Saako skitsofreniamerkintää pois?

Eli siis, olen ollut päihdepsykoosissa ja saanut papereihini maininnan elimellisestä skitsofreniasta saman tien.

Ainoat jaksot elämässäni jossa olen ollut tekemisissä mielenterveyshuollon kanssa oli tuo päihdepsykoosi; eikö skitsofrenian pitäisi olla pidempiaikainen tauti? Tuskin sitä voi diagnosoida muutaman arvion perusteella kun psykoosisysteemit raivoaa täysillä?

Lääkärit väitti että mun pitäis syödä pari vuotta lääkkeitä koska psykoosi uusii jos jätän syömättä. Mulle tuli lääkkeistä tosi pahat sivuvaikutukset, normaali elämä estyi täysin. Heitin ne muutamassa kuukaudessa mäkeen ja elämänlaatuni parantui huomattavasti. Noin puolessa vuodessa olen parantunut täysin entiselleni.

Psykoosioireita ei ole ollut laisinkaan, ei lääkkeet jätettyäni eikä myöhemminkään. Tunnen oloni täsmälleen samanlaiseksi kuin ennen päihteidenkäyttöäni eli täysin terveeksi.

Onko mahdollisuutta saada tuota skitsofreniamerkintää pois papereista, toisin sanoen todeta että minulla EI ole skitsofreniaa? En oireile, en käytä lääkkeitä, elämäni on normaalia stressitekijöistä huolimatta. Vai pysyykö tuo nyt tuolla papereissa estämässä esim. tiettyjä töitä ihan vaan periaatteen vuoksi?

Mielestäni kyse on päihdepsykoosista joka ei uusiudu jos en käytä päihteitä, ei elimelliestä skitsofreniasta. Diagnoosi siis virheellinen.
353787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

ja diagnoosi on laskeutunut maan päälle siivekkäiden hevosten vetämissä tulisissa vaunuissa. Eikä maan päällä sen paremmin kuin taivaissakaan ollut ketään muuta niin arvokasta kuin lääkäri, joka sai tämän pyhän tiedon välitettäväkseen tavalliselle kuolevaiselle, ja siitä enkelitkin taivaissa veisaavat lääkärille kiitoksen.

Korkeintaan lääkärit toteavat, että sairautesi on pysynyt hyvin kurissa. Valitan, tällaista tämä on! Samassa veneessä ollaan, kunpa lekurit eivät torpedoisi venettä pysyvästi upoksiin.

Äänestä

Kuinka pitkään olit päihdepsykoosin vuoksi osastolla? Psykoosin pitäisi kestää kuukausi, jotta voitaisiin diagnosoida skitsofrenia.

Ja muita oireita pitäisi olla ainakin puoli vuotta.

Tietysti jos et kerro lääkärille, että olet vetänyt huumeita ja kerrot, että sama meno on jatkunut jo pitkään, niin diagnoosi voi napsahtaa.

Äänestä
  • Skitsofrenia määritellään elinikäiseksi sairaudeksi, joka voi korkeintaan pysyä kurissa. Potilaan lähiympäristö saadaan uskomaan, ettei toivoa lopullisesta paranemisesta ole, vaan potilaan on lopunikänsä tunnettava itsensä sairaaksi. Alitajuntaan sairaalassa iskostettu tieto mielisairaudesta, johon kaikki haukkumanimet sopivat, yhdessä lopullisuuden dg:n kanssa riittääkin sitten varmistamaan, ettei toivoa yleensä ole. Sairaalaympäristön metodit voivat myös itsessään varmistaa, että psykoosi pitkittyy ja syvenee skitsofreniaksi.

    Lyödään vetoa, että ehkä parinkymmenen vuoden sisällä joku lääkäri saa älynväläyksen, ja toteaa edellämainitun oikeaksi, ja saa itselleen kuolemattoman maineen sekä paikkansa psykiatrisessa historiankirjoituksessa. Se vie vain aikansa, ja vaatii näköjään helvetisti viatonta uhriverta!

    Äänestä

  • toteuttaa itsensä. kirjoitti:

    Skitsofrenia määritellään elinikäiseksi sairaudeksi, joka voi korkeintaan pysyä kurissa. Potilaan lähiympäristö saadaan uskomaan, ettei toivoa lopullisesta paranemisesta ole, vaan potilaan on lopunikänsä tunnettava itsensä sairaaksi. Alitajuntaan sairaalassa iskostettu tieto mielisairaudesta, johon kaikki haukkumanimet sopivat, yhdessä lopullisuuden dg:n kanssa riittääkin sitten varmistamaan, ettei toivoa yleensä ole. Sairaalaympäristön metodit voivat myös itsessään varmistaa, että psykoosi pitkittyy ja syvenee skitsofreniaksi.

    Lyödään vetoa, että ehkä parinkymmenen vuoden sisällä joku lääkäri saa älynväläyksen, ja toteaa edellämainitun oikeaksi, ja saa itselleen kuolemattoman maineen sekä paikkansa psykiatrisessa historiankirjoituksessa. Se vie vain aikansa, ja vaatii näköjään helvetisti viatonta uhriverta!

    Skitsofreniasta voi parantua täysin. Kohtuullisen suuri prosentti parantuu. Lisäksi toivon voi laittaa uusiin lääkkeisiin ja lääketieteen kehittymiseen.

    Äänestä

  • Juup. Huumettahan olin käyttänyt jo varsin pitkään, tosin sehän se aivokemiallinen syy oli miksi toi psyykepuoli alkoi oleen vähän vinksallaan.

    Koskaan ole millään muotoa oirehtinut selvin päin, ja päihteen päivittäistä käyttöä ilman oireita meni 2 vuotta.

    Diagnosoitu minua on tasan kaksi kertaa (peräkkäisinä päivinä kun psykoosi alkoi) ja sairaalassa vietin jotakuinkin täsmälleen kaksi viikkoa.

    Eli siis onko tuosta rivien välistä luettavissa että lääkärit ovat ikäänkuin rankaisseet minua väärällä ja perusteettomalla pysyvällä diagnoosilla huumeidenkäytöstä? Aika hassua, tietääkseni suomessa ainoa taho joka saa langettaa rangaistuksia on oikeuslaitos.

    Äänestä

  • Kysyvä "parantunut" kirjoitti:

    Juup. Huumettahan olin käyttänyt jo varsin pitkään, tosin sehän se aivokemiallinen syy oli miksi toi psyykepuoli alkoi oleen vähän vinksallaan.

    Koskaan ole millään muotoa oirehtinut selvin päin, ja päihteen päivittäistä käyttöä ilman oireita meni 2 vuotta.

    Diagnosoitu minua on tasan kaksi kertaa (peräkkäisinä päivinä kun psykoosi alkoi) ja sairaalassa vietin jotakuinkin täsmälleen kaksi viikkoa.

    Eli siis onko tuosta rivien välistä luettavissa että lääkärit ovat ikäänkuin rankaisseet minua väärällä ja perusteettomalla pysyvällä diagnoosilla huumeidenkäytöstä? Aika hassua, tietääkseni suomessa ainoa taho joka saa langettaa rangaistuksia on oikeuslaitos.

    Lisäksi tuo paraneminen lääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen oli varsin nopeaa. Vaikka takanani oli ollutkin huumeenkäyttöä reippaat kolme vuotta (joskaan en narkkari ole ollut, en tarvinnut minkäänlaista vieroitushoitoa tai ollut svaikeuksissa velkojen tai muun rikollisuuden takia. itseasiassa sellaisia juttuja ei ollut ollenkaan minulla kun tuotin itse aineen)... niin varsin hyvässä kunnossa olin jo noin kahdessa kuukaudessa. Neljän kuukauden kohdalla avohoidossa totesivat että turhaan minä siellä käyn, terveeltä vaikuttava mies ja siitä eteenpäin kaikki on rullannut oikein mukavasti. Oikeastaan mukavammin kuin ennen huumeitakin koska olen nyt myös luopunut viinasta.

    Nähdäkseni psykoosini kesti tasan niin kauan kuin elimistössäni oli ylenmääräisesti huumeen aktiivisia aineita. Eli noin 1-1.5 viikkoa. Vahvan psyykelääkityksen takia tilani oli kuitenkin huono pari kuukautta ylimääräistä, oletettavasti olisin pärjännyt paljon vähemmälläkin lääkityksellä hyvin nopeasti kunnes elimistö oli suhteellisen puhdas, eli kuukauden. Kärpästä lyötiin moukarilla, sääli että "sormi oli välissä".

    Henkisesti nykyisin täysin vireä, jopa skarpimpi kuin ennen. Perhe perustettu alle vuosi sairastumisen jälkeen, lapsi, duuni, elämänvarmuus, terveydentunto... Asioita joita ymmärtääkseni skitsofreenikon olisi vaikea saavuttaa tai pitää. "vääriä" ajatuksia en päähäni saa kuin kovalla yrittämisellä ja sittenkin ne eivät jää itämään ja laajenemaan, toisin kuin vaikutuksen alaisena.

    Äänestä

  • "tervehtynyt" kirjoitti:

    No eikos kaikki ole sitten "kuten pitaakin"?

    Miksi itse turhaan "kaivelet menneita"...?

    Äänestä

  • Jenny. kirjoitti:

    No eikos kaikki ole sitten "kuten pitaakin"?

    Miksi itse turhaan "kaivelet menneita"...?

    ... Papereissani on ilmeisen ikuisest sairaus jota minulla ei ole. Estää pääsyn tiettyiin töihin.

    Äänestä

  • "tervehtynyt" kirjoitti:

    ... Papereissani on ilmeisen ikuisest sairaus jota minulla ei ole. Estää pääsyn tiettyiin töihin.

    mullakin on diagnosoitu paranoidinen skitsofrenia, jota minulla ei varmastikaan ole ainakaan paranoidisessa muodossa.
    skitsofreenisen psykoosin piirteitähän ainakin omasta mielestäni minulla on, mutta tietyt seikat aiheuttavat sen että yleinen mielipide sekä lähiympäristön että terveydenhuollon tiettyjen tahojen piirissä on tätä nykyä se että minulla ei ole skitsofreniaa.
    vuosia olen diagnoosista kärsinyt.
    ilmeisesti on niin että saan kantaa diagnoosia loppuikäni, ja siitä tulee jatkossakin aiheutumaan paljon kärsimystä, koska niihin papereihin ei voida kajota. korkeintaan se voidaan potilasasiamiehen mukaan tehdä, että sairaskertomuksiini terveydenhuollosssa voidaan liittää kyseistä diagnoosia vastaan puhuva vastine. siinä kaikki. sairaskertomukset diagnooseineen kuulemma ovat ja pysyvät.

    mutta että diagnoosi voi vaikuttaa työn saantiin? se on uutta. en tiennyt, että millään töitä antavalla taholla voisi olla oikeus saada tietoa työntekijästä terveydenhuollon piiristä.

    Äänestä

  • hullu vuosimallia -87. kirjoitti:

    Kyllähän tietyt työpaikat voi laittaa kyselyn että "Onko työntekijällä terveydellisiä esteitä?" ja saavat vastauksen, eivät mistä on kyse mutta kuitenkin että on terveyteen perustuvia seikkoja. Tai näin asian olen ymmärtänyt.

    Poliisi, turvallisuusalat, mahdollisesti henkilökuljetusliikenne, arvokuljetusliikenne on ainakin sellaisia duuneja. Samoin monet valtion luottamusvirat. Myös osa firmoista tekee noita kyselyitä. En pääsisi tällä diagnoosilla enää muutamiin paikkoihin joissa olen ennen sairastumistani tehnyt duunia :-P

    Asia ei haittaisi jos minulla olisi rikosrekisteri koska se estäisi monet noista töistä jokatapauksessa. Ei kuitenkaan ole; sillä puolella puhtaat paperit. Nyt sitten este on noiden duunien suhteen viitekehyksestään irroitettu diagnoosi joka on maalaisjärjellä kyseenalaistettavissa = periaatevitutus.

    Tahdon terveen paperit kun terve olen.

    työpaikat eivät saa tietää vanhoja tietoja, vain tämän hetkisen lääkärintarkastuksen tuloksen. Sitten on lasten kanssa työskentelevät, päihde-ja mielenterveyspuolen työt, joissa saatetaan pyytää tietoja, mutta tällöinkään ilman sinun lupaasi kukaan ei pääse papereihisi käsiksi. Yleensä menee niin, että asiaa sinulta kysytään. Tuo rikosrekisteri jos puuttuu, ei ongelmaa ole. Eri juttu sitten on, että haluatko valehdella, jos asiaa suoraan kysytään? Totta kai haastattelija saa asiaa kysyä, mutta paperit ja diagnoosisi ovat salaisia.

    Äänestä

kuin skitsofrenia! Elimellinen skitsofrenia on juuri huumepsykoosi esim. Skitsofrenia sanaa tässä yhteydessä käytetään, koska psykoosi kuuluu skitsofreniaan. Aika sekavasti tämän nyt ilmaisin, mutta toivottavasti ymmärsit.

Mitä tulee tuohon lääkitykseen, niin sinun kannattaisi lääkärin ohjeen mukaan sitä syödä, koska psykoosi saattaa hoitamatta uusia pitkänkin oireettoman ajan jälkeen vaikka päihteet ovatkin jääneet pois. Jos näin käy, ei kyseessä ole enää elimellinen skitsofrenia. Sivuvaikutuksia totta kai tulee, mutta ne hellittävät kyllä. Nyt kun olet jättänyt syömättä, voisit vaikka käydä keskustelemassa asiasta ja voisitte miettiä annokset yms. uudelleen.

Merkinnästä taas. Sitä ei kukaan tiedä, eikä se estä sinua saamasta töitä, mutta mielenterveys- ja päihdetyössä luultavasti et voisi työskennellä, koska yleensä näitä asioita siellä kysytään. Mutta et varmaankaan työskentelisikään.

Itseasiassa ajattele asia niin, että se on ihan hyvä, että sinulla on tuollainen merkintä eikä toistuvia psykoottisia jaksoja, jos joku merkintä kerran on. Ei sitä siis mihinkään voi pyyhkiä, mutta sinne tulee tietyn ajan oireettomuuden jälkeen merkintä siitä, että se ei ole ns. aktiivinen. Ei huolta!

Äänestä
  • Päihdepsykoosi ei ole elimellinen sairaus vaan se on akuutti keinotekoinen aivokemian häiriö.

    Minun ymmärtääkseni elimellinen, "au natural" tapahtuu aivojen luonnollisessa kemiallisessa tasapainossa, eikä päihteiden vaikutusta voi missään nimessä sanoa elimelliseksi vaan sehän on suora ulkoinen vaikutus.

    Päihtyneenä oleminen on jo itsessään "mielisairaus". Aivokemian muuttunut tila. Silti päihtynyt henkilö ei ole sairastunut koska hänen aivonsa eivät funktionaalisuutensa puolesta ylläpidä tuota tilaa vaan tila loppuu kun päihteen käyttö lopetetaan.

    Otetaan esimerkki vaikkapa sisätaudeista, jos kehooni laitetaan ainetta joka salpaa haiman toiminnan joksikin aikaa olenko silloin sairastunut elimelliseen tautiin, ts. diabetekseen? En ole. Minulla ei ole diabetestä vaan ulkoinen tekijä joka tekee diabeteksen oireet. Kunhan tuo ulkoinen oire poistuu toimii haimani taas normaalisti. Elimellinen sairauteni olisi jos haimani olisi toimintakyvytön jokatapauksessa, silloinhan minulla olisi sairaus - diabetes.

    Mikä osoittaa ettei minulla ole skitsofreniaa?

    - Kaikki oireeni ovat olleet aina pitkäaikaisen jatkuvan päihteidenkäytön seurausta ja olen ollut erittäin vahvasti vaikutuksen alaisena oireiden tullessa
    - Kun elimistössäni ei ole ainetta tai käytän sitä harvoin en oirehdi lainkaan.
    - Minulla ei ole minkäänlaista psykoosi/mielenterveyshistoriaa ajalta jolloin en ole käyttänyt tai jolloin käyttöni on ollut vähäistä.
    - Tervehtymiseni psykoosin jälkeen on ollut nopeaa eikä se ole tarvinnut lääkkeitä. Tämä on ei-tyypillistä aidolle skitsofreenikolle.

    Tosiaankin, mielestäni tää on 1 1 tasoinen juttu. Miksi tulisi olettaa että minulla on skitsofrenia? Mikä sen osoittaa?

    Oikeastaan kysymykseni on: Miten mielenTERVEYS diagnosoidaan?, siis se ettei jotain tautia ole? Pakkohan senkaltainen systeemikin on olla olemassa.

    Mitä tulee lääkitykseen niin en näe yhtäkään syytä jatkaa. Pelkkää haittaa koska ilman lääkkeitä ei oireita ole ensimmäistäkään. Sensijaan lääkkeiden kanssa sivuoireet olivat tunnelmiltaan pahemmat kuin psykoosi missään vaiheessaan oli. Oikeasti, niiden nappien takia menetin elämäniloni ja keskittymiskykyni täysin, niillä napeilla lääkitään sairaita joilla aivoissa on jotain oikeaa vikaa tai välittäjäaineet sekaisin - ei terveitä, terveistä ne tekee ... jaa-a. Vihanneksia ja 30 vuotta ikäistään vanhempia.

    Äänestä

  • "Tervehtynyt" kirjoitti:

    Päihdepsykoosi ei ole elimellinen sairaus vaan se on akuutti keinotekoinen aivokemian häiriö.

    skitsofrenia-termi ihan terminä tarkoittaa tässä yhteydessä psykoosia. Jos on hoidossa, diagnoosi on asetettava joka tapauksessa. Tässä on nyt semmoinen juttu, että itseasiassa juuri tuo "elimellinen" teki daignoosista pyytämäsi terveen vaikutelman. Elimellinen ei tarkoita vain aivokemiallista epätasapainoa, vaan esim. aivovamman (ulkoinen vaikutin) jälkeen esiintyviä persoonallisuushäiriöitä sanotaan elimellisiksi. Näihin siis myös huumeet lasketaan. Diagnoosilla ei siis tässä yhteydessä ole mitään muuta tekemistä skitsofrenian kanssa kuin tuo psykoosi. Psykoosi taas itsessään ei ole diagnoosi, joka hoidossa olleelle voitaisiin kirjoittaa.

    Toivotaan, että sinulle ei tule käymään niin, että psykoosi uusii huumeettakin. Ymmärrän kyllä, että et halua lääkkeitä käyttää niiden sivuvaikutusten vuoksi, mutta olisiko se niin kauheaa nyt vaikka vuoden ajan, kun mahdollisuus uuteen psykoosin syömättä kasvaa? No itse tiedät mitä teet.

    Lisää tietoa ja tarkennusta mm. tuohon elimelliseen- terminä mielenterveydessä saat lääketieteen oppikirjoista. Diagnoosinimet saattavat johtaa harhaan, jos tuijottaa yksittäistä sanaa.

    Äänestä

  • sanoin kirjoitti:

    joka voidaan hoidossa olleelle kirjoittaa. Skitsofreniaa ei tarvitse vetää mukaan.

    Äänestä

  • On dg kirjoitti:

    joka voidaan hoidossa olleelle kirjoittaa. Skitsofreniaa ei tarvitse vetää mukaan.

    avoin, vaan nimenomaan päihteestä johtuva.

    Äänestä

  • sanoin kirjoitti:

    skitsofrenia-termi ihan terminä tarkoittaa tässä yhteydessä psykoosia. Jos on hoidossa, diagnoosi on asetettava joka tapauksessa. Tässä on nyt semmoinen juttu, että itseasiassa juuri tuo "elimellinen" teki daignoosista pyytämäsi terveen vaikutelman. Elimellinen ei tarkoita vain aivokemiallista epätasapainoa, vaan esim. aivovamman (ulkoinen vaikutin) jälkeen esiintyviä persoonallisuushäiriöitä sanotaan elimellisiksi. Näihin siis myös huumeet lasketaan. Diagnoosilla ei siis tässä yhteydessä ole mitään muuta tekemistä skitsofrenian kanssa kuin tuo psykoosi. Psykoosi taas itsessään ei ole diagnoosi, joka hoidossa olleelle voitaisiin kirjoittaa.

    Toivotaan, että sinulle ei tule käymään niin, että psykoosi uusii huumeettakin. Ymmärrän kyllä, että et halua lääkkeitä käyttää niiden sivuvaikutusten vuoksi, mutta olisiko se niin kauheaa nyt vaikka vuoden ajan, kun mahdollisuus uuteen psykoosin syömättä kasvaa? No itse tiedät mitä teet.

    Lisää tietoa ja tarkennusta mm. tuohon elimelliseen- terminä mielenterveydessä saat lääketieteen oppikirjoista. Diagnoosinimet saattavat johtaa harhaan, jos tuijottaa yksittäistä sanaa.

    Lääkkeitä tarpeellisina. Kuitenkin toi pitkä-aikainen käytön tuputtaminen menee monesti arveluttavaksi. Tulee vähän sellainen fiilis, että mitä paremmin joku on toipunut, niin sitä varmemmin tätä kannustetaan jatkamaan ennaltaehkäisevää lääkkeiden syömistä. Ne jotka ovat oikeassa riskissä uusia psykoosin tai masennuksen, lopettavat lääkityksen salaa. Ne jotka ovat jo toipuneet, saattavat kiltteinä ihmisinä jatkaa lääkärin mieliksi. Näin lääkärit saavat onnistumisen kokemuksia: "jee, yksi tyyppi ei ole saanut uutta psykoosia kun se on syönyt viis vuotta neuroleptejä"

    Todellisuudessa on vaikea osoittaa pitkäaikaisen lääkkeiden käytön hyötyä eri tapauksissa. Voidaan esim. osoittaa, että ilman pitkää jatkolääkitystä 10/100 tietyssä diagnoosissa uusii vuoden sisällä ja tiettyjen lääkkeiden kanssa 5/100 ... No tietysti käsketään kaikkia syömään lääkkeitä yli vuosi...Ja lisäksi tuollaisen ideaalitutkimuksen ulkopuolella hieman huonommin kontrolloituna saattaa tapahtua niin, että juuri ne viisi potilasta, jotka hyötyisivät, lopettavat kuurin salaa. heh.

    Äänestä

  • pidän kirjoitti:

    lääkkeitä määrää, psykiatrit hoitakoon sen. Olen vain työssäni nähnyt juuri nämä lääkkeensä itse lopettaneet, heillä ei välttämättä psykoosi uusinut, mutta muuta ongelmaa sitten riittääkin. On ihna totta, että lääketutkimuksissa varmasti on virhetekijöitä, kuten muussakin tutkimuksessa. Minusta vain vuosi on aika lyhyt aika elämässä, jos sillä voi edes tietyllä prosentilla jossittelematta itselleen jotain hyötyä saada. No tämä on minun mielipiteeni.

    Tärkein pointti kai tämän osalta on se, että lääkärisi ei varmastikaan ilkeyttään tätä lääkettä ole määrännyt. Ja niille, jotka luulevat lääkärien hyötyvän lääkkeiden määräämisestä: Ei, lääkäri ei saa provikkaa lääkkeistä ja ei, vastuu ei lopu siihen reseptinkirjoittamiseen.

    Sinun kohdallasi kuulostaa ihan hyvältä, olet saanut elämäsi vissiin kuntoon. Tsemiä ja ällä mieti diagnoosia paperilla, voihan sen ajatella turvaverkoksi. Jos jotain joskus tapahtuu, sinusta on jo tietoja, jotka auttavat hoidossasi. Ei se mihinkään sieltä kummittele, sitä ei kukaan, jonka et halua tietävän, tiedä.

    Äänestä

  • en työssäni kirjoitti:

    ...että lääkäri saattaisi tehdä väärän diagnoosin. Tällöin lääkkeetkin ovat väärät, ja niiden syöminen saattaa olla vahingollisempaa kuin syömättä jättäminen.

    Olen itse sairaalassa työskennellessäni kuullut miten eräs sisätautien ylilääkäri oli diagnosoinut OMAN sairautensa väärin. Tapauksesta on jo vuosia, mutta muistelisin että hän hoiti reumana säärimurtumaansa...

    Onnistuvat ne psyykenkin puolen lääkärit varmasti tekemään vääriä tilannearvioita. Jos joku tapaa huumeista tms. aineista sekaisen ihmisen pari kertaa kun tämä on sekainen, miten hän voi tällaisesta tilanteesta lainkaan päätellä tämän ihmisen mahdollisesta pysyvästä mielisairaudesta, tai sen puutteesta? Ihmettelen kauheasti.

    Lääkkeidenvastaisuus aika usein johtuu todellakin lääkkeiden sivuvaikutuksesta. Ei kukaan halua viettää sitä mainitsemaasi "lyhyttä aikaa", vuotta, esim. täysin impotenttina.

    Äänestä

  • sivustaseurannut2 kirjoitti:

    diagnosoivat käsittääkseni useinkin väärin. Itse sain diagnoosin keskittymishäiriöstä ja paniikkihäiriöstä ihan vain kertomalla että nämä minulla on. Tämä on toiminut muillakin tuntemillani ihmisillä.
    Eräs "hoidosta" tuttu ihminen on ollut mielisairaalassa kolme kertaa, ensin skitsofrenian ja masennuksen takia, eikä kukaan tajunnut, että kaverihan oli täyspäivä narkomaani. Sellaista tämä suomen terveyshuolto on.

    Mitään ei tunnuta tutkittavan, kaikki on omasta valppaudesta kiinni.
    Sinuna vain yrittäisin saada terveen paperit.

    Äänestä

  • en työssäni kirjoitti:

    lääkkeitä määrää, psykiatrit hoitakoon sen. Olen vain työssäni nähnyt juuri nämä lääkkeensä itse lopettaneet, heillä ei välttämättä psykoosi uusinut, mutta muuta ongelmaa sitten riittääkin. On ihna totta, että lääketutkimuksissa varmasti on virhetekijöitä, kuten muussakin tutkimuksessa. Minusta vain vuosi on aika lyhyt aika elämässä, jos sillä voi edes tietyllä prosentilla jossittelematta itselleen jotain hyötyä saada. No tämä on minun mielipiteeni.

    Tärkein pointti kai tämän osalta on se, että lääkärisi ei varmastikaan ilkeyttään tätä lääkettä ole määrännyt. Ja niille, jotka luulevat lääkärien hyötyvän lääkkeiden määräämisestä: Ei, lääkäri ei saa provikkaa lääkkeistä ja ei, vastuu ei lopu siihen reseptinkirjoittamiseen.

    Sinun kohdallasi kuulostaa ihan hyvältä, olet saanut elämäsi vissiin kuntoon. Tsemiä ja ällä mieti diagnoosia paperilla, voihan sen ajatella turvaverkoksi. Jos jotain joskus tapahtuu, sinusta on jo tietoja, jotka auttavat hoidossasi. Ei se mihinkään sieltä kummittele, sitä ei kukaan, jonka et halua tietävän, tiedä.

    Onko se hiljainen ja rauhallinen potilas, joka jo näyttääkin siltä että lääke tosiaan toimii, se tervein ja hyvinvoivin?

    Äänestä

  • sivustaseurannut2 kirjoitti:

    ...että lääkäri saattaisi tehdä väärän diagnoosin. Tällöin lääkkeetkin ovat väärät, ja niiden syöminen saattaa olla vahingollisempaa kuin syömättä jättäminen.

    Olen itse sairaalassa työskennellessäni kuullut miten eräs sisätautien ylilääkäri oli diagnosoinut OMAN sairautensa väärin. Tapauksesta on jo vuosia, mutta muistelisin että hän hoiti reumana säärimurtumaansa...

    Onnistuvat ne psyykenkin puolen lääkärit varmasti tekemään vääriä tilannearvioita. Jos joku tapaa huumeista tms. aineista sekaisen ihmisen pari kertaa kun tämä on sekainen, miten hän voi tällaisesta tilanteesta lainkaan päätellä tämän ihmisen mahdollisesta pysyvästä mielisairaudesta, tai sen puutteesta? Ihmettelen kauheasti.

    Lääkkeidenvastaisuus aika usein johtuu todellakin lääkkeiden sivuvaikutuksesta. Ei kukaan halua viettää sitä mainitsemaasi "lyhyttä aikaa", vuotta, esim. täysin impotenttina.

    "Jos joku tapaa huumeista tms. aineista sekaisen ihmisen pari kertaa kun tämä on sekainen, miten hän voi tällaisesta tilanteesta lainkaan päätellä tämän ihmisen mahdollisesta pysyvästä mielisairaudesta, tai sen puutteesta?"

    Juuri näin, tätä haen takaa. Tokihan aineen vaikutuksen alaisena oireet ovat todellakin psykoosia täysin vastaavat (jos siis se napsahtaa, tapahtuu vain noin 120 vuosittain...) ja hoito samoin. Se ei kuitenkaan tarkoita ettäkö olisin sairastunut mihinkään varsinaiseen tautiin tai saanut edes vammaa.

