Eli minulla on toisen jalan sääressä melko laaja punoittava alue, ollut varmaan vuoden jo. Alkoi joskus viime talvena, ei sen kummemmin ole oireillut, joten en ole lääkäriin hakeutunut. Iho tuntuu siltä kohtaa vähän rosoiselta, eli olisikohan jonkin sortin ihottumaa. Kutinaa on ollut satunnaisesti, mutta luulen sen johtuvan enemmänkin kuivasta ihostani, rasvauksen (perusvoiteella) jälkeen ei ongelmia. Nyt kun on tullut taas viileämmät ilmat, on ihottuma?kohta alkanut oireilla, ulkoa tullessa punoittava kohta on kipeä, ja tuntuu selvästi muuta ihoa lämpimämmältä. Osaisiko joku antaa mitään vinkkiä, mistä voisi olla kyse? Kiitos jo etukäteen.
Sääressä
Punoitusta
1651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos punertava alue on kuumempi kuin muu iho ja varsikin jos tulee kuumetta, niin on paras mennä heti lääkäriin.
Ruusu kyllä taitaa edetä nopeasti muutamaan päivään. Varoitin kuitenkin, sillä ruusu voi kehittyä vakavaksi.