monet ovat varmaan jo lukeneet nämä seuraavat arvostelut. niille jotka ei, niin tässä.
Alfa Sportwagon
21.08.2000 12:58
Olen juuri ajanut 414 kilometriä autolla, jossa ei ole mitään vikaa. Nyt ei ole oikea hetki urputtaa liian korkeasta hinnasta, tavaratilan niukkuudesta tai mittariston kummallisesta sijoittelusta. Nyt on nostettava neljä senttiä huurteista koskenkorvaa huulile ja kysyttävä: millainen maailma olisi ilman tarkoituksenmukaista teollista muotoilua ja hurmaavaa moottoritekniikkaa, kaikkea sitä mitä Alfa Romeo on jo 90 vuoden ajan eurooppalaisille tarjonnut? Ja vastaus kuuluu: kyllä maailma pystyssä olisi, mutta harmaa.
Alfa Romeo on liikuttavan pitkään viitannut kintaalla käytännöllisyydelle. Myös taloudellisuus ja järkevyys ovat saaneet osansa kintaasta. Siksi on hienoa, että tehdas on valmistanut vihdoin mallin, johon mahtuu muutakin kuin meikkipussi ja sen omistaja. Sportwagon ei leiki olevansa farmari, mutta sellaisten kanssa se kilpailee. Ymmärrän Alfan tehdasinsinöörien ja teollisten muotoilijoiden tuskan. Pakkohan meidän on tehdä pienperheelle jotain, jos ei nyt suoraan farmaria, niin ainakin jotain siihen suuntaan. Mutta tyylittömyyteen emme lankea, kuvittelen heidän yhteen ääneen päättäneen.
He onnistuivat. Sportwagon ei ole kompromissi, vaan aito oivallus, jolla on kaikesta tyylikkyydestä huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä paljon annettavaa tavalliselle pienperheelle. Käytössäni oli Sportwagon-malliston huokein Super-versio, joka liikkuu 1.8 Twin Spark-moottorilla. Huokea se ei ole, mutta milloin hyvä on ollut. Suomalaisilla on keskimäärin 1.75 lasta, meillä on kaksi. Porukkaa ja kamaa on juuri sopivasti testin tarpeisiin.
Teimme matkan vuokramökille. Perhematkoissa tärkeintä eivät ole maisemat, mökkisauna tai toimiva grilli. Tärkeintä on onnistunut pakkaaminen. Koska kamaa on paljon ja aikaa vähän. Koska kama ei koskaan lopu, mutta hermot loppuvat. Pakkaamisessa testataan perheen keskushermoston nykykunto.
Aukaisin Sportwagonin takaluukun ja huokaisin. Tilaa on, vaan ei liikaa. Vaunut olisivat menneet purkamatta, mutta purin ne, koska kasseja oli silmänkantamattomiin. Vartin ahtamisen jälkeen katsoin kauniin auton takapaksia ja kerroin suru-uutisen. Meikkipussi pitää jättää kotiin.
Matka oli juhlaa. Ajoimme mutkaista kylätietä, nopeusrajoitus 60, ohituksen kieltävää keltaista viivaa lähes perille saakka. Hienoimmalta hieno auto tuntuu, kun sitä ajaa hitaasti mutkaista tietä. Huippunopeita ovat nykyisin kaikki, mutta Alfalla sitä ei tarvitse kokeilla. Auto liimautui vanhaan kylämaisemaan, se oli kuin virtaviivainen punaiseksi maalattu siili, joka on päässyt parturiin. Ääntä tuli vain 10-kuukautisesta prinsessasta, autosta ei mitään. Ei nitkutusta, narinaa eikä vinkunaa, tuota tavanomaista farmareiden soundtrackia. Saavuimme perille liian aikaisin. Olisin halunnut ajaa loputtomiin, enkä yhtään nopeammin.
Nousimme autosta ja rahtasimme kamat mökkiin. Istuin terassille ja huomasin pihalla sulavan, punaisen esineen. Se oli tuonut meidät ja meidän kamat tänne. Ja kerrankin kamat olivat pysyneet takana, yhtään muovipussia eikä epämääräistä pakaasia tarvinnut sulloa polvien väliin ja tai jalkotilaan. Olin liikuttunut. Liikutusta laimensi hinta, tuo markkinatalouden ikiaikainen riesa. Leikkasin esitteestä hintatiedot pois. Miksi pilata yleistunnelma pienen yksityiskohdan takia.
-------------------
Alfa 147
10.07.2001 13:13
Liu'un halki sateisen maan punaisen, hiljaisen koppakuoriaisen uumenissa. En kuule rekkojen jylinää, ohittavat autot ovat vain suhahduksia sivupeileissä, rankkasade näyttää nesteeltä, jota tehokkaat pyyhkimet heijaavat sivuun. Kolmituntisen huminan jälkeen renkaat rapsahtavat hiekkatiehen ja olen mummolan pihassa, avaan oven ja ehdin vastaamaan ennen kysymystä: Ei, ei tämä minun oma ole.
Tämä oli utuinen päiväkirjamerkintä matkalta, jonka tein uudella Alfa 147:llä, joka rantautui Suomeen muutama viikko sitten. Auto on taloudellisesti ulottumattomissani, mutta testattavaksi sen sain, kun oikein kauniisti pyysin.
Päiväkirjamerkintä kertoo sen, mitä tapahtuu kun vanhan (11v.) auton omistaja saa hetkeksi alleen aivan uuden kulkuneuvon. Alfan tehdas on kautta historian tehnyt kaikkensa kuskin viihtyvyyden eteen, eikä 147 ole poikkeus. Istuma-asento on aivan loistava, kuppimainen penkki on kuin tehty kirjoitustyössä rääkätylle selälle. Pyöreä mittaristo näkyy kuskille hyvin, mutta pelkääjän on mahdoton nähdä, mitä nopeutta mennään.
Alfa Romeo on saavuttanut kaksi pientä ihmettä peräkkäin. Muutama vuosi sitten 156-malli valittin Euroopassa vuoden autoksi, ja nyt saman arvostetun tittelin kaappasi tämä "pikku-Alfaksi" kutsuttu 147. En tiedä tarkasti, millä kriteereillä eurooppalaiset autotoimittajat valintansa tekevät, mutta jos kauneudesta ja tyylikkyydestä saa enemmän pisteitä kuin järkevyydestä ja kohtuullisuudesta, niin siinä tapauksessa 147:n voitto on aivan looginen. Alfan teolliset muotoilijat ovat yhdistäneet historian ja nykyajan nerokkaalla tavalla. Etumaski on 50-luvulta, samoin mittaristot, korimalli on yhdistelmä uutta ja vanhaa, konehuoneessa asuu modernisoitu versio Twin Spark -moottorista, joka tyrkkää koppakuoriaista eteenpäin jo 2000:n kierroksen kohdalla.
Jotta tämä edes hieman muistuttaisi oikeaa autotestiä, täytyy tylysti todeta, että Alfa 147 joutuu kylmässä Pohjolassa pahaan hintakilpailuun Golfin varustelluimpien versioiden, Audi A3:n ja syksyllä tulevan BMV:n pikkumallin kanssa. 147:n perusmalli maksaa 150 000 markkaa. Se on niin paljon rahaa, että käytännöllisyyteen taipuvainen suomalainen autonostaja miettii kaksi kertaa, laittaako hän rahansa tyyliin ja kauneuteen vai hyvään jälleenmyyntiarvoon.
Uuden Alfan ostajat joutuvat perustelemaan ostostaan hallituin sanakääntein. "Ei käärinliinoissa ole taskuja". "Ei se ole sama millä mummolaan suhaa". Ja niin edelleen. Sen sijaan järkevän Golfin ostajilta ei miesporukoissa tivata mitään, korkeintaan todetaan, että tolkun hankinta.
Tolkkuun Alfalla on pitkä matka, mutta toisaalta se ei ole sinne matkallakaan.
http://www.mtv3.fi/hotakainen/
Alfa Sportwagon
21.08.2000 12:58
Olen juuri ajanut 414 kilometriä autolla, jossa ei ole mitään vikaa. Nyt ei ole oikea hetki urputtaa liian korkeasta hinnasta, tavaratilan niukkuudesta tai mittariston kummallisesta sijoittelusta. Nyt on nostettava neljä senttiä huurteista koskenkorvaa huulile ja kysyttävä: millainen maailma olisi ilman tarkoituksenmukaista teollista muotoilua ja hurmaavaa moottoritekniikkaa, kaikkea sitä mitä Alfa Romeo on jo 90 vuoden ajan eurooppalaisille tarjonnut? Ja vastaus kuuluu: kyllä maailma pystyssä olisi, mutta harmaa.
Alfa Romeo on liikuttavan pitkään viitannut kintaalla käytännöllisyydelle. Myös taloudellisuus ja järkevyys ovat saaneet osansa kintaasta. Siksi on hienoa, että tehdas on valmistanut vihdoin mallin, johon mahtuu muutakin kuin meikkipussi ja sen omistaja. Sportwagon ei leiki olevansa farmari, mutta sellaisten kanssa se kilpailee. Ymmärrän Alfan tehdasinsinöörien ja teollisten muotoilijoiden tuskan. Pakkohan meidän on tehdä pienperheelle jotain, jos ei nyt suoraan farmaria, niin ainakin jotain siihen suuntaan. Mutta tyylittömyyteen emme lankea, kuvittelen heidän yhteen ääneen päättäneen.
He onnistuivat. Sportwagon ei ole kompromissi, vaan aito oivallus, jolla on kaikesta tyylikkyydestä huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä paljon annettavaa tavalliselle pienperheelle. Käytössäni oli Sportwagon-malliston huokein Super-versio, joka liikkuu 1.8 Twin Spark-moottorilla. Huokea se ei ole, mutta milloin hyvä on ollut. Suomalaisilla on keskimäärin 1.75 lasta, meillä on kaksi. Porukkaa ja kamaa on juuri sopivasti testin tarpeisiin.
Teimme matkan vuokramökille. Perhematkoissa tärkeintä eivät ole maisemat, mökkisauna tai toimiva grilli. Tärkeintä on onnistunut pakkaaminen. Koska kamaa on paljon ja aikaa vähän. Koska kama ei koskaan lopu, mutta hermot loppuvat. Pakkaamisessa testataan perheen keskushermoston nykykunto.
Aukaisin Sportwagonin takaluukun ja huokaisin. Tilaa on, vaan ei liikaa. Vaunut olisivat menneet purkamatta, mutta purin ne, koska kasseja oli silmänkantamattomiin. Vartin ahtamisen jälkeen katsoin kauniin auton takapaksia ja kerroin suru-uutisen. Meikkipussi pitää jättää kotiin.
Matka oli juhlaa. Ajoimme mutkaista kylätietä, nopeusrajoitus 60, ohituksen kieltävää keltaista viivaa lähes perille saakka. Hienoimmalta hieno auto tuntuu, kun sitä ajaa hitaasti mutkaista tietä. Huippunopeita ovat nykyisin kaikki, mutta Alfalla sitä ei tarvitse kokeilla. Auto liimautui vanhaan kylämaisemaan, se oli kuin virtaviivainen punaiseksi maalattu siili, joka on päässyt parturiin. Ääntä tuli vain 10-kuukautisesta prinsessasta, autosta ei mitään. Ei nitkutusta, narinaa eikä vinkunaa, tuota tavanomaista farmareiden soundtrackia. Saavuimme perille liian aikaisin. Olisin halunnut ajaa loputtomiin, enkä yhtään nopeammin.
Nousimme autosta ja rahtasimme kamat mökkiin. Istuin terassille ja huomasin pihalla sulavan, punaisen esineen. Se oli tuonut meidät ja meidän kamat tänne. Ja kerrankin kamat olivat pysyneet takana, yhtään muovipussia eikä epämääräistä pakaasia tarvinnut sulloa polvien väliin ja tai jalkotilaan. Olin liikuttunut. Liikutusta laimensi hinta, tuo markkinatalouden ikiaikainen riesa. Leikkasin esitteestä hintatiedot pois. Miksi pilata yleistunnelma pienen yksityiskohdan takia.
-------------------
Alfa 147
10.07.2001 13:13
Liu'un halki sateisen maan punaisen, hiljaisen koppakuoriaisen uumenissa. En kuule rekkojen jylinää, ohittavat autot ovat vain suhahduksia sivupeileissä, rankkasade näyttää nesteeltä, jota tehokkaat pyyhkimet heijaavat sivuun. Kolmituntisen huminan jälkeen renkaat rapsahtavat hiekkatiehen ja olen mummolan pihassa, avaan oven ja ehdin vastaamaan ennen kysymystä: Ei, ei tämä minun oma ole.
Tämä oli utuinen päiväkirjamerkintä matkalta, jonka tein uudella Alfa 147:llä, joka rantautui Suomeen muutama viikko sitten. Auto on taloudellisesti ulottumattomissani, mutta testattavaksi sen sain, kun oikein kauniisti pyysin.
Päiväkirjamerkintä kertoo sen, mitä tapahtuu kun vanhan (11v.) auton omistaja saa hetkeksi alleen aivan uuden kulkuneuvon. Alfan tehdas on kautta historian tehnyt kaikkensa kuskin viihtyvyyden eteen, eikä 147 ole poikkeus. Istuma-asento on aivan loistava, kuppimainen penkki on kuin tehty kirjoitustyössä rääkätylle selälle. Pyöreä mittaristo näkyy kuskille hyvin, mutta pelkääjän on mahdoton nähdä, mitä nopeutta mennään.
Alfa Romeo on saavuttanut kaksi pientä ihmettä peräkkäin. Muutama vuosi sitten 156-malli valittin Euroopassa vuoden autoksi, ja nyt saman arvostetun tittelin kaappasi tämä "pikku-Alfaksi" kutsuttu 147. En tiedä tarkasti, millä kriteereillä eurooppalaiset autotoimittajat valintansa tekevät, mutta jos kauneudesta ja tyylikkyydestä saa enemmän pisteitä kuin järkevyydestä ja kohtuullisuudesta, niin siinä tapauksessa 147:n voitto on aivan looginen. Alfan teolliset muotoilijat ovat yhdistäneet historian ja nykyajan nerokkaalla tavalla. Etumaski on 50-luvulta, samoin mittaristot, korimalli on yhdistelmä uutta ja vanhaa, konehuoneessa asuu modernisoitu versio Twin Spark -moottorista, joka tyrkkää koppakuoriaista eteenpäin jo 2000:n kierroksen kohdalla.
Jotta tämä edes hieman muistuttaisi oikeaa autotestiä, täytyy tylysti todeta, että Alfa 147 joutuu kylmässä Pohjolassa pahaan hintakilpailuun Golfin varustelluimpien versioiden, Audi A3:n ja syksyllä tulevan BMV:n pikkumallin kanssa. 147:n perusmalli maksaa 150 000 markkaa. Se on niin paljon rahaa, että käytännöllisyyteen taipuvainen suomalainen autonostaja miettii kaksi kertaa, laittaako hän rahansa tyyliin ja kauneuteen vai hyvään jälleenmyyntiarvoon.
Uuden Alfan ostajat joutuvat perustelemaan ostostaan hallituin sanakääntein. "Ei käärinliinoissa ole taskuja". "Ei se ole sama millä mummolaan suhaa". Ja niin edelleen. Sen sijaan järkevän Golfin ostajilta ei miesporukoissa tivata mitään, korkeintaan todetaan, että tolkun hankinta.
Tolkkuun Alfalla on pitkä matka, mutta toisaalta se ei ole sinne matkallakaan.
http://www.mtv3.fi/hotakainen/
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.