    Mikä sairaus se on minkä voi ihan itse valita? Nyt kun tiedän mitä noi kamat mulle aiheuttaa niin en käytä eli en saa psykoosia tai skitsofreenisia oireita.

    Mietin vaan, kun tuolla aikaisemmin suositeltiin jatkamaan lääkitystä... Olen nyt pienen pojan isä ja käyn säännöllisesti töissä. Psyykelääkkeet joita sain (lääkettä vaihdettiin kolmasti koska sivuoireet olivat pahat) - aiheuttivat minimiannoksellakin vapinaa ja keskittymiskyvyn puutetta sekä valtavaa väsymystä.

    Ihmettelen "varmuuden vuoksiko" - vaikka "sairauteni" syy onkin hyvin selvä ja sairauden ilmenemisen lähtökohdat ovat tiedossa - ts. pitkään (yli vuoden) jatkunut päivittäinen tietyn päihteen käyttö... niin miksi ihmeessä minun pitäisi noilla lääkkeillä rampauttaa itseni sekä perhe- että työelämästä? Eikö se aiheuta muka minkäänlaista riskiä mielenterveydellisistä ongelmista? (muuten, aineidenkäyttöni johtui juuri työttömyydestä ja sen tuomasta turhautuneisuudesta.)

    Epäilemättä noiden antipsykoottien takia en todellakaan sairastuisi PSYKOOSIIN uudestaan. Sensijaan varmasti mukaan astuisi masennus ja loputon tyhjyydentunne jota koin - sikäli kun asian ymmärsin - lääkkeiden takia. Nimittäin se masennus katosi muutamassa viikossa kun lopetin ne lääkkeet (ps, en lopettanut hallitusti vaan heitin vaan napit vittuun, lääkärin mukaan minulle kehittyisi hyvin nopeasti uusi psykoosi. Vähämpä äijä tiesi...). En kyllä eläisi potentiaaliltaan nykyistä vastaavaa elämää alkuunkaan lääkkeiden kanssa.

    Ehkäpä minun pitäisi varmuuden vuoksi alkaa syömään verenpainelääkkeitä (suvussa sitä riskiä), ehkä varmuuden vuoksi myös ottaa päivittäin aspiriinia (voihan se veritulppa iskeä milloin tahansa!) ja vieläpä ehkä jotain sopivaa mielialalääkettä (se masennus... aijai, parempi lääkitä etukäteen...). Eiköhän tätä ennaltaehkäisevää lääkitystä voi ottaa niin paljon ettei enää tarvi mitään lääkettä kun menee henki.

    Tämä vittuiluna. Itselleni on aivan selvää että minulla ei ole skitsofreniaa, ei vikaa aivoissa ellen sitä kemiallista epätasapainoa itselleni väkisin järjestä käyttämällä erästä tunnettua psykedeeliä päivittäin kahden vuoden ajan ml. normaalit viihdeannokset noin 30 kertaisesti ylittävillä "trippailu" annoksilla. Ei, syy ei varmaan ole siinä että kehossani oli psykoosin iskiessä varmaankin 30 ihmisen päihdyttämiseksi vaadittava määrä tuota kemikaalia. On se hassua kuinka lääkäri diagnoosissaan näkee tuon aineen vaikutusten läpi ja osaa siinä 15 minuutin haastattelussa "haistella" sen aidon, aineesta riippumattoman SAIRAUDEN, siis skitsofrenian, tuon muun myllerryksen seasta.

    Vai olisikohan kenties syy siinä että käyttämäni aine AIHEUTTAA SKITSOFRENIAA. Tai siis ainakin se aiheuttaa näemmä skitsofrenia-diagnoosin. Entäpä jos tutkimukset onkin tehty niin että tutkitaankin vain diagnooseja, ja sitten aineen vaikutukseksi kirjataan "aiheuttaa skitsofreniaa" - jonka perusteella taas uudet lääkärit toteavat saman aineen ollessa kyseessä : "Ahaa, tämä oli se aine joka aiheuttaa skitsofreniaa, diagnoosin paikka..." ja näin se rumba vaan pyörii.

    Viittiskö joku hei tutkia myös meitä sairastuneita käyttäjiä niinkuin jälkikontrollina... Ikäänkuin vertailla vaikkapa vuoden päästä tilannetta ja kartoittaa että montako skitsofreenikkoa on vielä kaltaisissani tapauksissa. Ja sitten verrata keskimääräisiin normaaleihin skitsofreenikkoihin ja vasta SITTEN vetää se johtopäätös että käyttämäni aine aiheuttaa skitsofreniaa ja onko diagnoosi todellakin oikeutettu.

    Mutta siis, varmuuden vuoksihan se skitsofrenia ihmiselle kirjataan. Mitä helvettiä; jos jalkani joskus laskettelurinteessä murtuu niin diagnosoidaanko minut sitten rammaksi invalidiksi loppuelämäni ajaksi riippumatta paraneeko tassu vai ei? Siitähän tässä on kyse.

    Jos nimittäin aiheuttaisi elimellisen pysyvän taudin niin... No. Minulla se pitäisi ehdottomasti olla. Sen verran paljon kiusasin pääkoppaani ko. aineella.

    Äänestä

  • ....................... kirjoitti:

    Hyvä Terttuli!

    Ehkä tämä väärin diagnosoiminen johtuu siitä, ettei ne lääkkeet todellakaan paranna, ainakaan tervettä ihmistä, vaan lievittää oireita. Diagnosoidaan siis väärin, koska uskotaan ihmeisiin.

    Sekin on mun mielestä paskapuhetta, että sanotaan etteivät mielialalääkkeet aiheuta riippuvuutta. Olisiko oikeampi sana, eivät aiheuta mielihyvää. Elimistöhän kyllä tottuu.

    Äänestä

  • Se halu auttaa on tärkein kirjoitti:

    Onko se hiljainen ja rauhallinen potilas, joka jo näyttääkin siltä että lääke tosiaan toimii, se tervein ja hyvinvoivin?

    Aloittajan kirjoitus oli hieno ja totuudenmukainen. On kuitenkin niin, ettei useinkaan ole pelkän tiedon puutetta tuo väärin diagnosoiminen. Terveydenhuoltohenkilökuntaa ei vain voisi vähempää kiinnostaa ihmiset yksilöinä. Mielisairaalassa potilaat ovat pohjasakkaa, ja heitä kohdellaan niin.

    Sama sosiaalinen arvo on huumeidenkäyttäjillä, myös entisillä. Terveydenhuoltoalaa pyörittävät ihmiset eivät 80% sovellu alalle yhtään, jonka vuoksi ala on henkisesti rappeutunut ja osa ihmisistä siellä purkaa henk.koht. katkeruuttaan potilaisiin. Nähty on hyvin räikeitä tapauksia, esimerkkinä tämä diagnoosi.

    Niin kauan kuin Suomessa kerrto käyttäneesi esimerkiksi huumeita, olet b-luokan diagnosoitava ja elämäsi heidän mielestään jo pilannut, joten yhdentekevää minkä taudin saat. Odotan sitä että suuret ikäluokat kuolevat ja uudet alastaan ehkä kiinnostuneemmat ottavat paikkanasa, jolloin terveyssisaret ja lääkäritkin voisivat olla jotain muuta kuin susia lampaiden vaatteissa.

