umpinainen huone - uni

gauheeta

Tämä on tapahtunut 3 kertaa. Joka kerta unesta herääminen on ollut yhtä kalmankauhea.

Heräsin keskellä yötä, avasin silmäni ja katsoin ympärilleni hämärässä huoneessani. Yhtäkkiä tuli hirveä pakokauhu päästä sängystä pois. Sitten huomasin että huoneessa ei ole ovia ja ikkunoita, vaan huone on umpinainen eikä mistään pääse pois. Aloin hakkaamaan seiniä ja yritin puskea itseäni ulos huoneesta jalkalistan alta - en mahtunut. Sitten aloin huomata, kuinka ovi alkoi vähitellen hahmottua eteeni ja siinä oli kahvakin. Ikkunatkin olivat jälleen paikallaan.
Äkkiä ovi auki, ja huomasin helpotuksen, en ollutkaan umpinaisessa huoneessa. Lasi vettä ja uudelleen nukkumaan.

Kärsin joskus pienenä ahtaanpaikankammosta, toki vieläkin, mutta nykyään minua ei enää kääri kukaan maton sisään ja istu päälle, kuten pienenä joku kerran teki omaksi huvikseen. Mahtaisiko uneni johtua ahtaanpaikankammon muistoistani?

1

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näpe

      mulle tuli mieleen että uni vois tarkottaa omaa itseäsi,eli siis että olisit jotenkin 'jumissa',
      ehkä tunnetasolla tai jotain.mutta kuitenkin tajuat että on olemassa 'ulospääsy' asiasta...olisko näin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      175
      13388
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4910
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2833
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2032
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      371
      1693
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe