Kuntaliitos hyvä?

Nyt kun on meneillään ympäri Suomenmaan kova keskustelu ja propagandakampanja kuntaliitosten autuaallisesta tekevästä vaikutuksesta, niin en malta olla kysymättä joensuulaisilta, uusilta ja vanhoilta, että mitenkä teillä se Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran kuntien sisäänajo on onnistunut.

Yhdellä toisella palstalla, jossa näitä kuntaliitosasioita kovasti käsitellään, kuntaliitoksia puolusteleva otti esimerkiksi juuri Joensuun, jossa hänen mukaansa entisissä Tuupovaaran ja kiihtelysvaaran kunnissa on nykyisin kova rakennusbuumi päällä ja muutenkin edistys on huikeaa kun keinotekoinen kuntaraja ei enää rajoita elämää.

Jotenkin en itse oikein usko näihin kuntaliitoksiin. Niissä vaan syrjäseutujen väki jää entistä syrjäisemmiksi. Mielestäni, tulisi perustaa jonkinlainen toimiva maakuntahallinto, joka ottaisi kontolleen useita nykyisin kuntien hoitamia tehtäviä.
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin vanhana joensuulaisena, ei sitä eroa missään huomaa. No, ainoastaan siinä että väestöntiheys ei enää ole niin suuri, joten nyt Joensuu ei ehkä enää olekaan EU:n määritelmien mukaan "yksi Suomen 5. kaupungista", kuten aiemmin (lähde: www.korkea.com) :-(

"Uusilla joensuulaisilla" voisi ollakin jotain näkökantoja.

Äänestä

Ei todellakaan ole Tuupovaarassa minkäänlaista rakennusbuumia ollut nähtävissä viimeisen vuoden aikana.

Äänestä

Ei todellakaan mitään autuaallista vaikutusta kuntaliitoksella. Ennemminkin juuri kuten sanoit, että syrjäseudut ovat entistä syrjemmässä; ei keskivertokantakaupunkilaisjoensuulaista paljon hetkauta jotkin Tuupovaaran koulut mutta kun äänestetään kaupunginvaltuusto, heidän äänensä painaa enemmän.

Kaiken kaikkiaan täysin typerä koko kuntaliitos. Parempi olisi jonkinlainen kuntainliitto yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juu kirjoitti:

Nyt kun on meneillään ympäri Suomenmaan kova keskustelu ja propagandakampanja kuntaliitosten autuaallisesta tekevästä vaikutuksesta, niin en malta olla kysymättä joensuulaisilta, uusilta ja vanhoilta, että mitenkä teillä se Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran kuntien sisäänajo on onnistunut.

Yhdellä toisella palstalla, jossa näitä kuntaliitosasioita kovasti käsitellään, kuntaliitoksia puolusteleva otti esimerkiksi juuri Joensuun, jossa hänen mukaansa entisissä Tuupovaaran ja kiihtelysvaaran kunnissa on nykyisin kova rakennusbuumi päällä ja muutenkin edistys on huikeaa kun keinotekoinen kuntaraja ei enää rajoita elämää.

Jotenkin en itse oikein usko näihin kuntaliitoksiin. Niissä vaan syrjäseutujen väki jää entistä syrjäisemmiksi. Mielestäni, tulisi perustaa jonkinlainen toimiva maakuntahallinto, joka ottaisi kontolleen useita nykyisin kuntien hoitamia tehtäviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu