minua hylännyt siitä syystä että pelastin lapseni ja minut kaaokselta.
"Seksistä pidättäytymiseen ei ole mahdollisuutta, koska mieheni laskee sen ehkäisyksi. "
ai kuinka helppoa se on miehen saada milloin huvittaa!onko ne halut vain miehellä?
mitä jos vaimoa ei huvita?
seksiä harrastetaan vain silloin kun MOLEMMILTA tuntuu niin.
nämä miehet ovat kieroutuneita uskon varjossa eläviä.
mieti vaihtoehdot mitä sinulla on?
lapsesi tarvitsevat TASAPAINOISEN TRVEJÄRKISEN ÄIDIn.
miehesi on itsekäs, ei tuo rakkautta ollut ainakaan minun kohdalla.
valinnan teet sinä. - nuottiavain
siuna hankkisin salassa e-pillerit.. Niin, jos et sitten halua erota. Pienempi paha on yksi "valkoinen valhe" kuin se että poltat ittes loppuun. Ei tuota tahtii kroppa kestä eikä todellakaan mieli..
- kamalaa...
älä ota syyllisyyttä siitä että pelastat itsesi pahalta loppuun palamiselta..
HANKI EHDOTTOMASTI E-PILLERIT.
jumala ei ole ketään tänne halunnut kärsimään.(on kyse siitten mistä tahansa uskontokunnasta)
jumala ei varmaankaan nauti siitä että palat loppuun ja kärsit?jumala haluaa että sinulla on myös yhtä hyvä olla kun miehelläsi.(jokainen mies kun keksisi alkaa lestaksi niin,kukaan ei koskaan valittaisi seksin puuttesta;) )
hei,sinähän olet NAINEN!on sinullakin ihmisarvo aivan kuin miehelläsi (jos uskonto niin kieltää sen niin,väittäisin että,kukaan nainen ei ole sen uskonnon arvoinen)
uskontosi kieltää ehkäisyn mutta,sinä et halua\jaksa yhtään lasta lisää?
hei,nyt herätys!tärkeintä tällä hetkellä on sinun terveytesi ja jaksamisesei,uskontoa kerkeät mietttimään hyvinkin sen jälkeen kun olet itse kunnossa.
minä en ikinä selviäisi 13 lapsen kanssa!saman verran kuin lasteni yksityisessä tarhassa...
hullua toimintaa,pakko sanoa.
- väsynyt vl-äiti
ihana huomata, että täällä minut otetaan tosissaan. Vanhoillislestadiolaisten palstalla minut haukuttiin lyttyyn ja lopulta sheriffi poisti koko aloitukseni ilman sen kummempia perusteluja. Kuvani vl-piireistä on hieman muuttunut tämän tapauksen myötä, he kun niin esittävät ja puhuvat ensin että auttavat lähimmäistään, mutta tosipaikan tullen saa vain pilkat naamallensa. Jumalan hylkäämiä tai kaksinaismoralisteja rumasti sanottuna, tukea ei heiltä heru.
Kävin lääkärillä ja sain masennuslääkkeet. Nyt yritän alkaa tsemppaamaan elämässäni. Otin lääkärin kanssa puheeksi mm. steriloinnin synnytyksen jälkeen koska en halua enää lapsia. En edes tiedä miten voin nämä lapset hoitaa jos nyt sitten päätän erota miehestäni.. Hänelle en ole vielä puhunut, koska en usko että hän ymmärtäisi. Hänelle tärkeää on vain saada uusia lapsia jottei tarvitse hävetä seuroissa. Hän on jopa alkanut puhua vanhimmalle tyttärellemme naimisiinmenosta ja lasten saamisesta. Minä ajattelin puhua uskovaisen äidin arjesta.... En todellakaan halua lapsieni joutuvan tällaiseen tilanteeseen.- äit+4
vaikka ei ihan välttämättä juuri siellä mistä ensimmäisenä sitä "apua"haet.
on tuo aika arka aihe jo sinänsä.
mutta toivon sinun sydämenpohjalta tekevän sterilisaation tämän raskauden jälkeen!itsesi ja lastesi vuoksi.
kun tämän olet tehnyt niin, sitten saat miettiä parisuhdettasi hyvillä mielin.
joko jäät tai lähdet.
muista, että sinä teet ratkaisun.ei miehesi eikä kukaan muu.
olet tärkeä yksilö,lapsesi tarvitsevat sinua.sinun on oltava vahva.
viis uskonnoista-terveytesi on etusijalla.
minä henkilökohtaisesti olisin laitoshoidossa jos minulla olisi 13 lasta.onneksi minulla on vain nämä 4.heissäkin riittää jo työtä:)
ps.sterilisaatiosta ei puhuta lainmukaan miehellesi jos niin et tahdo.
kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
nostan hattua sinulle.
- Äiti täälläkin
En ole itse lestadiolainen, mutta mielestäni jokainen saa uskoa niin kuin haluaa, kunhan se ei vahingoita toista ihmistä. En ole kauheasti perehtynyt eri uskonsuuntauksiin, mutta olen toki ajatellut aina kun eteen tulee asioita.
Jumala ei ole tarkoittanut ihmistä kärsimään. Elämä on upea asia, eikä siitä täydy kenenkään joutua kärsimään. Se on jokaisella vain kerran ja se on tarkoitettu iloksi niille, jotka sen ovat saaneet.
On ristiriitaista, että seksiä harrastetaan lasten saamisen vuoksi mutta toisaalta teilläkin harrastetaan sitä varmaan myös raskauden aikana, jolloin ei voi tulla raskaaksi kun on jo. Tämä kertoo kyllä siitä, että miehesi haluaa seksiä muunkin kuin vain lasten takia ja se mielestäni sotii sitä vastaan, että hän sanoo Jumalan haluavan lisää lapsia maailmaan. Kyse on maallisesta nautinnosta minun mielestäni ja eikös sen pitäisi olla syntiä? Korjaa toki jos olen väärässä.
Joko miehesi käyttää uskontoa omaksi hyväkseen tai sitten hän on jollain tavoin sairas. Mielestäni tuollainen ei osoita kunnioitusta kumppania kohtaan, koska hän ei välitä kuinka sinun käy. Hän on kuitenkin luvannut varmaankin rakastaa sinua hyvinä ja pahoina aikoina, eikös vaan. Elämää ei ole tarkoitettu miehen nautinnoille ja vielä jos se aiheuttaa toiselle vaaraa. Kauheaa ajatella jos lapset menettävät äidin tai jos heidän äidillään ei ole voimia heitä hoitaa ja rakastaa. Sinuna laittaisin lapset etusijalle kuten on oikein ja jos miehesi ei tällaista hyväksy, anna olla hyväksymättä ja katso miten hän lopulta suhtautuu. Siinä punnitaan todellinen rakkaus sinua kohtaan. Ja eikös se rakkaus oli tärkein? Ilman rakkautta ei ole mitään - vai joku todella olla tästä eri mieltä? - vl-suvusta kotoisin
kodinhoitajaa. saat siitä heti helpotusta väsymykseesi. entä vanhemmat lapsesi? tekevätkö he mitään kodin eteen? laita heidät töihin. pojat myös, kyllä pojatkin osaavat pyykkikoneen tyhjentää.
ja vaikka Jumala on käskenyt lisääntyä ja täyttää maan, ei sinun sitä yksin tarvi tehdä. ellei miehesi ymmärrä tätä asiaa ja se sotii hänen uskoaan vastaan, on sinulla 2 vaihtoehtoa: sterilisoit itsesi tai eroat. sterilisaatiosta ei kerrota kenellekään, sen voí tehdä synnytyksen jälkeen ja miehellesi voit kertoa saaneesi jonkun tulehduksen, minkä vuoksi ei enää lapsia ehkä tule niin helposti...
oma uskosi ei ilmeisesti näitä vaihtoehtoja kiellä, koska olet täällä kyselemässä neuvoja.
ajattele lapsiasi ja ajattele itseäsi. jos ajat itsesi masennukseen ja väsymykseen, voit joutua vaikka mielisairaalaan, ja kuka lapsesi silloin hoitaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238