Löysin reilu vuosi sitten vasemmasta kainalostani läheltä rintaa pienen n. 1-1,5 cm patin. Kävin kouluterveydenhoitajalla ja hän ohjasi minut lääkärin puoleen. Lääkäri tutki nopeasti kädellä kokeilemassa kainaloani ja sanoi että jos olisin vanhempi, se voisi olla rintasyöpää. Hän kuitenkin sanoi että jos patti on siinä vielä parin vuoden päästä niin tulen uudestaan tutkittavaksi. Patti on siinä edelleen, tosin se on vähän soikiomaistunut ja jotenkin osittain sulautunut kiinnemmäs rintaani. Se on kipeä jos sitä näprää liikaa, mutta ei näy ulospäin.
Tiedän etten kuulu riskiryhmään, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun nuorilta rintasyöpää löydetään.
Kannattaako mennä jo nyt taas samalle lääkärille vai odottaa vielä vai varata ehkä aika terveyskeskuksen lääkärille jos hän osaisi kertoa paremmin? Olen hyvin huolissani..
Pitäisikö huolestua?
4
836
Vastaukset
- uudestaan
Kyllähän tuo pitää tutkimuksilla tarkistaa. Harvinaista sinun ikäisilläsi rintasyöpä on, mutta mahdollista kuitenkin.
- kohta 18v.
kannattaa käydä lääkärissä. kävin itsekki ku oli pitkään ollu suht. iso patti rinnassa. tk:ssa eivät niinkään ota mitään tosissaan, mutta kannattaa jossain tutkimuksessa käydä. Minulta otettiin heti tk:ssa ultraäänitutkimus ja myöhemmin oysissa sama tutkimus niin löyty toinenkin patti. pienemmästä otettiin ohutneulanäyte ja suuremmasta paksuneulanäyte. Tuloksia en ole saanut vielä. mene lääkäriin varsinkin tässä tilanteessa jos patti on kasvanut tai enempi kiinni rinnassa tai kainalossa.
Minulla on myös äidilläni ollut paha rintasyöpä, joten senkin takia menin tutkimuksiin. - siis nyt
vuosi? Sinun iässäsi usein rinnat vielä kehittyvät ja maitorauhaset saattavat olla aristavia ja patit ovat siis ihan kehittyviä rauhasia. Jos nyt kuitenkin vuosi kulunut ja patti ennallaan, suosittelen uudelleen lääkärissä käyntiä. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta kuten lääkärisi sanoi, alle kolmekymppisillä rintasyöpää läydetty, erittäin erittäin harvoin alle kaksikymppisillä.
- Pisike
Yksi lääkäri, jolla olen käynyt omien rintaongelmien takia, sanoi, että jos patti on irtonainen, niin silloin se ei todennäköisesti ole syöpää. Sinuna minä kiiruhtaisin pikapikaa lääkärille. Aika outo kommentti koululääkäriltäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228