Muistan haikeudella lapsuuteni jouluja - koko suku kokoontui isovanhempieni luokse maalle, meitä oli silloin paljon. Nyt olen yksin.
Olen sinkku, eikä ole ketään kenen kanssa voisin joulua viettää. Taloudellisesti ei ole mahdollista lähteä esimerkiksi matkalle vaan täytyy pysyä kotona. Ystävistäni kukaan ei ole samalla tavalla yksin, kaikilla on perhettä ja sukua ja perinteitä.
Olisiko kellään ideoita yksinäisen joulun viettoon? Kokemuksia? Onko erityisen masentavaa olla joulun yli yksin?
Joulu yksin
4
525
Vastaukset
- nimetön
Myös minä vietän joulun yksin. Erosin pari kuukautta sitten, vanhempani ovat ulkomailla koko talven, minulla ei ole sisaruksia, ystävät ovat omien perheidensä luona. Yksi vaihtoehto olisi ollut,että olisin matkustanut vanhempien luokse, mutta en halua. Minä haluan viettää joulun yksin lemmikkini kanssa, oikein odotan, että saan tehdä joulustani juuri omanlaiseni. Voi olla, että ikävä ja ahdistus yllättää, mutta sittenpä yllättää, nekin tunteet on otettava vastaan, ja itkeä, jos siltä tuntuu. Luulenpa, että jos tästä joulusta selviän, selviän mistä vaan :)
- tyttönen vain
Lainaa kirjastosta joku hyvältä vaikuttava kirja, osta uudet pörrösukat ja pyjama (ei iso sijoitus), varaa mieliruokaasi tai jouluruokaa, miten haluat, hieman suklaata tai muuta natustettavaa.
Aattona käyt kävelyllä nautit pirteästä jouluilmasta. Sen jälkeen menet pitkään kuumaan kylpyyn, käyt saunassa tai tyydyt polttavaan suihkuun, peseydyt oikein kunnolla ja nautit siitä. Jos olet nainen, edellisten lisäksi hoidat kokovartalokuorinnan ja kosteutuksen, laitat vaikka hius- ja kasvonaamion ja hemmottelet itseäsi kunnolla. Sen jälkeen syöt uusi pyjama päälläsi nautinnollisesti ja laitat pörrösukat jalkaan. Istahdat sängylle tyynyjen keskelle tai sohvan nurkkaan, ja tartut kirjaan. Muista laittaa suklaat käden ulottuville!
Jos kirjat ei nappaa, suosittelen leffamaratonia, palapeliä tai vaikkapa ristikkolehtiä. Jos taas koti tuntuu aivan sietämättömältä, risteily on etelänmatkaa halvempi vaihtoehto.
Itse en ole viettänyt koskaan joulua yksin, ja uskoisin että minulle jouluihmisenä se olisi kova pala. Mutta loppujen lopuksi, jos kerran joulu on juhlaa läheisten ihmisten kanssa, joulu ei ole silloin kun heitä ei ole paikalla. Vietä muuten vain mukava päivä, ja nauti "joulufiiliksistä" vaikka välipäivinä ystävän kanssa kahvilla tai pikkujouluissa. - seura
jos olet Keski-Suomessa niin voisin tulla tapaamaan sinua. Heti kun annat vinkin niin saat s-posti osoitteen. --- Myös yksin ---
- Pekkele tietää kaiken
Rupea hyvä ihminen joulupukiksi, näet iloisia lapsia ja vanhempia ja siinä sivussa tienaat hyvät kestirahat!!
Pekkele kuittaa ja kiittää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712501
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454680Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1453670Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392768Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1081671Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1031524Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461