Outo tarve

laihduttaa

Olen itse normaalipainoinen mieshenkilö (painoindeksi 22.4). Joskus indeksi lähenteli kolmeakymmentä. Nyt toista kymmentä kiloa hoikempana olen alkanut miettimään mitä loppujen lopuksi oli hyötyä laihduttaa. Hirveä vaiva ja ainoastaan työpaikan lääkäri ilahtui painonpudotuksestani (aiemmin aina suositteli laihduttamaan). Olen lähes kaksi metriä pitkä ja nyt näytän naisten mielestä kukkakepille.

Tiedän, että ylipainoisia naisia (tietty myös miehiä) kohdellaan todella törkeästi. Mitä vikaa heissä on? Ei mitään. Esimerkkinä ystäväni (30v) mielestä kaikki yli 60 kiloiset naiset on läskejä. Tunnustan rakastavani pyöreitä naisia, hoikat eivät kiinnosta samalla tavalla. Ei pieni pyöreys edes ole terveydelle haitallista, miksi siis kasvava tarve laihtua? Yhteiskunta ihailee laihuutta ja lähes anorektisia vartaloita. On kuitenkin tutkittu, että kaikkein terveimpiä ja pitkäikäisimpiä on ne ihmiset, ketkä painoindeksin mukaan ovat lievästi ylipainoisia.

Antakaa oikeasti kaikkien kukkien kukkia! Jokainen on omalla tavallaan kaunis. Ei se katso kiloja. Tsemppiä kaikille ja mukavaa joulunodotusta!! Älkää masentuko tai laihduttako turhaan. Ei se mitään muuta.

Markku 29

8

849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ann.

      "On kuitenkin tutkittu, että kaikkein terveimpiä ja pitkäikäisimpiä on ne ihmiset, ketkä painoindeksin mukaan ovat lievästi ylipainoisia"

      VAU! =D
      No mä olen lievästi ylipainoinen, 178cm/84kg. Ja olen muuten nainen!

      "Esimerkkinä ystäväni (30v) mielestä kaikki yli 60 kiloiset naiset on läskejä"
      Olisin erittäin hoikka, jos painaisin 70... Tyhmä kaveri sulla ;)

    • Nainen 27v.

      Heippa!

      Kiitos positiivisesta viestistä! :) Oli hauskaa lukea tuollainenkin kirjoitus, yleensä saa kuulla vaan kaikkea negatiivista.

      Vaikka nykyään kaikki tuntuu pinnalliselta ja ihmisen ulkonäköä korostetaan, niin täytyy todeta, että itse kiinnitän ihmisessä paljon huomiota asenteeseen, silmiin ja hymyyn sekä hiukan siisteyteenkin. En mieti ihmisiä kohdatessani, että onko läski vai kukkakeppi ja päätä jo siitä kaveeraanko jonkun kanssa, vaan tarkkailen mitä toinen ajattelee ja millainen elämänasenne tyypillä yleensä on.

      Itselläni on reilusti kiloja, mutta terveet elämäntavat. Kiloja tuli sairauden myötä, joten tähän tilanteeseen on ollut vain pakko tottua. Hyvä ruokavalio ja liikunta varmasti näkyy ainakin pirteänä olemuksena ja hyväkuntoisena ihona, jos ei niinkään painossa heti. Tarve hoikistua sinänsä on tärkeää, koska liikalihavuus saattaa altistaa monille sairauksille. Tämä varsinkin niillä, joilla on väärät ruokailutottumukset ja vähän liikuntaa. Itse haluan pudottaa painoani perheenlisäyksen toivossa.

      Hauskaa jatkoa sinulle ja mukavaa joulua kaikille! Herkutellaan kohtuudella! ;)

      Ps. Oma mieheni on muuten myös hoikka ja "silti" viihtyy kanssani... :)

    • sinulle todella

      kivasta jutusta. Olen samaa mieltä, että laihuutta ihannoidaan liikaa ja pieni pyöreys ei varmaan haittaa mitään.Mulle on monesti sanottu ,että jos pitää jostain ihmisestä ei kiloilla ole tietenkään väliä. Tärkeintä on ,että itse on tyytyväinen itseensä omassa kehossaan. Mulle on kyllä käynyt niin, että se pieni pyöreys on muuttunut liian isoksi ja sille täytyy tehdä jotain. Olenkin laihtunut lähemmäs kymmenen kiloa. Mutta laihaksi enkä edes normaalipainoiseksi en halua. Mulle riittää just se pieni pyöreys.

    • salla

      kaikki johtuu mediasta. naisparat, jotka on varustettu huonolla itsetunnolla, ottavat mallia anorektisen laihoista malleista, ja luulevat muuttuvansa samanlaisiksi nälkäkuurilla. jenkkilä on tämän buumin johtotähti. sieltähän kaikki muukin junk on peräisin. tyhmät ottaa oppia. ja nuoret. sääliks käy, kun ei osata ajatella omilla aivoilla. ei suomalainen persjalkainen nainen ole tarkoitettu henkariksi. kuva normaalista naisvartalosta selluliitteineen on hämärtynyt.

    • Komea Mies

      Oletteko te ihan oikeasti noin tyhmiä, että teille menee läpi mikä roska vain, kunhan siinä ylistetään läskiyttä?

      Jos mies on muka 2m pitkä ja painoindeksi on 22,4, hän painaa nyt 22,4 x 2,00^2 = 89,6 kiloa.

      Painoindeksin ollessa 30 hän olisi painanut 30 x 2,00^2 = 120 kg.

      Eroa noin 30 kiloa, mutta silti hän sanoo laihduttaneensa "toista kymmentä kiloa". Varmaan jollakin jää huomaamatta lähes parinkymmenen kilon lisälaihdutus.

      Ei tarvitse olla tyhmä, vaikka olisikin läski.

      • sdfa

        sinänsä hauskaa, että jaksat laskeskella moisia :) Mielestäni alkuper. kirjoittaja puhui asiaa...itse asiassa olin silloin paljon onnettomampi kun painoin 55k kg, kun nyt yli 10 kg lihavampana (vielä normaalipainoinen). Ja eihän alkuper. kirjoittaja läskejä ylistäny, totesi vain että tämä liika "laihutus" kulttuuri alkaa mennä jo yli. Itse uskon, että geenit ja hyvä tuuri merkkaa enemmän kuin painonhallinta että milloin ihminen kuolee ja sairastuuko vai ei. Hyvä esimerkki tästä on isäni suku, jossa kaikki ovat olleet hoikkia ja SUURIN osa kuolleet alle 60-vuotiaina...äitini puolelta lähes kaikki eläneet yli 80-vuotiaiksi ja ovat olleet hieman ylipainoisia.


      • Komea Mies
        sdfa kirjoitti:

        sinänsä hauskaa, että jaksat laskeskella moisia :) Mielestäni alkuper. kirjoittaja puhui asiaa...itse asiassa olin silloin paljon onnettomampi kun painoin 55k kg, kun nyt yli 10 kg lihavampana (vielä normaalipainoinen). Ja eihän alkuper. kirjoittaja läskejä ylistäny, totesi vain että tämä liika "laihutus" kulttuuri alkaa mennä jo yli. Itse uskon, että geenit ja hyvä tuuri merkkaa enemmän kuin painonhallinta että milloin ihminen kuolee ja sairastuuko vai ei. Hyvä esimerkki tästä on isäni suku, jossa kaikki ovat olleet hoikkia ja SUURIN osa kuolleet alle 60-vuotiaina...äitini puolelta lähes kaikki eläneet yli 80-vuotiaiksi ja ovat olleet hieman ylipainoisia.

        "Jaksan laskeskella"???? Tuohan on päässälasku ja siihen meni muutama sekunti. Jos pidät moista vaivalloisena suorituksena, niin ei ihme, ellei painonpudotuskaan suju, kun pitäisi nähdä vähän vaivaa.

        Oleellista on, että tätä kaksimetristä Markku 29v. ihmistä ei ole olemassa. Hän on keksintöä. Satua. Hänet on joku läski vain keksinyt saadakseen hyväksyntää lihavuudelleen.

        On täysin kiistatonta, että terveelliset elämäntavat parantavat elinajanodotetta. Laihuus ei ole itseisarvo, mutta terveys on ja siihen kuuluu kohtuullinen rasvaprosentti. Sen lisäksi hyvä hapenottokyky ja lihaskunto ovat tärkeitä. Nämäkään eivät tietenkään takaa pitkää ja tervettä elämää, mutta parantavat mahdollisuuksia reilusti.


      • asdfs
        Komea Mies kirjoitti:

        "Jaksan laskeskella"???? Tuohan on päässälasku ja siihen meni muutama sekunti. Jos pidät moista vaivalloisena suorituksena, niin ei ihme, ellei painonpudotuskaan suju, kun pitäisi nähdä vähän vaivaa.

        Oleellista on, että tätä kaksimetristä Markku 29v. ihmistä ei ole olemassa. Hän on keksintöä. Satua. Hänet on joku läski vain keksinyt saadakseen hyväksyntää lihavuudelleen.

        On täysin kiistatonta, että terveelliset elämäntavat parantavat elinajanodotetta. Laihuus ei ole itseisarvo, mutta terveys on ja siihen kuuluu kohtuullinen rasvaprosentti. Sen lisäksi hyvä hapenottokyky ja lihaskunto ovat tärkeitä. Nämäkään eivät tietenkään takaa pitkää ja tervettä elämää, mutta parantavat mahdollisuuksia reilusti.

        Pointti oli se, että miten kukaan jaksaa ees miettiä moista...kyllähän sen pystyy laskee nopeesti päässä, mutta en yleensä rupea jokaisen viestin kohdalla "tarkistamaan" laskutoimituksilla yms. ovatko tiedot oikein vai eivät. Joka tapauksessa alkuper. viestin kirjoittaja puhui asiaa :) Ja mistäköhän tiedät että olenko pudottanut tai tarvitseeko minun edes pudottaa painoa? Olet juuri näitä pinnallisia pellejä, joiden mielestä ihmisen arvon mitta on se, miten paljon hän pystyy pudottamaan painoa, vaikka olisikin normaalipainoinen (usko tai älä, olen normaalipainoinen). Mielestäni normaalipainoisen ei pidä laihduttaa - sen sijaan jos on ylipainoinen niin sitten


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe