Kun olin nuori 15-vuotias tyttönen eräs 5 vuotta vanhempi komistus selvästi ihastui minuun, myös minä häneen. Aina, kun näimme emme saaneet silmiä toisistamme eroon. Pikku hiljaa hän alkoi heittämään minulle juttua, tosin pienimuotoisesti. Kun tulin täysi-ikäiseksi näimme myös baarissa. Aina hän tuli juttelemaan ja flirttaili ahkerasti. Olin aina ajatellut, että olin liian nuori, eikä hän minusta vakavassa mielessä välittänyt. Aina yritin ajatella järjellä.
Jotain tapahtuikin kerran, ja sen jälkeen loukkaannuin hänelle. Hän huomasi sen, ja oli selvästi huolissaan, ja yritti selittää, että hän on minua niin paljon vanhempi, ettei suhteestamme voisi tulla mitään..
Aika taas kului ja hän oli yhä selvästi ihastunut minuun. Pikku hiljaa tajusin, että hän oli minusta kiinnostunut ehkä jopa vakavassa mielessä. Näimmekin, mutta se kaatui siihen, että en päästänyt häntä ollenkaan lähelle; torjuin hänet jyrkästi..lähinnä siitä syystä, että olin epävarma itsestäni. Hän tosin kohteli minua tosi huomaavaisesti. Mutta en uskaltanut ottaa riskiä..Hän mm. oli niin kokenut ja minä kokematon...
Taas vuoden päästä hän yllättäen otti yhteyttä, ja yritti taas olla hyvin "varovainen" kanssani..Näin hänen kasvoistaan, että hän oli yhä ihastunut minuun, mm. vakavat katseet paljastivat..Hän ehdotti jotain, mikä selvästi tarkoitti vakavampaa kiinnostusta..mutta taas torjuin hänet, vaikka tunteeni olivat hyvin vahvat häntä kohtaan. Hän loukkaantui syvästi. Vältteli minua pitkään.
Siitä on nyt kulunut noin 10 vuotta, kun jaoimme ensimmäiset katseet. Näemme nykyään todella harvoin, mutta aina, kun näemme jaamme yhä sen sanoinkuvaamattoman tunteen ja katseet...
Hiljaa sisälläni toivon, että joskus vielä löytäisimme toisemme, mutta...
Kyseinen asia ei ole estänyt minua rakastamasta toista, enkä ole surullinen tai pettynyt, mutta joskus kaipaan täyttymätöntä rakkautta..
Tällä haluan kertoa kaikille, jotka epäröivät heittäytyä tunteiden vietäväksi, että älkää antako onnen kulkea ohi...tarttukaa siihen..
Täyttymätön rakkaus
3
1442
Vastaukset
- muuan mies
Melkein kuin minun tapaukseni, erotuksena että olen mies ja oma ihastukseni oli ja on kai aina oleva eräs muutamaa vuotta nuorempi nainen. Tutustuin häneen vuosia sitten ja yhtä kauan olen hänestä välittänyt.
Olen aina ollut onneton ilmaisemaan tunteitani ja yhtä huono lukemaan toisten tunteita. Minusta tuntui tämän naisen olevan paras mahdollinen, mutta asiaa mutkistivat kömpelyydestäni johtuvat väärinymmärrykset ja muut onnettomat yhteensattumat. Pääsi sitten käymään, että molemmille kehittyi oma elämänsä, ja nykyään näemme hyvin harvoin. Muutama kuukausi sitten sattumoisin tapasimme, enkä yllätykseltäni kyennyt kuin hymyilemään hölmösti ja änkyttämään kuulumisiani.
Minäkin olen tämän asian hyväksynyt, kaikkea ei voi saada. Olen seurustellut toisen kanssa, rakastanutkin, mutta silti edelleen uskon tuon naisen olevan "se oikea", tuota kulunutta ilmaisua käyttääkseni. Usein ajattelen ja kaipaan häntä, mutta täyttymättömän rakkaudenhan sanotaankin olevan kauneinta.- kaunista
ja alkuperäiselle.. miten käyttäytyi ihastunut mies sinun tapauksessasi? tiedolle olis käyttöä!
- yhä ajatuksissani
kaunista kirjoitti:
ja alkuperäiselle.. miten käyttäytyi ihastunut mies sinun tapauksessasi? tiedolle olis käyttöä!
..siis aluksi hän vain flirttaili kanssani eikä voinut pitää silmiään erossa minusta. Myöhemmin aloimme juttelemaan, jos näimme jossain, tosin sekin oli vain sellaista kiusoittelevaa flirttiä. Hän selvästi toi usein esiin sen, kuinka olin nuorempi. Se taisi häiritä häntä juuri sillä tavalla, ettei voinut ajatella mitään vakavampaa kanssani.
Oli kiva kuulla hänen kavereiltaan, kuinka hän kuulemma aina puhui minusta.
Mutta ajan kuluessa huomasin tosiaan siitä, että hän on varmasti tosissaan kiinnostunut, kun hän loi minuun usein vakavia katseita, eikä hänen kiinnostuksensa hävinnyt, vaikka annoin tavallaan pakit hänelle muutamankin kerran.
Taisin nyt vaan toistaa, mitä jo aikaisemmin kerroin, mutta en halua tässä kertoa tarkemmin, mitä välillämme tapahtui ja miten hän yksityiskohtaisesti käyttäytyi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010166
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404040Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323602Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386