Hurjaa menoa

Kävinpä tässä eilen konsertissa Teatrialla. Esiintyihän siellä nuoruuteni suuri suosikki Uriah Heep ja kovaa menoa esittävä Dio. Ja olihan siellä Aziakin. Musiikki oli hyvää ja konsertti kaikinpuolin onnistunut. Mutta muuten... voi ei! Järjestysmiehet eivät olleet lainkaan asian tasalla. Meno oli kuin villissä lännessä tai jossain peräkylän räkälässä. Siellä oli alue, jonne ei saanut tuoda alkoholijuomia, mutta... Minä en halua saada puolenlitran kaljasuihkua niskaani, minä en halua saada heitetystä tuopista päähäni (onneksi muovinen), minä en halua saada 120 kg:n painoista hevimiestä rojahtamaan päälleni ja minä en halua vaatteisiini tupakan polttamaa reikää.

Tottakai tälläisessa konsertissa saa irroitella ja jammilla musiikin mukana tosi villistikin. Mutta kun konsertissa joutuu koko ajan väistelemään ties mitäkin, on siitä nautinto kaukana. Ja miten lie sen tupakan polton kanssa, nyt koko Teatria oli yhtä isoa tupakkapaikkaa.

Tähän on turha sanoa, että mitäs läksit. Olen ollut tähän ikään jo aika monessa konsertissa ja tämä oli järjestelyjen puolesta kyllä pohjanoteeraus. En ole nirppanokka, mutta jos maksan suht kalliin lipun, haluan myös nauttia musiikista ilman em. lieveilmiöitä!

Teatria joutuu minun osaltani boikottiin!
41256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen käynyt nyt kolmessa konsertissa Teatrialla ja mielestäni paikka on mitä mainioin tuohon tarkoitukseen. Järjestelyt toimivat ja yhtään tappelua en ole siellä nähnyt. Ainoa huono puoli on tiskille muodostuva jono, tahtoo juomien saaminen olla välillä melko hidasta. Tupakointi ei Teatrilla häiritse, tila on niin avara, ettei savua edes huomaa. Jos olet joskus ravintolassa käynyt, niin huomaat varmaan, että ravintoloissa savua on tosi paljon enemmän.

Ehkä onkin hyvä, että boikotoit paikkaa, saammepahan jatkossa bilettää rennossa porukassa ilman nirppanokkia.

Äänestä
  • Ei minuakaan se tupakan savu häiritse mutta se häiritsee, että saa pelätä milloin vieressä tupakoiva henkilö tuikkaa savukkeensa silmääni. Tosin tätä tapahtuu kaikilla keikoilla, jotenki sikäli en kyllä valita teatrian tasosta. Paitsi että Hanoi Rocksin keikalla äänentoisto kusi ja pahasti.

    Äänestä

Hesan konsertista jopa nauttii ku järjestyksen valvonta pelaa.Maksankin matkan mieluusti lipun kera kunhan ei tartte katsoo jälkeen jääneiden uhoajien sekoilua.

Äänestä

Kyllähän kaikkien täysjärkisten pitäis tietää, että
tällaisissa tilaisuuksissa aina on niitä keski-ikäisiä paskiaisia. Minä henk. kohtaisesti sain siiderikylvyn, mutta en viitsinyt pieksää
sitä keski-ikäistä tumpelomiestä. Mulle oli kuitenkin MUSIIKKI tärkeämpi juttu, olihan tää eka kerta kun näin Uriah Heep yhtyeen livenä. Dio onkin sitten nähty livenä useamminkin. LISÄÄ HYVIÄ BÄNDEJÄ OULUUN

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teatrialla kirjoitti:

Kävinpä tässä eilen konsertissa Teatrialla. Esiintyihän siellä nuoruuteni suuri suosikki Uriah Heep ja kovaa menoa esittävä Dio. Ja olihan siellä Aziakin. Musiikki oli hyvää ja konsertti kaikinpuolin onnistunut. Mutta muuten... voi ei! Järjestysmiehet eivät olleet lainkaan asian tasalla. Meno oli kuin villissä lännessä tai jossain peräkylän räkälässä. Siellä oli alue, jonne ei saanut tuoda alkoholijuomia, mutta... Minä en halua saada puolenlitran kaljasuihkua niskaani, minä en halua saada heitetystä tuopista päähäni (onneksi muovinen), minä en halua saada 120 kg:n painoista hevimiestä rojahtamaan päälleni ja minä en halua vaatteisiini tupakan polttamaa reikää.

Tottakai tälläisessa konsertissa saa irroitella ja jammilla musiikin mukana tosi villistikin. Mutta kun konsertissa joutuu koko ajan väistelemään ties mitäkin, on siitä nautinto kaukana. Ja miten lie sen tupakan polton kanssa, nyt koko Teatria oli yhtä isoa tupakkapaikkaa.

Tähän on turha sanoa, että mitäs läksit. Olen ollut tähän ikään jo aika monessa konsertissa ja tämä oli järjestelyjen puolesta kyllä pohjanoteeraus. En ole nirppanokka, mutta jos maksan suht kalliin lipun, haluan myös nauttia musiikista ilman em. lieveilmiöitä!

Teatria joutuu minun osaltani boikottiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu