vihaan perhettäni

joulumieli hukassa

Olen 25-vuotias opiskelijatyttö ja olen käynyt viimeiset viisi vuotta terapiassa masennuksen ja ahdistuksen vuoksi.

Olen ollut tämän syksyn hyvässä kunnossa, koska olin saksassa vaihdossa kesän, ja sain uutta elämäniloa sieltä.Ja ennen kaikkea olin erossa perheestäni ja vanhemmistani. Luulin myös että välini vanhempiini olisi jo parantumaan päin.

Mutta sainpa taas huomata erehtyneeni. Äitini yrittää myrkyttää elämääni kaikin mahdollisin keinoin. Äitini on kateellinen minulle siitä, että olen saanut elää vapaasti enkä ole tehnyt lapsia parikymppisenä kuten hän ja siskoni. Äitini haukkuu minua siskolleni ja kaikille sukulaisille. Olen kuulemma itsekäs, kateellinen ja ahne ihminen. Aika kummia väitteitä kun en oikeastaan koko opiskelujen aikana ole pyytänyt heiltä mitään ilman pätevää syytä. Aina kun tapaan äitini saan kuulla vittuilua kaikista asioista ja kuinka olen ollut perheeni hankalin lapsi.

Jouluna perhehelvettimme kulminoituu kun alkoholistiäitini päättää kerrata humalassa kaikki elämänsä traumat ja epäonnistumiset ja haukkuu minut lyttyyn. Olen itsekäs ja ahne kiittämätön paskiainen, joka on pilannut äidin elämän. Yleensä saan joululahjaksi yhdet lapaset ja pokkarin ja haukut...

Yleensä koetan olla ajattelematta koko perhettäni, mutta joulut tuntuvat erityisen vaikeilta. Olen jouluihminen, mutta meidän perheestä on kyllä joulu kaukana. Tahtoisin viettää tämän joulun yksin ilman perhettäni, mutta miten uskaltaisin sanoa, että tahdon vain viettää yksin kotona jouluaattoa?

Voisiko joku jakaa kokemuksiaan kanssani?

12

3084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ankeat joulufiilikset

      Täällä myös masentunut joka ei jouluista paljoa perusta.Isäni oli samantyylinen ja paikkailen niitä lapsuuden haavoja vieläkin.Hienoa että olet elänyt itsenäistä omaa elämääsi.Yritä olla mahdollisimman vähän tekemisissä äitisi kanssa.Äitisi on pettynyt omaan elämäänsä ja näkee sinussa itsensä ja toteutumattomat mahdollisuutensa.Jos tuntuu siltä että on pakko mennä aatoksi kotiin.Käy siellä ja ole tunnin verran ja keksi jokin tekosyy vaikka että kaverisi on yksinäinen ja vietät hänen kanssaan aaton.Tai sitten sanot suoraan että lähden kotiin,hyvää joulua jne...en minäkään kaikkia joulujani pilaa istumalla koko päivää vanhempieni nurkissa.Jatka terapiaa,meillä on yksi elämä ja ilokin kuuluu meille! HYvää joulua ja kaikkea hyvää elämääsi.

      • löytyä

        suomessa toimii semmoinen ryhmä kuin AAL-alkoholistien aikuiset lapset. Vertaistoiminta juttu. Google hausta vois löytyy jotain tai sitte a-klinikalta sais varmaan tietoa soittamalla sinne.


      • kuulostaa

        ja hyvin analysoit ap:n kirjoittaman - noinhan se asia on. Ikävää vaan, että ap:n äiti on itse niin sairas (alkoholisti), että jos hän ei hakeudu hoitoon ja terapiaan, niin hän TARVITSEE edelleen jonkun, jonka päälle purkaa elämänsä - tässä tapauksessa ap:n ... olet ap siis sijais/läheiskärsijä.

        Ap:lle siis neuvoksi, että sano äidillesi, ettet suostu enää moiseen rooliin ja vaikka sinuun sattuukin, niin et ota enää vastaan tätä sijaiskärsijän roolia ... ja siksi haluat viettää joulusi mielummin vaikka yksin.

        Kerro tämä ennen joulua ja katso tuleeko vastareaktiota. Ap:n kaltaisia ihmisiä on varmaan paljon ... vois vaikka järjestää kimppajoulun jossain ravintolassa :))

        Minullakin ollut samankaltaisia ongelmia vaikka vanhemmista kumpikaan ei ole alkoholisti mutta muuta "masennus"sairautta kylläkin löytyy.

        Joulutsemppiä ap:lle!


      • joulumieli hukassa
        löytyä kirjoitti:

        suomessa toimii semmoinen ryhmä kuin AAL-alkoholistien aikuiset lapset. Vertaistoiminta juttu. Google hausta vois löytyy jotain tai sitte a-klinikalta sais varmaan tietoa soittamalla sinne.

        Joo, olen kyllä joskus harkinnut osallistuvani ananol-ryhmään. Kiitos kun muistutit ryhmän olemassololosta. Terapiani jatkumisesta ei ole takeita tällä hetkellä, joten tuonkaltainen ryhmä saattaisi ainakin toimia väliaikaisena apuna.
        paljon kiitoksia!!!


    • Myötätuntoinen

      olla joulun yksinkin. Ja voithan silti käydä lapsuuskodissa ja lähteä pois. Ei siinä ole mitään pahaa. Teet mikä tuntuu parhaalta.

    • jouluahdistusta...

      Minä olen aina myös saanut moitteita perheeni kuullen, vaikka olen jo nelikymppinen. Itsekin aistin, että äidin närä minua kohtaan on ollut kateus, koska syytä moitteisiin ei ole ollut, kun olen ollut lapsuudessa näkymätön lapsi ja vanhempiani kunnioittava (siis en ole koskaan sanonut pahasti takaisin).

      Olen ruvennut kirjoittamaan kirjeitä äidilleni vuosien saatossa omista tunteistani, yrittänyt kirjoittaa myönteiseen sävyyn, etten haukkuisi äitiä takaisin. Se johtaisi vain sotaan.

      Viimeksi kirjoitin, että depressiokoulussa on opetettu, että minun pitää kiittää ja kehua itseäni pienistäkin jaksamisistani ja tekemisistäni ja että en saa mitata itseäni kenenkään muun vaatimusten ja mittojen mukaan.

      En ole viettänyt jouluja vanhepieni luona kuin pari kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. Se hertättää liian suurta ahdistusta. Ilmoitan kirjeessä tai puhelimessa, että vietämme oman perheen joulua kotonamme.

      Voisit suunnitella tilalle uuttaa joulua itsellesi, esim. käyt jossain joulukonsertissa tai joulukirkossa ja muuten olet omissa oloissasi. Voimia elämääsi toivoen!

    • Sanna

      En voi muuta sanoa, että ole ihmeessä joulu yksin! Tai eihän sitä varmaan totaalisen yksin tarvii olla, mutta sinuna tekisin niin. Minulla vähän samanlainen tilanne, ja olen todennut, että äiti ei tule koskaan muuttumaan. Niin se vain on. Mutta onneksi itse pystyy muuttumaan ja sinäkin varmasti olet huomannut, miten toisella tavalla haluat elää ja tehdä kuin äitisi. Minulla tuo on voimistunut tosi paljon, ja olen ylpeä siitä. Se on jo paljon, kun uskaltaa tehdä toisin. Olet sen ansainnut.

    • Jo vanha tytär

      Olet jo aikuinen ihminen. Vietä ihmeessä joulu omalla tavallasi. Itse käyn vanhemmillani jouluviikolla, mutta joulun haluan viettää ilman muuta ihan yksin. On ihanaa syödä mitä haluaa ja vaikka lueskella jotain. Itselleen voi ostaa mieleisensä lahjan. Vanhemmat elävät omine ongelmineen omalla tavallaan, älä heidän puheitaan kuuntele tai surujansa kanna. Hotellijoulukin on oikein hyvä, jos haluaa noin yleisesti ihmisiä ympärille. Siellä voit jutella ihmisten kanssa tai olla omissa oloissasi tai ystävien kanssa.

    • matkalle?

      voisitko mennä jouluna pienelle matkalle? Ei ehkä kauas...pariksi päiväksi.
      Me käytiin juuri jouluna matkoilla.Se katkaisi kivasti 'pakollisen perhe-joulukierteen". Oli hyvä syy ettei voinut mennä. Ja tosi mukavaa olla eri ympäristössä.
      Vaikka johonkin maalaistalon jouluun, jos olet kaupungin kasvatti. Tai toisinpäin, vaikka.

      Olethan jo aikuinen. Ehkä voit käväistä kotonasi mutta suosittelen kyllä oman joulutradition aloittamista sinulle.
      Tsemppiä ja ISO jouluhalaus!
      ps. ostin juuri Depressiokoulu-työkirjan, alan sitä täytellä tässä.

      • jouluahdistusta

        tekemään kirjan tehtävät huolella ja ajatuksella, siinä oppii itsestään paljon. Itselläni on tällä viikolla viimeinen depressiokoulu (psyk.sairaanhoitajat pitävät sitä) ja on ollut tosi antoisa!


    • joulumieli hukassa

      Kiitos kaikille vastanneille myötätunnosta.

      Välillä elän lannistuneen ja masentuneen harhassa, että kellään muulla ei ole samanlaista. Tuntuu myös välillä siltä, että olisin ansainnutkin kaikki äidin vihat ja haukut. Minulla on vanhoja ja hyviä ystäviä useita, jotka rakastavat minua. Silti minusta tuntuu, että "he eivät tiedä kuinka paha ja inhottava ihminen oikeasti olen". Puhuin eilen juuri erään vanhan lapsuudenystäväni kanssa puhelimessa. Olemme molemmat eläneet latistavan vanhemman kanssa, ja molemmilla oli samanlaisia tunteita. Mutta varmaan tiedättekin mistä puhun...

      Rauhaisaa joulua teille kaikille, ja eläkää hyvin!

      • jouluahdistusta

        Käyntikin vanhempiesi luona voi herättää ahdistuksen, joten suosittenlen kokeilla yksi joulu ilman ahdistusta. Toinen juttu, että äitisi voi muuttua, ei heti, mutta entä 20 vuoden tai 40 vuoden kuluttua. Minulla on jo niin hyvin, että tunnen jo rakkautta äitiini ja asioita on siis työstetty tietoisesti yli 20 vuotta. Toivossa on hyvä elää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      153
      11655
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5423
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4397
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2718
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      95
      1489
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe