Perjantai-ilta...

Taas yksi perjantai-ilta, jonka vietän baarissa katsellen muiden ryyppäämistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä kotiin kuuntelemaan ilmanvaihdon huminaa...Tätä samaa paskaa on jatkunut jo liian monta vuotta, rakkaudetonta raahustamista tyhjästä päivästä toiseen vailla mitään toivoa siitä, että joskus kaikki muuttuu.

Kesällä yksinäisen poikamiehen elämä on himpun verran helpompaa, voi kävellä vaikka kaupungilla ja katsella ihmisvilinää. Talvella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suunnistaa baariin, vaikka en edes juo. Tällainen elämä ei ole elämisen arvoista, ja toivon, että kuolen nuorena. En enää kykene muistamaan, millaista oli olla onnellinen...
142236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tunnen monta samanlaista tapausta kuin sinä. Itse olen tällä hetkellä myös samassa tilanteessa, muuttanut opiskelemaan, ja olen huomannut, että suurimman osan ajasta viettää 4 seinän sisällä. Yksin. Yliopistolla on ihan mukavaa, ystäviä ja muuta, mutta on todella paljon aikaa itseopiskeluun ja muuhun. Onnistuin hakeutumaan sellaiseen kaveripiiriin, jossa moni ensi tilaisuuden tullen karkaa poikaystävän luo. Eivät halua tehdä mitään hauskaa yhdessä vapaa-ajalla. En halua yksin lähteä baariin istumaan, se olisi yksinäisyyden huippu istua baarissa yksin. Ennemmin istuskelen kotona. Joskus ollaan kaveriporukalla baarissa, silloin on ihan mukavaa. Mutta mutta... en voi kauheasti auttaa. Sen vain sanon, että muutoksen täytyy lähteä sinusta. Sinun tulee aktiivisesti järjestää itsellesi ohjelmaa, etsiä ystäviä ja harrastaa. Baarista et välttämättä löydä ketään, en löydä minäkään. Kukaan ei jaksa välittää jos et sinä itse jaksa tehdä asialle mitään. Valitettavasti.

Onnea tulevaisuudelle, ja yritä päästä yli tuosta orastavasta masennuksestakin!!

Äänestä
  • Kiitoksia sanoistasi. Näin se todellakin on, että muutos on lähdettävä omasta sisimmästään, vaikka se vaikeaa onkin. Näin olen päättänyt tehdäkin, lähden huomenna punttisalille ja jätän baarissa luuhaamisen vähemmälle.

    Tilanne on siinä mielessä vaikea, että asiantilan muuttamiseen tarvitaan voimia, ja ne ovat melkein lopussa. Tilannetta voi verrata vaikkapa bensan loppumiseen; tietää, että maali häämöttää 100 kilsan päässä, mutta bensaa on vain kolmelle kilometrille....Periksi en aio kuitenkaan antaa, työntelen vaikka loppumatkan!

    Valitettavasti masennukseni ei ole orastavaa, olen päivittäin unelmoinut kuolemasta jo vuosien ajan, itse en kuitenkaan aio lähtöäni aikaansaada. Rakkaudeton elämä on minulle vain niin helvetin raskasta...Mutta yritetään!

    Äänestä

  • Vesi kirjoitti:

    Kiitoksia sanoistasi. Näin se todellakin on, että muutos on lähdettävä omasta sisimmästään, vaikka se vaikeaa onkin. Näin olen päättänyt tehdäkin, lähden huomenna punttisalille ja jätän baarissa luuhaamisen vähemmälle.

    Tilanne on siinä mielessä vaikea, että asiantilan muuttamiseen tarvitaan voimia, ja ne ovat melkein lopussa. Tilannetta voi verrata vaikkapa bensan loppumiseen; tietää, että maali häämöttää 100 kilsan päässä, mutta bensaa on vain kolmelle kilometrille....Periksi en aio kuitenkaan antaa, työntelen vaikka loppumatkan!

    Valitettavasti masennukseni ei ole orastavaa, olen päivittäin unelmoinut kuolemasta jo vuosien ajan, itse en kuitenkaan aio lähtöäni aikaansaada. Rakkaudeton elämä on minulle vain niin helvetin raskasta...Mutta yritetään!

    koita keksiä joku harrastus.kyl tää elämä on ihan kivaa kun vaa väkisin menee päivällä johokin eikä vaan illalla baariin.tai lähet johonkin kurssille vaikka kouluttaa ittees.ja meet ulos lenkille päivällä ihmis keho tarvii ulkoilmaa.sisällä aivoista loppuu happi.ostat vaikka koiran

    Äänestä

  • _ansu_ kirjoitti:

    Tuo oli hyvä idea - sitä olen ajatellut kyllä ehdottaa yhdelle ystävistänikin. Hanki koira! Ei tarvitse olla rotukoira, saa niitä pienellä hinnalla ja ihana kumppani se on. Meillä ollut koira siitä asti kun olin pieni (siis vanhempien kotona oleskelee nyt) ja siitä on tullut niin rakas, että ihan sen takia matkustan kotiin että saan koiran kanssa olla. Meillä koira on kuin pikkuveli, se ymmärtää tulla jopa lohduttamaan kun on paha olo, haluaa leikkiä, haluaa että vietät sen kanssa aikaa. Meidän koira ei ole ollut kertaakaan sairas (lukuun ottamatta mahatautia joskus), luomukoira kun on niin on vahva yksilö :)

    Itse en halua tällä hetkellä ottaa "toista" koiraa, vaikka koira kiva olisikin. Mutta kokeile sinä! Siis nimimerkille "vesi".

    Niin, ja vielä lisänä - jos viet koirasi koirakouluun, sieltä löytyy paljon muitakin koiranomistajia, joista voi tulla ystäviäsi!

    Äänestä

  • "täälläkin" kirjoitti:

    Luin tuossa juuri ettet juo - miten suuri positiivinen puoli se onkaan! Usko vain, on paljon tyttöjä jotka unelmoivat kaltaisestasi terveet elämäntavat omaavasta. Alkoholi kun on nykyisin niin suuri ongelma, baarissa poikaystävästä tulee toisia tyttöjä lääppivä sika pahimmillaan. Yleisesti siis, minulla ei ole poikaystävää. Kunhan löydät oikeat harrastukset itsellesi, uskon, että törmäät itsesi kaltaisiin ihmisiin!

    Äänestä

  • "täälläkin" kirjoitti:

    Tuo oli hyvä idea - sitä olen ajatellut kyllä ehdottaa yhdelle ystävistänikin. Hanki koira! Ei tarvitse olla rotukoira, saa niitä pienellä hinnalla ja ihana kumppani se on. Meillä ollut koira siitä asti kun olin pieni (siis vanhempien kotona oleskelee nyt) ja siitä on tullut niin rakas, että ihan sen takia matkustan kotiin että saan koiran kanssa olla. Meillä koira on kuin pikkuveli, se ymmärtää tulla jopa lohduttamaan kun on paha olo, haluaa leikkiä, haluaa että vietät sen kanssa aikaa. Meidän koira ei ole ollut kertaakaan sairas (lukuun ottamatta mahatautia joskus), luomukoira kun on niin on vahva yksilö :)

    Itse en halua tällä hetkellä ottaa "toista" koiraa, vaikka koira kiva olisikin. Mutta kokeile sinä! Siis nimimerkille "vesi".

    Niin, ja vielä lisänä - jos viet koirasi koirakouluun, sieltä löytyy paljon muitakin koiranomistajia, joista voi tulla ystäviäsi!

    Jos ei ole mahdollisuutta koiraa ottaa niin kissakin on oivallinen kaveri. Ei sen kanssa saa sosiaalisia suhteita lisää mutta kotona ei ole yksinäistä.

    Äänestä

  • Maa-tuska kirjoitti:

    Jos ei ole mahdollisuutta koiraa ottaa niin kissakin on oivallinen kaveri. Ei sen kanssa saa sosiaalisia suhteita lisää mutta kotona ei ole yksinäistä.

    ei taida yksinäisyys teitä pahemmin piinata. Voihan elukasta olla seuraa mutta ei ne tähän päivään mennessä ole puhuneet. Ihmisiä ihminen tarvitsee. Ja sitäpaitsi ei ketä tahansa vaan toisistaan välittäviä.

    Äänestä

  • jotta totuus ei unohtuisi kirjoitti:

    puhut vähän mutta asiaa. tuollaiset "hanki koira" -kommentit ovat ihmisen aliarvioimista. minun mielestäni. ei ihmistä ole tänne yksin tarkoitettu, IHMINEN tarvitsee IHMISTÄ.

    Äänestä

  • jotta totuus ei unohtuisi kirjoitti:

    ei taida yksinäisyys teitä pahemmin piinata. Voihan elukasta olla seuraa mutta ei ne tähän päivään mennessä ole puhuneet. Ihmisiä ihminen tarvitsee. Ja sitäpaitsi ei ketä tahansa vaan toisistaan välittäviä.

    Itseasiassa koiran hankinta ei ole ollenkaan hullumpi ajatus. Nimittäin olen joskus lukenut ihan virallisia tutkimuksia, joissa on todettu että eläimen hoitaminen vähentää masentuneisuutta. Toisekseen koiran avulla todellakin on helpompi saada kontakteja ihmisiin. Itseäni ainakin on usein koiraa ulkoiluttaessa kadulla pysähtyneet tuntemattomatkin jututtamaan ja kyselemään koiran rodusta, iästä yms.

    Samanhenkisiä ihmisiä voi tavata myös harrastuksissa. Esim. kuoro on älyttömän hyvä ihmisten tutustuttamiskeino!

    Äänestä

  • jotta totuus ei unohtuisi kirjoitti:

    ei taida yksinäisyys teitä pahemmin piinata. Voihan elukasta olla seuraa mutta ei ne tähän päivään mennessä ole puhuneet. Ihmisiä ihminen tarvitsee. Ja sitäpaitsi ei ketä tahansa vaan toisistaan välittäviä.

    Näin on, jos yksinäisyys vaivaa niin ensimmäiseksi ei kyllä mitään kotieläimiä pitäisi alkaa hankkimaan. Ties vaikka tilanne pahenee entisestään kun huomaakin vain seurustelevansa kaikki päivät eläimen kanssa ja kun siitä pitäisi vielä jaksaa huolehtiakin asianmukaisesti. Eikä se ole aina mikään takuuvarma juttu että lemmikin kautta tutustuisi uusiin ihmisiin.

    Äänestä

  • jotta totuus ei unohtuisi kirjoitti:

    ei taida yksinäisyys teitä pahemmin piinata. Voihan elukasta olla seuraa mutta ei ne tähän päivään mennessä ole puhuneet. Ihmisiä ihminen tarvitsee. Ja sitäpaitsi ei ketä tahansa vaan toisistaan välittäviä.

    Joka sanoo että eläimen ehdottaminen ystäväksi on ihmisen aliarvioimista on väärässä.Eläin voi olla todella rakas ja lohduttava. Siitä saa itsetuntoa ja elämäniloa. On iloisempi mieli muutenkin ja motivaatio elämää kohtaan nousee.Vain se jolla on asiasta kokemusta voi tietää. On paljon yksinäisiä ihmisiä jotka ovat lemmikin ottaneet seuraksi ja jopa suorastaan selvinneet elämästä sen vuoksi.

    Jos haluaa konkreettisesti ihmisen seuraa niin ei muuta kuin ilmoittautumaan harrastuksiin. Ja esim. vapaaehtoistyö tuo uusia ystäviä. Uimahallia ja kirjasto ei ole sinäänsä paikkoja mistä seuraa löytää,jokainen kun touhuaa siellä itsekseen.

    Äänestä

En halua olla mitenkään loukkaava tai vähättelevä, mutta miksi et käytä alkoholia? Itse en ainakaan kykene katsomaan humalaisten touhua selvinpäin. No, harvemmin kyllä alkoholiakaan juon, mutta jos baariin menisin (vaikka sitten yksin) niin varmasti oluen tilaisin. Siinä lähtee kuitenkin osa siitä estyneisyydestä pois, mikä monesti on yksinäisyyteen syynä. Tietysti baarista ei välttämättä löydä ystäviä edes pienessä huppelissa, mutta tulee kuitenkin sellainen tunne että on tasavertaisena siellä ihmisten ilmoilla. Ja saattaahan sielläkin joku istua yksinäisenä tai olla joku ihan vaan uusia tuttavuuksia etsivä ihminen katselemassa menoa. Miesten vessoissa muuten (jos on vähän edes humaltuneena) tulee helposti juttua kun vaan avaa suunsa. Siitä on sitten helppo jatkaa jutun juurta ja siirtyä vaikka sen henkilön pöytään jos tilanne sallii. Itse ajattelin esimerkiksi uutena vuotena (jos ei ole ihan kamala ryysis) mennä erään alkoholia käyttämättömän, yksinäisen ihmisen kanssa baariin ja opettaa senkin jalon taidon. Kyllä siitä ihan kivaa tulee ajan kanssa. Ei minullakaan hirmuisesti kavereita ole, ei ainakaan vapaa-ajalla mutta olen suunnitellut käyväni yksin baarissa jos ei muuta seuraa löydy. Olen suunnitellut myös jonkin harrastuksen hankkimista mutta en ole vielä sitä sopivaa löytänyt. Oikeastaan aikataulu on sellainen ettei mitään hirveitä voi harrastuksille edes uhrata. No, toivottavasti löytyy vielä kavereita!

Äänestä
  • Minun mielestäni taas juuri kesä on sitä kaikkein pahinta aikaa. Talvella on hyvä "tekosyy" olla sisällä kotona, ulkonahan on kylmää ja pimeää. Mutta kesällä ilmeisesti kuuluisi käydä jatkuvasti ulkona, silloinhan on noloa olla omissa oloissaan ja kotona. Kesä on totta vie hirveää aikaa, tulee aina paha mieli kun kaupungilla näkee ihmisiä piknikillä, pariskuntia, jne. Ja jälleen kerran kävely kaupungin läpi saa mielen maahan.

    Äänestä

vois kokeilla talvella muutakin kuin baaria.
Löytyskö ehdotuksia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vesi kirjoitti:

Taas yksi perjantai-ilta, jonka vietän baarissa katsellen muiden ryyppäämistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä kotiin kuuntelemaan ilmanvaihdon huminaa...Tätä samaa paskaa on jatkunut jo liian monta vuotta, rakkaudetonta raahustamista tyhjästä päivästä toiseen vailla mitään toivoa siitä, että joskus kaikki muuttuu.

Kesällä yksinäisen poikamiehen elämä on himpun verran helpompaa, voi kävellä vaikka kaupungilla ja katsella ihmisvilinää. Talvella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suunnistaa baariin, vaikka en edes juo. Tällainen elämä ei ole elämisen arvoista, ja toivon, että kuolen nuorena. En enää kykene muistamaan, millaista oli olla onnellinen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu