Velhotar

Sairastan vaikeaa masennusta kuudetta vuotta.
Edessäon jälleen kerran sähköshokkihoitoja.
Pelottaa.
Näetkö tulevaisuuteni yhtään valoisampana kuin nyt?
Pääsenkö tästä elämää kuivattavasta sairaudesta koskaan eroon?
Myös taloudellinen tilanne painaa mieltä?
Onko luvassa helpompia aikoja?
Kerro rehellisesti mitä näet!
Onko kuolema lähellä omaisten tai itseni ympärillä?
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet sinä kovan oppireissun tänne valinnut, jotenkin tuntuu ettet ole ihan rehellinen kysymyksessäsi.

Masennus on vaikea ja pitkäaikainen sairaus, mutta siitä voi parantua. Sinäkin. Älä vaadi itseltäsi mitään, mihin et kykene, silloin kun on uupunut, niin levätään ja tehdään vähä kerrallaan mitä jaksetaan. Pois kaikki syyllisyys ja itsesääli.
Tänään elämä on tällaista ja huomiselle on omat murheensa.
Tee päätös elämän puolesta ja parantumisesta, päätä parantua ja hoida itseäsi. Pelkkä päätös riittää ei tarvitse ponnistella sen eteen.
Rahatilanne ei paljoa muutu lähiaikoina ja tiukkaa sinulla on jo nyt, mutta hae siihenkin apua.

Kuolemaan en ota kantaa, se on matkassa heti syntymästä asti jokaisella.

Olet älykäs ihminen, annan sinulle lauseen jota voit toistaa, sinun ei tarvitse uskoa siihen eikä edes ajatella, toista sitä kun siltä tuntuu ja varsinkin kun menet hoitoihin ja masennus painaa maahan.
"Voin päivä, päivältä paremmin, minä paranen. Näin olkoon koska olen niin päättänyt".
Valoisammat ajat ovat edessä ja nauti niistä kun on niiden aika kerää voimia, että jaksaisit harmaat jaksot paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suru sydämmessä kirjoitti:

Sairastan vaikeaa masennusta kuudetta vuotta.
Edessäon jälleen kerran sähköshokkihoitoja.
Pelottaa.
Näetkö tulevaisuuteni yhtään valoisampana kuin nyt?
Pääsenkö tästä elämää kuivattavasta sairaudesta koskaan eroon?
Myös taloudellinen tilanne painaa mieltä?
Onko luvassa helpompia aikoja?
Kerro rehellisesti mitä näet!
Onko kuolema lähellä omaisten tai itseni ympärillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu