Oletteko onnistuneet ostamaan hyvää lahjapaperia: ei näy läpi, ei repeä jo paketoidessa... Tuntuu että paperien ostaminen on ihan sika säkissä -touhua.
hyvää lahjapaperia?
7
809
Vastaukset
- joulumuovi
Lidlistä saa joulupaperia/muovia, on kiiltävää hienoa ja erittäin kestävää, olen käynyt tuon tuotteen vuoksi kyseisessä kaupassa jo parina vuotena. Mistään muualta en ole saanut yhtä hienoja kääreitä lahjoihin. Noita kauniin värisiä ja kiiltäviä kääreitä kun ostaa kerran, ei enää paperiin viitsi pakata lahjoja. Hinta oli tänäjouluna, 2 euroa ja risat kahdesta 70cmx2m rullasta. Toki tuo kalliimpaa on kuin paperi, mutta on se näyttävämpää ja kestävämpääkin.
- sama
Siis noita muoveja on kullanvärisiä, punaisia, sinisiä, hopeisia, eikä näy läpi.
- Ei näy läpi
Siihen voi vaikka lapset painaa perunalla erilaisia kuvioita ja näyttävyyttä saa myös nauhoilla ja tarroilla.
- Eko
Ostakaa Jouluksi mieluummin jotain sellaista lahjapaperia joka maatuu -ei muovia!
Yrittäkää miettiä myös jouluna jätteiden määrää.. Lapset eivät myöskään oikeasti tarvitse niin paljon turhaa krääsää. Tavaroiden arvostus kasvaa mitä vähemmän niitä turhia romppeita on. Osta mieluummin yksi hyvälaatuinen tavara joka kestää sukupolvien ajan kuin monta pientä muovista krääsälelua joilla ei parin viikon kuluttua leiki kukaan. Parhaimmat muistot omistakin lapsuuden Jouluista liittyvät kauan odotettuihin tavaroihin.
Omilla toimillamme voimme vaikuttaa siihen miten pitkään luonto kestää tätä järjetöntä jätteiden määrää! - ilonpilaaja olet
Eko kirjoitti:
Ostakaa Jouluksi mieluummin jotain sellaista lahjapaperia joka maatuu -ei muovia!
Yrittäkää miettiä myös jouluna jätteiden määrää.. Lapset eivät myöskään oikeasti tarvitse niin paljon turhaa krääsää. Tavaroiden arvostus kasvaa mitä vähemmän niitä turhia romppeita on. Osta mieluummin yksi hyvälaatuinen tavara joka kestää sukupolvien ajan kuin monta pientä muovista krääsälelua joilla ei parin viikon kuluttua leiki kukaan. Parhaimmat muistot omistakin lapsuuden Jouluista liittyvät kauan odotettuihin tavaroihin.
Omilla toimillamme voimme vaikuttaa siihen miten pitkään luonto kestää tätä järjetöntä jätteiden määrää!EI tuollaisia ekoekoekoekojuttuja jaksa lukea vuodenympäri joka tuutista. Jos ei edes jouluna saa olla ilman ekoilua, niin on p...e kumma.
Meidänpä lapset saavat yhteensä 15 pakettia, joista on iloa tasan tarkkaan niin kauan kuin on. Joulu on kerran vuodessa vaan ja sitä myös juhlistetaan antamalla lahjoja. Muovin lisäksi myös tavallinen lahjapaperi on kierrätykseen soveltumatonta, että silleen. Kyllä me tiedetään ekoilusta ihan tarpeeksi iliman ekopellejen sekaantumista asiaan. - Eko
ilonpilaaja olet kirjoitti:
EI tuollaisia ekoekoekoekojuttuja jaksa lukea vuodenympäri joka tuutista. Jos ei edes jouluna saa olla ilman ekoilua, niin on p...e kumma.
Meidänpä lapset saavat yhteensä 15 pakettia, joista on iloa tasan tarkkaan niin kauan kuin on. Joulu on kerran vuodessa vaan ja sitä myös juhlistetaan antamalla lahjoja. Muovin lisäksi myös tavallinen lahjapaperi on kierrätykseen soveltumatonta, että silleen. Kyllä me tiedetään ekoilusta ihan tarpeeksi iliman ekopellejen sekaantumista asiaan.Ei ollut tarkoitus kenenkään joulu-iloa pilata. Pahoittelut siitä mikäli niin tein. Halusin vain sanoa oman mielipiteeni. Suon saman ihan mielelläni kaikille muille myös. Saa kukin toimia omalla tavallaan ja suojella luontoa tai olla sitä suojelematta. Tai antaa vaikka 1500 lahjaa tai olla antamatta. Ei se ole minun asiani puuttua kenenkään elämään.
Enkä ollut täällä myymässä omaa ajattelutapaani kenellekään kuka ei sitä halua vastaanottaa, kukin siis ajatelkoot ihan mitä haluaa, ja tehkööt mitä haluaa, mutta antaa kaikkien mielipiteiden kukkia joulurauhassa sanon minä. Olen huomannut että täällä muutenkin on tapana laittaa töykeitä vastausviestejä kaikkiin mahdollisiin kommentteihin. Mielestäni se ei ole sopivaa. Tai ehkä tämä on vain niin kovin helppoa kasvottomana ja nimettömänä viljellä omia "järkeviä" mielipiteitään... ;-)
- Marissa_94
Mä olen ostanut Tiimarista joulupaperia ja se ei repeä eikä näy läpi.Se on tosi hyvän laatuista paperia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827