masentunut

Murrosiän jälkeen en muista aikoja jolloin olisin ollut onnellinen ja nyt kun minulle läheinen ihminen on kuollut, minulla todettu sairaus joka ei parane koskaan, jonka seurauksena olen ollut joutunut juosta vähän väliä sairaalassa, olen tehnyt abortin mieheni painostuksesta ja tänään hän jätti minut yksin kotiin lapseni kanssa vaikka olin todella huonossa kunnossa, niin tuntuu oikeesti että elämäni ei ole elämisen arvoinen.

Tuntuu että olen ihan yksin maailmassa, kaverit jäi silloin kun tulin raskaaksi eikä minulla ole muuta sosiaallista elämää kuin vauvani kanssa kävely puistossa.
Joka ikinen päivä on taistelua.
Olen yrittänyt ystävystyä ihmisten kanssa, olen soitellut vanhoille ystävilleni mutta tuntuu että kohtalo on aina minua vastaan.
Haluaisin erota miehestäni koska en enään nää yhtään hyvää syytä olla yhdessä, mutta en vain saa aikaseksi erota koska tuntuu että en kestäisi enään yhtään enempää stressiä.
Olen kesästä asti miettinyt syytä elää, ja ainoa syy minkä keksin on lapseni, mutta nyt minua on alkanut pelottaa että pilaan vain hänen elämänsäkkin.
Elämä todellakin potkii päähän tällä hetkellä, enkä tiedä mitä tehdä.
Tunnen olevani todella yksin tässä maailmassa, enkä tiedä kuka minua auttaisi. en jaksa enään....
5360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuulostaa että elämässäsi on kovia stressitekijöitä. Ikävää että olet menettänyt ystävien ja miehen tuen vaikeassa tilanteessa.

Muista että on olemassa ammatti-ihmisiä, jotka lähes ilmaiseksi kuuntelevat huoliasi ja joiden kanssa voitte miettiä ratkaisuja ongelmiin ja miten saisit tukea arkeen ym. Ehkä jonkinlainen masentuneiden äitien vertaistukiryhmä voisi olla avuksi?

Et sinä pilaa lapsesi elämää kunhan vain pysyt siinä läsnä. Lapsesi varmasti rakastaa sinua ja tällaiset perhesiteet osittain korvaavat epäaitojen kaveri- ym. ihmissuhteiden menetystä aikanaan.

Voimia sinulle!

Äänestä

Joku kuitenkin kantaa seuraavaan päivään. Hae ammattiapua; minä olen selvinnyt tilanteestani ja olen hyvällä papanemisen tiellä. Se on pitkä ja vaikea, mutta onnistuu avun ja tuen avulla. Ja muista, että lapsesi tarvitsee sinua ja olet hänelle paras äiti sellaisena kuin olet, myös masentuneena.

Sitkeyttä ja voimia sinulle! Ja hae, suorastaan vaadi ammattiapua, älä koita selvitä liian kauan yksin ilman tukea. Hae ja vaadi apua vaikka tuntuisi ettet millään jaksaisi sitäkään.

Äänestä

Pieni kokemus elämästä, olen avioton lapsi, äiti kuoli onnettomuudessa kun olin 2v, isästä ei tietoa. Elin mummolassa kaksi vuotta, mummo kuoli ja minä jouduin lastenkotiin ja sitten sijoitettuna perheeseen. Sain kyllä kaiken muun paitsi rakkauden, tietysti nuorena naimisiin ja lapsia, epäonnistumisen voi arvata. Monesti mietin syytä elämiseen ja aina tuli vastaan lapset. Jaksoin jopa akateemisen tutkinnon ja sen köyhyyden, ei vain fyysinen vaan henkinenkin.
Olisin halunnut äitini elämääni, vaikka masentuneena tai köyhänä, jonnekin sinne tukemaan.
Nykyään saa apua ja sinun pitäisi käyttää niitä kanavia, jotenkin ottaa elämä hallintaan lapsesi takia.

Äänestä

asiaa sanoivat .älä mieti enään, kun arki koittaa ,hae apua.
kiität iteseäsi siitä vielä monesti että uskalsit,ja olet sen jälkeen voimakkaampi kuin nuo jotka sinut on hylännyt, mutta lapsesi ei hylkää ja jätä sinua milloinkaan,jaksa arkeen
kokemus puhuu 16 vuoden takaa,olen itse mennyt pienen vauvani kanssa silloisen mielisairaalan pihaan ,ajanut autolla kun en muuta jaksanut,ottivat mun ja vauvan yöksi ,ja sanoi aamulla kuule tyttö mee kotiin ja tässä osoite ota heti yhteys ,ja niin tein ja elämä voitti nyt olen 46 vee ja onnellinen samainen vauva on 16 vee, näin se elämä menee,mut terapiani kesti vuoden, ja en saanut tukea aviomieheltäni ja kun selvisin ,otin eron jota en oo koskaan katunut.

Äänestä

yksinäisyyden tunne vaivaa meitä monia. palaa kasteen armoon ja muista lapsuutesi Jumalaa.
Seurakunnassa on äiti-lapsikerhoja ja muutakin kivaa......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Murrosiän jälkeen en muista aikoja jolloin olisin ollut onnellinen ja nyt kun minulle läheinen ihminen on kuollut, minulla todettu sairaus joka ei parane koskaan, jonka seurauksena olen ollut joutunut juosta vähän väliä sairaalassa, olen tehnyt abortin mieheni painostuksesta ja tänään hän jätti minut yksin kotiin lapseni kanssa vaikka olin todella huonossa kunnossa, niin tuntuu oikeesti että elämäni ei ole elämisen arvoinen.

Tuntuu että olen ihan yksin maailmassa, kaverit jäi silloin kun tulin raskaaksi eikä minulla ole muuta sosiaallista elämää kuin vauvani kanssa kävely puistossa.
Joka ikinen päivä on taistelua.
Olen yrittänyt ystävystyä ihmisten kanssa, olen soitellut vanhoille ystävilleni mutta tuntuu että kohtalo on aina minua vastaan.
Haluaisin erota miehestäni koska en enään nää yhtään hyvää syytä olla yhdessä, mutta en vain saa aikaseksi erota koska tuntuu että en kestäisi enään yhtään enempää stressiä.
Olen kesästä asti miettinyt syytä elää, ja ainoa syy minkä keksin on lapseni, mutta nyt minua on alkanut pelottaa että pilaan vain hänen elämänsäkkin.
Elämä todellakin potkii päähän tällä hetkellä, enkä tiedä mitä tehdä.
Tunnen olevani todella yksin tässä maailmassa, enkä tiedä kuka minua auttaisi. en jaksa enään....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu