Oon sen nyt valmis myöntämään ja ymmärtämään, että olen välillä aivan tajuttoman mustasukkainen ystävästäni.
Jos lähetän hälle viestiä kännykällä, meinaan mennä välillä suorastaan raivon partalle, jos saan odotella vastausta muutaman päivän. Ei oikeestaan pelkkä odottaminen mua ärsytä, mutta se ajatus, että mitä jos hän vastaakin ja soittelee kaikille muille ystävilleen, paitsi minulle.. Jos ehdotan vaikka tapaamista hänen kanssaan, ja vastaus viipyy useamman päivän, oon niin kiukkuinen siitä ajatuksesta, että mitä jos hän sillä välin näkeekin muita ystäviään..
Samoin mua ärsyttää monesti suunnattomasti, jos ei oo mahdollista tavata kahden kesken, vaan paikalla on jotain muita hänen kavereitaan, joita en tunne.. Tunnen itseni melkein peteyksi, siis mikäli en tiedä asiasta etukäteen, tai jos joku hänen kavereistaan vaan pölähtää puoli-sattumalta paikalle. Aluksi suorastaan inhosin jokaista hänen vaki ystäväänsä, mut nykyään yritän suhtautua hieman avoimemmin heihin..
Aina en edes tiedä, onko täs kyse ystävyydestä vai mistä lie.. Joskus tuntuu, et hänkin vois olla hieman mustis musta, mut ei kyl samalla tavalla näytä sitä, kuin minä.
Oon mustis monesti jo siitäkin, jos hän puhuu puhelimes toisen kans. En enää tiedä, mikä on normaalia, mikä ei.. Joten kertokaa te se ulkopuolisen silmin mulle!!
Jos lähetän hälle viestiä kännykällä, meinaan mennä välillä suorastaan raivon partalle, jos saan odotella vastausta muutaman päivän. Ei oikeestaan pelkkä odottaminen mua ärsytä, mutta se ajatus, että mitä jos hän vastaakin ja soittelee kaikille muille ystävilleen, paitsi minulle.. Jos ehdotan vaikka tapaamista hänen kanssaan, ja vastaus viipyy useamman päivän, oon niin kiukkuinen siitä ajatuksesta, että mitä jos hän sillä välin näkeekin muita ystäviään..
Samoin mua ärsyttää monesti suunnattomasti, jos ei oo mahdollista tavata kahden kesken, vaan paikalla on jotain muita hänen kavereitaan, joita en tunne.. Tunnen itseni melkein peteyksi, siis mikäli en tiedä asiasta etukäteen, tai jos joku hänen kavereistaan vaan pölähtää puoli-sattumalta paikalle. Aluksi suorastaan inhosin jokaista hänen vaki ystäväänsä, mut nykyään yritän suhtautua hieman avoimemmin heihin..
Aina en edes tiedä, onko täs kyse ystävyydestä vai mistä lie.. Joskus tuntuu, et hänkin vois olla hieman mustis musta, mut ei kyl samalla tavalla näytä sitä, kuin minä.
Oon mustis monesti jo siitäkin, jos hän puhuu puhelimes toisen kans. En enää tiedä, mikä on normaalia, mikä ei.. Joten kertokaa te se ulkopuolisen silmin mulle!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
On kai se normaalia pientä mustasukkaisuutta tuntea välittämistään ja rakastamistaan ihmisistä, mutta sen ei saisi antaa noin paljon hallita ajatuksiasi. Olemalla hyvä ystävä saa yleensä parasta vastakaikua, mutta voithan keskustella ystäväsi kanssa näistä asioista.. Oma paras, läheinen ystäväni on antanut ymmärtää että tapaa minua mielellään kaksin- on hieman ujo, ja avautuu vasta kun olemme kahden ja voimme vapaasti keskustella. Ja kauniisti ja ystävällisesti huomauttaa, kun taas katoan viestimien ääreltä enkä pidä yhteyttä- jota tietenkin pyydän aina anteeksi, tarkoitus ei ole olla ajattelematon tai välinpitämätön, aikakäsitykseni vain on jostain toisesta ulottuvuudesta kuten aikaansaamisenikin..
Yritä ennakkoluulottomasti tutustua myös ystäväsi kavereihin, he ovat todennäköisesti todella mukavia ihmisiä- ja teitä yhdistää ainakin yksi ihminen jollei muu! ;)
Voihan ystäväsikin sinusta tuntea pientä mustasukkaisuutta tai omistushalua (hyvässä mielessä), mutta ei näytä sitä kuten et varmaan sinäkään. Oletan, että pidät nämä tuntemukset täysin omana tietonasi etkä ole julkisesti marttyyri.. Eikä ketään voi koskaan omistaa, ihmiset pysyvät luonasi koska itse haluavat niin.
Kokeile terapiaa jollei olo helpotu, itse olen saanut keskusteluista tukea kaikille elämänalueille. Lippu korkealle! :)
Mullahan on aikalailla sama tilanne..
Kiva huomata et on muitakin.
Sulla on sitten kaikesta päätellen vain yksi ystävä. Yksinkertainen neuvo: hommaa niitä lisää. On todella nöyryyttävää, jos pidät ihmisiä yksityisomaisuutenasi.