    Äänestä

  • ....................... kirjoitti:

    "Jos joku tapaa huumeista tms. aineista sekaisen ihmisen pari kertaa kun tämä on sekainen, miten hän voi tällaisesta tilanteesta lainkaan päätellä tämän ihmisen mahdollisesta pysyvästä mielisairaudesta, tai sen puutteesta?"

    Juuri näin, tätä haen takaa. Tokihan aineen vaikutuksen alaisena oireet ovat todellakin psykoosia täysin vastaavat (jos siis se napsahtaa, tapahtuu vain noin 120 vuosittain...) ja hoito samoin. Se ei kuitenkaan tarkoita ettäkö olisin sairastunut mihinkään varsinaiseen tautiin tai saanut edes vammaa.

    Mikä sairaus se on minkä voi ihan itse valita? Nyt kun tiedän mitä noi kamat mulle aiheuttaa niin en käytä eli en saa psykoosia tai skitsofreenisia oireita.

    Mietin vaan, kun tuolla aikaisemmin suositeltiin jatkamaan lääkitystä... Olen nyt pienen pojan isä ja käyn säännöllisesti töissä. Psyykelääkkeet joita sain (lääkettä vaihdettiin kolmasti koska sivuoireet olivat pahat) - aiheuttivat minimiannoksellakin vapinaa ja keskittymiskyvyn puutetta sekä valtavaa väsymystä.

    Ihmettelen "varmuuden vuoksiko" - vaikka "sairauteni" syy onkin hyvin selvä ja sairauden ilmenemisen lähtökohdat ovat tiedossa - ts. pitkään (yli vuoden) jatkunut päivittäinen tietyn päihteen käyttö... niin miksi ihmeessä minun pitäisi noilla lääkkeillä rampauttaa itseni sekä perhe- että työelämästä? Eikö se aiheuta muka minkäänlaista riskiä mielenterveydellisistä ongelmista? (muuten, aineidenkäyttöni johtui juuri työttömyydestä ja sen tuomasta turhautuneisuudesta.)

    Epäilemättä noiden antipsykoottien takia en todellakaan sairastuisi PSYKOOSIIN uudestaan. Sensijaan varmasti mukaan astuisi masennus ja loputon tyhjyydentunne jota koin - sikäli kun asian ymmärsin - lääkkeiden takia. Nimittäin se masennus katosi muutamassa viikossa kun lopetin ne lääkkeet (ps, en lopettanut hallitusti vaan heitin vaan napit vittuun, lääkärin mukaan minulle kehittyisi hyvin nopeasti uusi psykoosi. Vähämpä äijä tiesi...). En kyllä eläisi potentiaaliltaan nykyistä vastaavaa elämää alkuunkaan lääkkeiden kanssa.

    Ehkäpä minun pitäisi varmuuden vuoksi alkaa syömään verenpainelääkkeitä (suvussa sitä riskiä), ehkä varmuuden vuoksi myös ottaa päivittäin aspiriinia (voihan se veritulppa iskeä milloin tahansa!) ja vieläpä ehkä jotain sopivaa mielialalääkettä (se masennus... aijai, parempi lääkitä etukäteen...). Eiköhän tätä ennaltaehkäisevää lääkitystä voi ottaa niin paljon ettei enää tarvi mitään lääkettä kun menee henki.

    Tämä vittuiluna. Itselleni on aivan selvää että minulla ei ole skitsofreniaa, ei vikaa aivoissa ellen sitä kemiallista epätasapainoa itselleni väkisin järjestä käyttämällä erästä tunnettua psykedeeliä päivittäin kahden vuoden ajan ml. normaalit viihdeannokset noin 30 kertaisesti ylittävillä "trippailu" annoksilla. Ei, syy ei varmaan ole siinä että kehossani oli psykoosin iskiessä varmaankin 30 ihmisen päihdyttämiseksi vaadittava määrä tuota kemikaalia. On se hassua kuinka lääkäri diagnoosissaan näkee tuon aineen vaikutusten läpi ja osaa siinä 15 minuutin haastattelussa "haistella" sen aidon, aineesta riippumattoman SAIRAUDEN, siis skitsofrenian, tuon muun myllerryksen seasta.

    Vai olisikohan kenties syy siinä että käyttämäni aine AIHEUTTAA SKITSOFRENIAA. Tai siis ainakin se aiheuttaa näemmä skitsofrenia-diagnoosin. Entäpä jos tutkimukset onkin tehty niin että tutkitaankin vain diagnooseja, ja sitten aineen vaikutukseksi kirjataan "aiheuttaa skitsofreniaa" - jonka perusteella taas uudet lääkärit toteavat saman aineen ollessa kyseessä : "Ahaa, tämä oli se aine joka aiheuttaa skitsofreniaa, diagnoosin paikka..." ja näin se rumba vaan pyörii.

    Viittiskö joku hei tutkia myös meitä sairastuneita käyttäjiä niinkuin jälkikontrollina... Ikäänkuin vertailla vaikkapa vuoden päästä tilannetta ja kartoittaa että montako skitsofreenikkoa on vielä kaltaisissani tapauksissa. Ja sitten verrata keskimääräisiin normaaleihin skitsofreenikkoihin ja vasta SITTEN vetää se johtopäätös että käyttämäni aine aiheuttaa skitsofreniaa ja onko diagnoosi todellakin oikeutettu.

    Mutta siis, varmuuden vuoksihan se skitsofrenia ihmiselle kirjataan. Mitä helvettiä; jos jalkani joskus laskettelurinteessä murtuu niin diagnosoidaanko minut sitten rammaksi invalidiksi loppuelämäni ajaksi riippumatta paraneeko tassu vai ei? Siitähän tässä on kyse.

    Jos nimittäin aiheuttaisi elimellisen pysyvän taudin niin... No. Minulla se pitäisi ehdottomasti olla. Sen verran paljon kiusasin pääkoppaani ko. aineella.

    etukäteen noita lääkitä kannata, mutta nythän tlanne on eri. eli siis, vielä kerran, minä en määrää lääkkeitä, annan avun eri tavalla, mutta mietitäänpä asiaa näin. Jos saisit ensimmäisen sydänkohtauksesi, etkö söisi lääkkeitä estääksesi toisen? Tässä periaatteessa sama asia, sinulla on ollut jo yksi psykoosi, etkö haluaisi mahdollisimman hyvin estää seuraavaa? En sanonut, että sun nyt pitäis jatkaa lääkkeen syömistä, lähinnä mietin vain itseni kohdalle, mikä minusta tuntuisi järkevimmältä.

    Mitä tulee tuohon ns. pysyvään tilaan ja aivojen toimintaan, niin itse asiassa huumeittenkäyttö on aiheuttanut sinulle pysyvän muutoksen aivojen toiminnassa, ei se psykoosikaan ihan noin vaan syyttä suotta tule. Se jo kertoo jotakin. Mutta diagnoosin pysyvyydestä: se kirjataan tietyn ajan jälkeen ei aktiiviseksi.

    Arvostan sitä, että olet saanut elämäsi kuntoon ja tiedän myös läääkkeiden sivuvaikutukset. Toivon vain tilanteen jatkuvan hyvänä. Sitä masennusta ei nimittäin aiheuta vaan ne lääkkeet, olet varmasti suuremmassa riskissä joka tapauksessa tiettyjen elämäntapahtumiesi vuoksi joka tapauksessa. Saatko muuten keskusteluapua? Voimia edelleen ja hyvää joulunodotusta!

    Äänestä

  • ei tietenkään kirjoitti:

    Hei älä viitsi provosoida! Voit saada paljon pahaa aikaan. Ei sillä, että mielipiteesi olisivat vääriä mitenkään. Kaikki vain eivät halua kuulla niitä tai niitä kommentteja joita niihin heitetään vastineeksi. Olen välillä itse suutahtanut näitä lukiessani ja heittänyt kommenttia, jotka sitten saattavat saada jotkut ihmiset käyttäytymään väärällä/ei toivotulla tavalla.

    Hyvää ja rauhallista Joulua ja joulunodotusta!

    Äänestä

  • Ei pahalla kirjoitti:

    sitten pitää ottaa, jos kirjoittaa asiallisesti asiaa, sen sijaan että haukkuisi muita tyyliin "olet selvä pakkohoitotapaus" tms. niin ei voi mitään. Itse henkilökohtaisesti suutun kyllä enemmän sonnanjauhannasta ja selvästä ilkeämilisestä haukkumisesta. Kyllä minulle sopii, että saavat jatkaa epäasiallista keskusteluaan ilman järjen ja totuuden häivää.

    Hyvät joulut vaan sinnekin!

    Äänestä

  • "Tervehtynyt" kirjoitti:

    Päihdepsykoosi ei ole elimellinen sairaus vaan se on akuutti keinotekoinen aivokemian häiriö.

    Minun ymmärtääkseni elimellinen, "au natural" tapahtuu aivojen luonnollisessa kemiallisessa tasapainossa, eikä päihteiden vaikutusta voi missään nimessä sanoa elimelliseksi vaan sehän on suora ulkoinen vaikutus.

    Päihtyneenä oleminen on jo itsessään "mielisairaus". Aivokemian muuttunut tila. Silti päihtynyt henkilö ei ole sairastunut koska hänen aivonsa eivät funktionaalisuutensa puolesta ylläpidä tuota tilaa vaan tila loppuu kun päihteen käyttö lopetetaan.

    Otetaan esimerkki vaikkapa sisätaudeista, jos kehooni laitetaan ainetta joka salpaa haiman toiminnan joksikin aikaa olenko silloin sairastunut elimelliseen tautiin, ts. diabetekseen? En ole. Minulla ei ole diabetestä vaan ulkoinen tekijä joka tekee diabeteksen oireet. Kunhan tuo ulkoinen oire poistuu toimii haimani taas normaalisti. Elimellinen sairauteni olisi jos haimani olisi toimintakyvytön jokatapauksessa, silloinhan minulla olisi sairaus - diabetes.

    Mikä osoittaa ettei minulla ole skitsofreniaa?

    - Kaikki oireeni ovat olleet aina pitkäaikaisen jatkuvan päihteidenkäytön seurausta ja olen ollut erittäin vahvasti vaikutuksen alaisena oireiden tullessa
    - Kun elimistössäni ei ole ainetta tai käytän sitä harvoin en oirehdi lainkaan.
    - Minulla ei ole minkäänlaista psykoosi/mielenterveyshistoriaa ajalta jolloin en ole käyttänyt tai jolloin käyttöni on ollut vähäistä.
    - Tervehtymiseni psykoosin jälkeen on ollut nopeaa eikä se ole tarvinnut lääkkeitä. Tämä on ei-tyypillistä aidolle skitsofreenikolle.

    Tosiaankin, mielestäni tää on 1 1 tasoinen juttu. Miksi tulisi olettaa että minulla on skitsofrenia? Mikä sen osoittaa?

    Oikeastaan kysymykseni on: Miten mielenTERVEYS diagnosoidaan?, siis se ettei jotain tautia ole? Pakkohan senkaltainen systeemikin on olla olemassa.

    Mitä tulee lääkitykseen niin en näe yhtäkään syytä jatkaa. Pelkkää haittaa koska ilman lääkkeitä ei oireita ole ensimmäistäkään. Sensijaan lääkkeiden kanssa sivuoireet olivat tunnelmiltaan pahemmat kuin psykoosi missään vaiheessaan oli. Oikeasti, niiden nappien takia menetin elämäniloni ja keskittymiskykyni täysin, niillä napeilla lääkitään sairaita joilla aivoissa on jotain oikeaa vikaa tai välittäjäaineet sekaisin - ei terveitä, terveistä ne tekee ... jaa-a. Vihanneksia ja 30 vuotta ikäistään vanhempia.

    "Minun ymmärtääkseni elimellinen, "au natural" tapahtuu aivojen luonnollisessa kemiallisessa tasapainossa, eikä päihteiden vaikutusta voi missään nimessä sanoa elimelliseksi vaan sehän on suora ulkoinen vaikutus."

    "Aivokemioiden häiriöt" erilaisten psyykkisten sairauksien synnyssä ovat pelkkää teoriaa jolla ei ole tieteellistä faktaa takanaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=UHu7Ik36128&feature=channel

    Äänestä

..kuka lääkäri sulle kirjoitti sen diagnoosin.Nimittäin minulle kävi samoin...ja 3 lääkäriä on kumonnut tämän lääkärin kirjoittaman diagnoosin..

ajattelin vaan..jospa vaikka meillä on ollut sama tohtori joka kuulemani mukaan RAKASTAA SKITSOFRENIA DIAGNOOSEJA!! ja tämä on totta..

laitatko mulle vaikka vain nimikirjaimet..niin se helpottaisi myös minun tuskaani.
kiitos sulle.

älä välitä siitä diagnoosista.niin tämä lääkäri minullekin sanoi: ei sinun tarvitse välittää mitä niissä papereissa lukee jotka menivät eläkelaitoksille-ei kuulemma tarvi välittää!!!!

ja kuulemma skitsofreniaa voi verrata laktoosi-intoleranssiin..joka ilmenee vain silloin kun toimii sopimattomalla tavalla!!!!

ym.aivan järkyttäviä väittämiä kuulin tältä tohtorilta joka kirjoitti minulle sen leiman.

joten..tsemppiä sinulle---täällä toinen:)

Äänestä

Eli palaan hetken poissaolon jälkeen (en edelleenkään provomielessä) kertomaan sen minkä tiedän. Neuvoisin kaivamaan ICD-10:n ja sieltä diagnoosin F14.50 Kokaiinin käytön aiheuttama psykoottinen häiriö; skitsofrenia-tyyppinen. Selviää lopulta miksi tuo elimellinen skitsofrenia on erotettu omaksi diagnoosikseen.

Äänestä
  • Eli jatkoa edelliseen: Yleisryhmä siis on F10–F19 Lääkkeiden ja päihteiden aiheuttamat elimelliset aivo-oireyhtymät ja käyttäytymisen häiriöt

    Äänestä

  • unohtui =) kirjoitti:

    Eli jatkoa edelliseen: Yleisryhmä siis on F10–F19 Lääkkeiden ja päihteiden aiheuttamat elimelliset aivo-oireyhtymät ja käyttäytymisen häiriöt

    Hei oikeesti,ne ovat eri asioita,päihde psykoosi menee kyllä ohi,joskus ilman lääkitystäkin.Mutta yleensä tarttee ehkä jotain psykoosi lääkettä,mutta lääke pitäisi ehd.purkaa psykoosin jälkeen koska antipsykootit TODELLa vaarallisia lääkkeitä,sanoo lääkärit mitä sanoo..katsokaa youtubesta hakusanalla antipsychotics,ja oikeasti tiedän kokemuksesta,olen 3 semmosta syönyt,kun minun päihdepsykoosit diagnosoitiin myös väärin skitsofreniaksi,ja bipolaariksi.
    Ihmiset reagoi eri tavalla eri huumeisiin,jotkut voi saada psykoosin herkemmin kun toinen,sen takia se on vähän uhkapeliä kun ei tiedä voiko se tulla..Mutta ei pidä paikkaansa että kun potilas lopettaa psyykelääkkeet psykoosi jatkuisi,that is total bullshit!toki jos käyttää lisää huumeita sitten niin voi näin käydä.Ottakaa oikeasti selvää neurolepteistä,antipsykooteista.Ne aiheuttavat enimmäkseen näitä mielenterveysongelmia,tai pitävät potilaan ainakin niissä rattaissa.
    medikalisoitunut yht.kunta puhuu muuta,mutta hei oikeesti,tää on vakava juttu.

    Äänestä

  • minäminäminäminäminä kirjoitti:

    ei sitten ole mitään osuutta mielenterveysongelmiin..? Tietääkseni huumeilla saa kyllä pääkopan pysyvästi muussiksi, taitaa olla yksilöllistä kuinka herkästi ja kuinka kauan siinä menee. Ihmettelen suuresti, ensin vedetään huumeita erinnäisiä määriä niin että saadaan aikaseksi psykoosi, sitten viedään hoitoon ja aloitetaan psykoosilääkitys ja sen jälkeen kaiken syyksi laitetaan psykoosilääkkeet. Jos on vähääkään epäilyä huumeiden käytöstä, eikö psykiatrisella puolella tehdä testejä tms.? Potilan sanaan kun ei siinä vaiheessa voi luottaa, kukaan ei luultavasti myönnä käyttäneensä huumeita.

    Äänestä

  • minäminäminäminäminä kirjoitti:

    Hei oikeesti,ne ovat eri asioita,päihde psykoosi menee kyllä ohi,joskus ilman lääkitystäkin.Mutta yleensä tarttee ehkä jotain psykoosi lääkettä,mutta lääke pitäisi ehd.purkaa psykoosin jälkeen koska antipsykootit TODELLa vaarallisia lääkkeitä,sanoo lääkärit mitä sanoo..katsokaa youtubesta hakusanalla antipsychotics,ja oikeasti tiedän kokemuksesta,olen 3 semmosta syönyt,kun minun päihdepsykoosit diagnosoitiin myös väärin skitsofreniaksi,ja bipolaariksi.
    Ihmiset reagoi eri tavalla eri huumeisiin,jotkut voi saada psykoosin herkemmin kun toinen,sen takia se on vähän uhkapeliä kun ei tiedä voiko se tulla..Mutta ei pidä paikkaansa että kun potilas lopettaa psyykelääkkeet psykoosi jatkuisi,that is total bullshit!toki jos käyttää lisää huumeita sitten niin voi näin käydä.Ottakaa oikeasti selvää neurolepteistä,antipsykooteista.Ne aiheuttavat enimmäkseen näitä mielenterveysongelmia,tai pitävät potilaan ainakin niissä rattaissa.
    medikalisoitunut yht.kunta puhuu muuta,mutta hei oikeesti,tää on vakava juttu.

    Keskustelun viimeisin vastaus oli vuodelta 2006! Alkuperäisen kirjoittajan tilanne lie muuttunut jo muutamaan otteeseen.

    Äänestä

  • huomasitko? kirjoitti:

    Keskustelun viimeisin vastaus oli vuodelta 2006! Alkuperäisen kirjoittajan tilanne lie muuttunut jo muutamaan otteeseen.

    Hei,tämä keskustelu on aina ajankohtainen. väärät diagnosit ja sairaalakierteet. Sairaalakierteeseen joutuu yleensä nykyisin väärän diagnoosin ja sen takia tuputetun lääkkeen/lääkkeiden takia.Sairaalatoimintaa pitää jotenkin pyörittää ja yhteiskunta tarvitsee poikkeavuutta,jota pitää hoitaa,jotta tiedettäisiin,mikä on normaalia.Eikä tarvitse,on minun vastaukseni.Mitä,jos kerrankin oltaisiin kaikki ihan vaan normaaleja kaduntallaajia.Luonnossa kaikki on luonnonmukaista ja me olemme luonnossa.kun katsotaan eläimiä,huomaamme,että eläimet hoitavat myös itse itseään.Pureskelee vaikkapa jotain lääkekasvia.Auttaa oikeasti.Mutta näissä pakkolääkityksissä ei ole mitään järkeä.Synteettisen lääkkeen syöntiin jää koukkuu siinä missä huumeeseenkin.Psyykelääkkeet ovat valmistettu siitä samasta kokapensaasta,mistä se kokaiinikin,mutta valmistusmenetelmät ovat vain erilaiset.Mutta kyllä lääkkeenkin yliannostukseen kuolee ja mikä pahinta,sen voi oikein laskea,että kuinka monta täytyy ottaa,että kuolee.Täällä suomessakin seikkailee nyttemmin aika joukko 90-luvulla koukutettuja "mielisairaita",jotka ovat niin lääketeollisuuden,että lääkärin,että kelan vallan alla.Ja katsokaa mihin kehitys on menossa!Lääkkeiden kehitys vaarantunut,nyt kun hinnat putoavat ja nyt tarkoitan myös markkinoilla jo olevia valmisteita.Lääkekoukussa ja seurauksia on vaikea ennustaa.Kuka vastaa seurauksista???Mielisairaalako???? Voi olla,että katkaisuun on asiaa aika monella tulevaisuudessa,kun mielisairaala ei vastannutkaan seurauksista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysyvä "parantunut" kirjoitti:

Eli siis, olen ollut päihdepsykoosissa ja saanut papereihini maininnan elimellisestä skitsofreniasta saman tien.

Ainoat jaksot elämässäni jossa olen ollut tekemisissä mielenterveyshuollon kanssa oli tuo päihdepsykoosi; eikö skitsofrenian pitäisi olla pidempiaikainen tauti? Tuskin sitä voi diagnosoida muutaman arvion perusteella kun psykoosisysteemit raivoaa täysillä?

Lääkärit väitti että mun pitäis syödä pari vuotta lääkkeitä koska psykoosi uusii jos jätän syömättä. Mulle tuli lääkkeistä tosi pahat sivuvaikutukset, normaali elämä estyi täysin. Heitin ne muutamassa kuukaudessa mäkeen ja elämänlaatuni parantui huomattavasti. Noin puolessa vuodessa olen parantunut täysin entiselleni.

Psykoosioireita ei ole ollut laisinkaan, ei lääkkeet jätettyäni eikä myöhemminkään. Tunnen oloni täsmälleen samanlaiseksi kuin ennen päihteidenkäyttöäni eli täysin terveeksi.

Onko mahdollisuutta saada tuota skitsofreniamerkintää pois papereista, toisin sanoen todeta että minulla EI ole skitsofreniaa? En oireile, en käytä lääkkeitä, elämäni on normaalia stressitekijöistä huolimatta. Vai pysyykö tuo nyt tuolla papereissa estämässä esim. tiettyjä töitä ihan vaan periaatteen vuoksi?

Mielestäni kyse on päihdepsykoosista joka ei uusiudu jos en käytä päihteitä, ei elimelliestä skitsofreniasta. Diagnoosi siis virheellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu