Konginkangas

Väärä palsta, mutta pakko tännekkin on oikaista kun alkaa eräässä keskusteluketjussa jo tuokin tulla esille.

Eräs kirjoittaa että "niinhän siinä todettiin että ylinopeutta siinä taas posoteltiin nopeudenrajoitin pois kytkettynä."

Missä noin kirjoitettiin. Ei ainakaan onnettomuustutkintaraportissa.

Tilannehan alkoi siitä kun rekka tuli vasemmalle kaartuvaan alamäkeen viettävään mutkaan mäenpäältä jossa vauhtia oli n.78km/h eikä suinkaan ylinopeutta.
Pienenpieni ohjausvirhe vain mitä siis sattuu jokaiselle autoa ajavalle päivittäin. Nyt vaan tapahtui pahassa paikassa.
Kun kärri alkoi luistelemaan teki kuljettaja toisen virheen painaessaan jarrua --> joka johti siis vielä pahempaan heittelyyn.
Tämän jälkeen nosti kuljettaja nopeutta hetkellisesti saadakseen sen oikenemaan. On nimittäin ainoa mahdollisuus edes yrittää oikaista. Tuolla hetkellä siis oli sitä ylinopeutta.
Ja ennen onnettomuuspaikkaa oli ajettu 90Km/h, mutta ketä se kiinnostaa. ei vaikutusta onnettomuuteen tai sen kulkuun.

Joten pyytäisin että ette lähtisi tuohon ylinopeusrajoitinpoissapäältä pelleilyyn vaan pysyisitte faktoissa.

Uskon että oikeus tulee olemaan "järissään" antaessaan tuomiotaan.

Ymmärrän omaisten tuskan, mutta ei se vähene kuskia hirtettäessä.

Miettikää että kuskikin on joutunut ja joutuu kärsimään perheineen.
3694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen sitä mieltä että kuskin koko syyttäminenkin on aika syvältä, liekö kykenee vielä ammattiaan edes harjoittamaan! Kyllä se rysäys varmasti seuraa hänelläkin loppuelämän ajan painajaisina mukana!

Äänestä
  • Jo rattiin mikä on aika kova saavutus, mutta nyt taas varmaan painaa aika pahasti kun kaivetaan haavat auki.

    Äänestä

juttu kaikinpuolin, mutta mielestäni nuo syytteet pitäisi kumota, kaveri teki vain työtään ja kävi erittäin ikävä tapaturma, koska tasan varmaa on se, että mies tuskin lähti ajovuoroon tappamaan ketään. Varmaan raastaa muidenkin rekkakuskien mieliä, kun pitää lähteä tienpäälle ja suomen talviolotkin niin mukavat kuin olla vain voi, tekee työnsä ja saa mahdottomat syytteet niskaan. Sitten vielä semmoinen juttu, että eikö nuo turhat käräjöinnit voisi muutenkin jättää väliin, kun miettii mitä se maksaa esim. Nissen tapaus ja mikä on tulos->syytön!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ja syytteet kirjoitti:

Väärä palsta, mutta pakko tännekkin on oikaista kun alkaa eräässä keskusteluketjussa jo tuokin tulla esille.

Eräs kirjoittaa että "niinhän siinä todettiin että ylinopeutta siinä taas posoteltiin nopeudenrajoitin pois kytkettynä."

Missä noin kirjoitettiin. Ei ainakaan onnettomuustutkintaraportissa.

Tilannehan alkoi siitä kun rekka tuli vasemmalle kaartuvaan alamäkeen viettävään mutkaan mäenpäältä jossa vauhtia oli n.78km/h eikä suinkaan ylinopeutta.
Pienenpieni ohjausvirhe vain mitä siis sattuu jokaiselle autoa ajavalle päivittäin. Nyt vaan tapahtui pahassa paikassa.
Kun kärri alkoi luistelemaan teki kuljettaja toisen virheen painaessaan jarrua --> joka johti siis vielä pahempaan heittelyyn.
Tämän jälkeen nosti kuljettaja nopeutta hetkellisesti saadakseen sen oikenemaan. On nimittäin ainoa mahdollisuus edes yrittää oikaista. Tuolla hetkellä siis oli sitä ylinopeutta.
Ja ennen onnettomuuspaikkaa oli ajettu 90Km/h, mutta ketä se kiinnostaa. ei vaikutusta onnettomuuteen tai sen kulkuun.

Joten pyytäisin että ette lähtisi tuohon ylinopeusrajoitinpoissapäältä pelleilyyn vaan pysyisitte faktoissa.

Uskon että oikeus tulee olemaan "järissään" antaessaan tuomiotaan.

Ymmärrän omaisten tuskan, mutta ei se vähene kuskia hirtettäessä.

Miettikää että kuskikin on joutunut ja joutuu kärsimään perheineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu