Pikku tarina.. minä ihastunut varattuun mieheen. Tapaamme perhetuttuina ja olen jo yli vuosi sitten vihjaissut hänelle ihastumisestani. Ensin unistani ja sittemmin tekstiviesteillä kaikenlaista "hauskaa". Hän ei ikinä vastaa (muutamaa kertaa lukuunottamatta,ei kuitenkaan mitään henkilökohtaista) sanoi ettei ole tapana lähetellä viestejä. Tiedän että hän on aina pitänyt minusta mutta nyt olen jo pidemmän aikaa yrittänyt tulkita hänen eleitään ja katseitaan ja pohtinut onko katseissa pelkkää himoa vai ihastumista vai mitä. Seurassani yksinään hän on hauska ja hymyilee koko ajan ja selvästi flirttailee kanssani,ei kuitenkaan koskaan ole koskettanut. Kerran kysyin että ahdistaako häntä viestittelyni? Johon hän vastasi että nehän vain piristävät päivää.. jos mies ei olisi yhtään kiinnostunut minusta sanoisiko hän näin? Toisinaan haluan eroon ihastumisen tunteestani koska ei tällä ole mitään tulevaisuutta ja toisaalta ruokin tunnettani jokaisella katseella ja ajatuksilla,sanoilla joita sanon kun tavataan, vuoropuhelulla päässäni mutta kuitenkin kun tilanne olisi käsillä en saa järkevää sanaa suustani. Huulenheitto ja kevyt höpöttely sujuu molemmilta mutta kun juttu vakavoituu molemmat ovat ihan noloina tai jotain,varpaat kiinnostaa tai lamput.. ärsyttävää. Tiedän että hän on kiinnostunut "vartalostani",mutta itse haluisin että hän olisi IHASTUNUT! En voi kysyä suoraan olisi noloa molemmille. Kuitenkin sitten jos hän olisi vapaa..en tiedä..haluiaisinko sittenkään. Välillä tuntuu että otan jonkun uhrin ja kun saan hänet ihastumaan itseeni niin itseäni ei enää kiinnostakaan tai kun juttu menee vakavaksi (kosketuksen asteelle)peräännyn,tavallaan hohto katoaa..nyt joku kotipsykiatri vastaamaan mistä tällänen johtuu? Ja samalla kerro rivien välistä lukiessasi onko HÄN ihastunut minuun! :)
Saavuttamaton..
..ihastus
1971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hän siis on VARATTU.... niin kutkuttavaa kuin se olisikin, niin sinun täytyy unohtaa ja etsiä vapaata seuraa!!!