Tämä on sille syömisongelmaiselle, joka ehkä sattuu lukemaan.
Sinä haluaisit olla laihempi, olla kevyt ja pirteä, pomppia tai lennellä eteenpäin elämässä. Niinpä niin. Mutta kerron sinulle muutaman faktan, joita en haluaisi sinun saavan kuulla vasta, kun sinulla on jo aihetta harmitella, ettet tiennyt aiemmin.
1) Aina, jos laihduttaa dramaattisen nopeasti, katoaa samalla iso osa lihaksia sekä muuta tärkeää kudosta. Seuraus: kehon koostumus muuttuu rasvaisempaan suuntaan. Lihakset ja ryhti kärsivät. Aineenvaihdunta ja lihaksiston kapasiteetti käyttää energiaa heikkenevät ja jopa sydän- ja verisuoniongelmien riski kasvaa.
Silloin saat helposti liikuntaelinvammoja, joiden vuoksi liikunta voi loppua sinulta pahimmillaan loppuiäksesi, taikka ainakin pitkäksi aikaa.
2) Kun leikit syömisellä ja stressaat sitä koko ajan, sekoitat kehosi omat kylläisyysjärjestelmät, et siis vain psyykeäsi. Valmistelet itsellesi ongelmia tulevaisuuteen ehkä paasto-ahmimis-oksentelun sekä painon äkillisten nousujen ja laskujen muodossa.
3) Sekoitat hormonijärjestelmäsi. Et ehkä tällä hetkellä välitä tulevista mahdollisuuksistasi saada lapsia, mutta joskus tulet välittämään. Lisäksi estrogeenin puute heikentää luustoa ja voi johtaa osteoporoosiin.
4) Vaikka alkuun kaikki tuntuisi hyvältä, loppujen lopuksi väsyt ja muutokset alkavat kaatua negatiivisella tavalla niskaan, vammoina, hiusten latistumisena, kulahtaneena olona ja olomuotona. Huomaat ennen pitkää olevasi hermokimppu, joka stressaa asioista ja unohtelee ystäviensä syntymäpäiviä ja muuta ennen jopa olennaista.
5) Pilaat vatsasi. On ikävää huomata joskus, että vatsa toistuvasti määrää sinut menemään yksin kotiin potemaan, ei ota vastaan ruokaa, kramppailee ja kipuilee, ääntelee jne.
6) kuolemanväsymys on kurja olotila, epätoivoisuus tulevaisuudesta ei yhtään sen hauskempi.
Näitä on vielä lisää (ja tällä palstalla takuulla niitä, jotka osaavat listaa jatkaa), ehkä otat itse selvää. Halusin vain avautua näistä asioista (vaikken ehkä pysty vaikuttamaan), jotka ehkä tiesit, mutta et ole suostunut ajattelemaan. Mitä jos kääntyisit ulospäin ja kokeilisit vaikka antaa huomiota tai apuasi muille, sen sijaan että haluaisit hoikkuutta, hyväksyntää jne itsellesi? Hoikkuutta sinulla on jo tarpeeksi, hyväksyntää et tarvitse niiltä, joilta sitä et saa. Sinuakin tarvitaan tässä maailmassa, tulehan takaisin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
miksi kertoo? jos joku haluu lentää eteenpäin energisenä ja haluu olla kaunis,ni se ei sillo yleensä tarvii varottelui,koska ehkä se haluu ite ne kärsii.
Tavoittelenn hoikkuutta(tähän mennessä en ole saavuttanut sitä vielä,sillä itsekurini on niin heikko!) ja tiedän terveysriskit...
En pahemmin haluaisikaa lapsia,en halua pilata kehoani.
Jos kuolen nuorena,ei haittaa.Ei se vanhuus olekaa kauhean houkutteleva.
vaikka ette ehkä kuuntele, sanon silti. Kirjotukseni pointti siis oli, että tavoittelette mielestänne kauneutta, hoikkuutta. Vaan sillä juuri pilaatte kehonne! Lihas lähtee, rasva jää, tai ainakin tulee takaisin kun lihas on kadonnut energiaa kuluttamasta! Hiukset huononevat, iho, ja aineenvaihdunta samoin, mistä aiheutuu turvotuksia. Vatsan toimintaongelmista puhumattakaan.
Siis epäreiluinta anoreksiassa on, että ellei kuole, ei kaikista haitoista, jotka "itse maksaa" kuten edellinen postaaja ilmaisi, huolimatta saa edes sitä kauneutta.
Eli miettisin vielä. Hoikkuus on ihan ok, jos se on ruoan kanssa sinut olevan, liikkuvan ihmisen ominaisuus. Sellaisen, joka on valinnut muutakin elämäänsä. Liikunta pitää kauniina ja se, että on sisältöä elämässä! Ei se, että kituuttaa ja saa elimistönsä kärsimään jos jonkinmoista puutetta, niin kauan, ettei enää ole kunnossa liikkumaankaan.
Nyt lopetan saarnaamisen ja jatkan omaa elämääni. Se on jokaisella itsestä kiinni.
Hyvää joulunalusaikaa!