Notaarien työturvallisuus

hovioikeuden auskultantti

Mihinkähän perustuu se, että tuomioistuinharjoittelua tekeviin hovioikeuden auskultantteihin ei sovelleta notaarivuoden harjoitteluluonteen perusteella lainkaan työturvallisuuslainsäädäntöä, jonka pitäisi olla käsittääkseni olla pakottavaa? Lomaa vuoden harjoittelusta saa kaksi viikkoa ja jokainen päivä, jonka sairastaa, otetaan pois lomapäivistä. Mikäli kaikki lomapäivät on käytetty ja sairaus jatkuu, voi jäädä vaille varatuomarin arvoa. Sen vuoksi töihin mennään sairaanakin, oma ja toisten terveys vaarantaen. Kukaan ei ole uskaltanut nostaa asiasta melua siksi, että sen jälkeen kuulemma työnsaanti vaikeutuisi.

10

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • verojuristi

      Noinhan se on. Notaarin asema ja notaarin tehtävät pitää ymmärtää taustaansa vasten. Siinä tuore kandidaatti tai maisteri saa ensikosketuksensa alan haasteiden kanssa. Myöhemmin ammatissasi tulet huomaamaan, ettei joka nuhan ja kuumeenkaan vuoksi voi jäädä kotiin. Kun kyse on, kuten itsekin totesit, harjoittelujaksosta, ei ole kohtuullistakaan odottaa kaikkia virkasuhteen etuja. Saman mankelin läpi ovat menneet muutkin. Menet nyt vaan kiltisti istumaan käräjäsi niinkuin kaikki muutkin.

      • virkamies

        Taidat olla niitä katkeria keskinkertaisia juristeja, joita tähän maahan riittää. Mistään kannastasi et osaa luopua ja itket menettämiesi asioiden perään vielä vanhoilla päivilläsikin. Kysehän on nyt siitä, että epätasa-arvoisesta kohtelusta on päästävä eroon. On kumma että oikeuslaitoksen sisällä tällaista vielä esiintyy, vaikka kyseisen laitoksen nimenomaan tulisi edustaa kansalaisten silmissä lain noudattamisen malliesimerkkiä. Olet varmaan niitä, jotka ovat intissä huutaneet kun yksi tekee niin muut tekee... ja täysin ilman suhteellisuden tajua. Se, että itse olet kärsinyt notaroinnistasi ei tarkoita etteikö notaarien asemaa tulisi kehittää lain määräämään suuntaan. Ihme asenne tuollainen muiden huonosta asemasta nauttiminen. Varmaankin asennoidut muihinkin asioihin elitistisesti ja syrjivästi? Sinun katkeruutesi kuvastuu kommenteistasi. Koita kasvaa aikuiseksi ja löytää nyky-yhteiskunnan arvot. Ja tutustupa mm. perustusklakiin. Semmoinen Suomessa on siellä lakikirjan alussa.


    • jape

      Eräällä tuttavallani jäi sairauden vuoksi harjoittelu vajaaksi. Hän joutui "paikkaamaan" rästiin jääneet notaaripäivät vieläpä toisessa käräjäoikeudessa. Moni ei uskoisi todeksi sitä, miten törkeästi notaareilla teetetään töitä, työkykyisinä tai sairaina. Ei ole tuo homma tältä vuosituhannelta!

      • peja

        Niin joutui ja vieläpä vain laamannin "mielivallan" vuoksi?


    • Nikolai Kopeloi

      Ilmankos käräjäoikeudesta saadaan niin vääriä päätöksiä kun "tuomarit" kuumehourusina niitä kirjoittelee.

      • jape

        Ei ne tuomarit kaikkia niitä päätöksiä kirjoita vaan kuumehoureiset notaarit. Tuomari lähtee virka-ajan päätyttyä pelaamaan golfia ja notaari jää puolikuntoisenakin ylitöihin joista ei edes makseta ylityökorvausta.


    • Työtön, hullu ja eläkeläinen

      Tietysti on arveluttavaa nostaa asia julkisella foorumilla esiin, mutta mielestäni tuomioistuinlaitoksessa haisi vahvasti pelon ja katkeruuden ilmapiiri jossa omaa vuottaan istuvan auskultantin oli parempi olla jatkuvasti varpaillaan.

    • eroja kuitenkin

      on, itse olen auskultoinut sellaisessa ko:ssa jossa sairauspoissaoloja (jos oli joku parin päivän flunssa) ei kai edes mihinkään kirjattu. Ihan sen takia, että eihän sitä kipeänä tarvi töissä olla.

      • Ihmettelijä

        Sellaisiakin käräjäoikeuksia siis on? Kumma vaan, että sellainen "hyväntahtoisuus" on noin virastokohtainen juttu? Eikö kukaan muka ole noin törkeästä menettelystä valittanut tai kannellut?


    • varatuomari

      Tuo on aika rankka yleistys. Ei kaikissa käräjäoikeuksissa notaareihin noin typerästi suhtauduta, vaikka tiedän useammastakin paikasta tuollaisia juttuja. Hyvänä sääntönä sanoisin, älä mene landelle. Siellä on Suomen typerimmät laamannit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe