Mitkä sukunimet Ruotsista?

Grace

Onko olemassa jotain listaa tai sääntöä mitkä sukunimet ovat oikeasti tulleet Ruotsin puolelta?
Jossain vaiheessahan supisuomalaiset esim. sotilaat muuttivat nimensä ruotsalaiseksi. Niin ja suurella osalla suomalaista väestöä oli -son loppuinen sukunimi.

Ovatko jotkut Ruotsista tulleet nimet olleet ns. suojattuja?

Kiinnostaa jo 1800-luvulla esiintyneet sukunimet ja tietysti tämän päivän ruotsalaiset sukunimet, joita maassamme esiintyy.

17

12569

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1920-luvulla

      Vasta itsenäisyytemme aikana sukunimi tuli pakolliseksi.
      Kyllä kuitenkin jo 1900-luvun alussa kaikilla sukunimi oli käytössä, mutta sen sai ottaa mielensä mukaan. Ruotsinkielisellä alueella tuli varmaankin silloin yleiseksi nuo -son päätteiset nimet. Ehkä vain muutettiin isännimi sukunimeksi koko perheelle.

      Tuohon aikaan syntyivät myös yleiset Virtaset ja Lahtiset, vaikka nen-päätteisiä nimiä kyllä oli jo aikaisemminkin ollut jo kauan.

      Länsi-Suomessa saattoi olla vielä 1800-luvun loppupuolellakin Matti Jaakonpoikia ja Riitta Jaakontyttäriä. "Liikanimenä" heillä oli ehkä sen torpan nimi, jossa asuivat.Kun muuttivat toiseen torppaan, muuttui liikanimikin.

      Kirkonkirjoihin kirjoitettiin nimet ruotsiksi 1800-luvun puoliväliin saakka, sillä kirkonkirjojen kieli oli ruotsi, myös venäjän vallan aikaan!
      Niinpä yllämainitut henkilöt olivat kirkonkirjasa Matts Jakobsson ja Birgitha Jakobsdotter. Itä-Suomessa oli sukunimet käytössä jo 1600-1700-luvuilla. Ruotsinkieliset papit vain kirjoittivat ne oman näkemyksensä mukaisesti. Eli Ikonen oli Iggoin, Tarvainen oli Tarfvain, Kankkonen oli Kanckoin, jne.

      Sotilasnimet muodostuivat siten, että sotilaalle annettiin väkeen mennessään nimi, joka ns. sotilasrullassa pysyi muuttumattomana. Kun sotilas lähti sotilastorpasta ja tilalle tuli uusi, sai hän saman sotilasnimen kuin edeltäjänsä.
      Ruotsin puolelta ei tänne juuri väkeä jäänyt, päin vastoin, täältähän miehet komennettiin Ruotsin puolelle hakkapeliitoiksi.
      V. 1809 sodastahan koko Ruotsin armeija livisti Suomesta ja jätti suomalaiset yksin taistelemaan venäläisiä vastaan. Tuskin tänne kovinkaan moni ruotsalaissotilas jäi.

      • muutama

        kirjoitit että
        "...sotilaalle annettiin väkeen mennessään nimi, joka ns. sotilasrullassa pysyi muuttumattomana. Kun sotilas lähti sotilastorpasta ja tilalle tuli uusi, sai hän saman sotilasnimen kuin edeltäjänsä."

        Olen tutkiskellut Pohjanmaata 1700-luvun esi-isien takia. Esi-isäni syntyi Ruotsissa 1720-luvulla, tuli Suomeen lapsineen vaimoineen ja jäi tänne. Myös veli tuli Suomeen, palveli samassa sotilastalossakin. Perheeseen syntyi Suomessa lapsia, osasta tuli sotilaita, yksi niinikään palveli samassa sotilastalossa. - Kirkonkirjasta onneksi näkee, että kyseessä oli oikeasti lapsi eikä joku vaan samaan taloon palvelukseen tullut sotilas, joka olisi ottanut perheen sukunimen.

        Tarkoitat ehkä eri asiaa sotilastorpalla?

        "Ruotsin puolelta ei tänne juuri väkeä jäänyt, päin vastoin, täältähän miehet komennettiin Ruotsin puolelle hakkapeliitoiksi".
        Löytyypä siis aina poikkeuksiakin.

      • salakaataja
        muutama kirjoitti:

        Isovihan melskeissä harveneiden suomalaispataljoonien rivejä täydennettiin sadoilla ruotsalaisnuorukaisilla. Heidät laivattiin Suomeen 1721 ja sitämyöten komennenttiin edeltäjiensä ( siis kaatuneiden suomalais-ruotusotilaiden ) ruotuihin. Tässä naputtelee erään jälkeläinen...
        Onko se paljon vai vähän lienee makuasia. Enemmän toki suomalaisverta on valunut Ruotsin puolesta kuin päinvastoin.

      • heebbo

        tunnen n.60 vuotiaita ruotsalaisia joiden vanhemmilla ei vielä ollut sukunimiä.

      • viisas muka:>

        1809 sodassa eivät muuten Ruotsalaiset suomalaisia avustaneet:
        - Ruotsi tarvitsi kaikki miehensä Ruotsiin peläten että Napoleon joukkoineen hyökkää Tanskasta, eikä keväälläkään pohjoisessa sotineet ruotusotilaat saaneet apua... yksin suomalaiset siellä taistelivät.
        Revonlahden ja Siikojoen voittojen jälkeen edettiin Alavudelle ja Juvalle, mutta Oravaisten tappio pakotti perääntymään. Vioporin antauduttua venäläisille ´Ruotsi antautui ja Suomi liitettiin Venäjään.

      • Mökin Matti
        heebbo kirjoitti:

        tunnen n.60 vuotiaita ruotsalaisia joiden vanhemmilla ei vielä ollut sukunimiä.

        "Sukulaisen sukulaisen" isä oli saanut nimen siten, että hänen patronyyminsä jäi käyttöön sukunimenä, koska hän ei ollut aloitteellinen 1890-luvulla oikean sukunimen hankkimisessa.
        Hänen lapsensa - 1900-luvun alkukymmenellä syntyneet - olivat siis ensimmäinen polvi, jolla oli oikea sukunimi. Se oli tietenkin ruotsalaistyyppinen Nnnnsson.

        Luulenpa, että moni "Andersson" on saanut nimensä samalla tavalla.

    • salakaataja

      , nimittäin sama sukunimi voi olla joko ruotsalaisperäinen, tai suomessa otettu. Vaikkapa minun erään esi-isäni: Frisk . Se voi olla myös suomalaisen ruotusotilaan sotilasnimi, jota myös jälkeläiset alkoivat käyttämään.
      tai sitten Kakkinen, se onkin alunperin ollut ruotsalasinen Gagge= tynnyri, joka on suomentunut.
      Aatelisnimetkin sekä pappien- ja lukeneiston- voivat olla vain otettuja supisuomalaiselle tai sitten oikeita ruotsalaisperäsiä sukunimiä.
      Otapa siitä selvää.. no, toki otetaan;)

      • tynnyri

        Kakkinen on alun perin KAGGE, ei gagge. Tarkoitti pientä tynnyriä, nassakkaa tai lekkeriä. Englannissa sama sana on "keg".

    • faktoja

      Et ole tainnut tutustua SSS:n (Suomen Sukututkimusseura) sivuilta niihin sivuihin, joissa kerrotaan tästä nimiasiasta.
      Niin, ja -son ei ollut mikään "sukunimi" entisaikaan, se oli PATRONYYMI!

    • 1800-lukuakin

      kirjoitit "jo 1800-luvulla" esiintyneistä sukunimistä.
      Kyllä niitä oli jo ennemminkin. Eikä ne olleet mitään taloon sidottuja nimiä, vaan 'ihan oikeita' sukunimiä. Ainakin omilla ruotsalaisilla esi-isilläni 1600-luvulta.
      Ja Karjalassa onneksi oli tapana, että naistenkin nimet kirjattiin ominaan kirkonkirjoihin. Pystyy tutkimaan syntyjä syviä paljon paremmin kuin joillakin muilla Suomen alueilla.

    • Munter Qvist

      http://www.algonet.se/~hogman/slsoldat.htm

      Linkin takana mielenkiintoista tietoa Ruotsin sotaväestä. Siellä on linkki ns. sotilasnimiin.

      Sivulta selviää sekin, että ruotujakolaitos (indelningsverket) lakkasi 1901, tosin pitkällä siirtymäajalla, ja viimeinen ruotusotilas kuoli vasta 1983.

      • Linkittäjä.

        http://www.suomalaisuudenliitto.fi/aatelisnimet.htm

    • Lässyttäjä... :P

      Mun sukunimi on oikeasti ruotsalaisperäinen.
      Blomros on vapaasti suomennettuna kukkaruusu.

    • osa.

      Ruotsalaista alkuperää olevat suvut

      Armfelt, Cedercreutz, Colliander, Cronstedt, Dahlström *2-3, Gripenberg, af Hällström, von Julin, Kihlman, Krogius, Lagerborg, Mörne, Nykopp, Olsoni, Söderhjelm, Tigerstedt, von Törne, Wasastjerna ja Winter *2.

      (Suomen aatelis- ja säätyläissukujen alkuperä)

      • Koprenikus

        Tähän voikin listata jo palstalta aikaisemmin esiin tulleita nimiä, jotka ovat peräisin Ruotsista.

        Fahlander (1600-)
        Hornaeus (1600-)
        Petraeus (1600-)
        Tillaeus (Tilaeus), (1600-)

        Isovihan jälkeen Suomeen tuli paljon ruotsalaisia pappeja, paikkaamaan isovihassa menetettyjä ihmisiä.

      • ??? ??? ???
        Koprenikus kirjoitti:

        kertoi optimistisesti, että Itä-Suomessa voi tutkia syntyjä syviä paremmin kun siellä käytettiin jo kauan sitten yleisesti sukunimiä - myös naisilla.

        Juu. Mullakin on hiemän kokemusta systeemin kivuudesta. Siellä kun sitten sukunimien ansiosta jätettiin paljon patronyymejä käyttämättä, ja kun erilaisia sukunimiä oli suht rajoitetusti, niin kyllä hankaluuksia piisaa. Mm. kolme Valpuria, jotka syntyivät ajallisesti aika lähekkäin, tietysti samana vuonna ja samalla sukunimellä, teettivät huomattavasti töitä, että ne sai lokeroitua kunkin omaan paikkaansa ja sitten oikean esille. Heille kun ei papit viitsineet myöhemmin kirjata patronyymejä.

      • ??? ??? ???
        ??? ??? ??? kirjoitti:

        eivät ollu kaikki samalla sukunimellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe