Ufojen tekosia?

qwerty

43

9855

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jåååå

      tuskinpa totta, älkää nyt kaikkia kirjoituksia uskoko.

    • keksittykin

      tarina, mutta ihmeen kaupalla sopii minun kertomuksiini ufohavainnoista oulujärven alueella. Ja siihen havaintoon, jossa näin vilahdukselta meteoriitin putoamisen. Oliko se sitten näky vai mikä, en tiedä? Mutta keväällä näin myös unen tästä asiasta.
      Jos tuo kuoppa on totta, mitä pahasti epäilen, koska sitä ei ole ilmoitettu millekään asiantuntijoille eikä ainakaan vielä tullut julkista tutkimusta, niin en usko, että aiheuttaja olisi meteoriitti, vaan pikemminkin ufot. Mutta miksi olisivat montun kaivaneet?
      Sekin voi liittyä johonkin valmistelutoimenpiteeseen. Mihin?
      Ehkäpä oulunjärveen on tulevaisuudessa tippumassa suuri meteoriitti ja ne tietävät sen ennalta ja pyrkivät ohjaamaan sen siihen monttuun. Pitäisikö lähteä rannoilta muualle asumaan? No, jos on tullakseen niskaan, niin tulee sitten, sille ei mahda mitään.
      Ihmeellinen monttuhan löytyi jonkun aikaa sitten jonkun kaupunkilaisen pihapiiristä. Sillekään ei löytynyt selitystä.
      Ainakaan vielä ole meteoriittia tippunut.
      Olisi sen huomannut järven pinnan laskusta ja noususta.
      Ehkä uffot valmistelevat jotain ja siksi siirtelevät maita tai tekevät itselleen "talvipesää".:)

      • Lady_Nocturna

        Tuskimpa asiasta edes tehtäisiin mitään julkista raportointia, vaikka todeksi tuo tarina havaittaisiinkin.
        Noloksi varmaan menisi moni luonnontieteilijä ym. jos sinne Oulunjärveen olisi yhtäkkiä ilmestynyt satojen metrien syvyinen kuilu eikä kukaan osaisi sanoa miksi ja miten... Siksi ylipäätään tietyistä asioista vaietaan, kun kenelläkään ei ole uskottavaa selitystä.

      • jutulla mitään

        tekemistä oulujärven rannoilla silloin tällöin kuuluvien jyrinöiden ja maan vavahtelujen kanssa?

      • täyttä totta
        jutulla mitään kirjoitti:

        tekemistä oulujärven rannoilla silloin tällöin kuuluvien jyrinöiden ja maan vavahtelujen kanssa?

        siis hemmetti, jampat uskoo kaikenlaista. Jos sinne järveen yhtäkkiä ilmestyisi satojen metrien kuilu, niin eikähön rantaviiva vetäytyisi aikas paljon ulapan suuntaan. Ajatelkaa nyt herran pieksut järjellä elkääkä kaiken maailman horinoita uskoko :O

      • Boff
        täyttä totta kirjoitti:

        http://vaala.fi/oulujoenvesisto/vesisto.html

        Oulujärven pinta-ala on 928 km2.
        Tuollainen 250 m halkaisijaltaan ja 300 m syvä kuoppa laskisi pintaa noin 1,5 cm.

      • epes
        täyttä totta kirjoitti:

        siis hemmetti, jampat uskoo kaikenlaista. Jos sinne järveen yhtäkkiä ilmestyisi satojen metrien kuilu, niin eikähön rantaviiva vetäytyisi aikas paljon ulapan suuntaan. Ajatelkaa nyt herran pieksut järjellä elkääkä kaiken maailman horinoita uskoko :O

        oli, se kun Venäjällä katosi kokonainen järvi yhdessä yössä, joitakin aikoja sitten...mihin lie katos?!Onon:in selvitys kuilun "synnystä" ja todenperäisyydestä tuntuu järkeenkäyvältä ...eli eikähön rantaviiva vetäytyisi aika paljon ulapan suuntaan.

      • Nii-i-iiin
        epes kirjoitti:

        Nojatuolifilosofien polla säteilee, eivätkä he osaa/vaivaudu laskeemaan asiaa.

      • samaa päivällä...
        epes kirjoitti:

        oli, se kun Venäjällä katosi kokonainen järvi yhdessä yössä, joitakin aikoja sitten...mihin lie katos?!Onon:in selvitys kuilun "synnystä" ja todenperäisyydestä tuntuu järkeenkäyvältä ...eli eikähön rantaviiva vetäytyisi aika paljon ulapan suuntaan.

        tuota Venäjän juttua.
        Entäpä jos Oulujärvelle käy samoin?

        Mutta jos maita siirretään vähitellen muulle alueelle järvessä, niin eihän järven pinta siitä laske lainkaan. Järven pinta laskee ainoastaan, jos maat siirretään kokonaan pois.
        Näin ajattelisin asian.
        Mutta, jos reikää syvennetään ja syvennetään jonnekin maan uumeniin, silloin saattaa kadota yhdessä yössä koko järvikin.

      • lisää noista
        jutulla mitään kirjoitti:

        tekemistä oulujärven rannoilla silloin tällöin kuuluvien jyrinöiden ja maan vavahtelujen kanssa?

        maan vavahteluista?
        Jylinää olen kuullut itsekin ja päätellyt kuulleeni kaukaisen autoliikenteen.
        Maan vavahteluja en ole tuntenut.
        Taisi olla trolli tuo juttusi.

      • mikään trolli
        lisää noista kirjoitti:

        maan vavahteluista?
        Jylinää olen kuullut itsekin ja päätellyt kuulleeni kaukaisen autoliikenteen.
        Maan vavahteluja en ole tuntenut.
        Taisi olla trolli tuo juttusi.

        vaan täyttä totta, meillä on tuntunut joskus niin kovaa tärähtelyä että astiat on kaapissa kilisseet. mitään räjäytystyömaata tai vastaavaa ei tietojeni mukaan ole koko oulujärven rantojen läheisyydessäkään. vavahduksia on tunnettu viime kesänäkin grilli-iltaa vietettäessä, vieraatkin tunsivat ne ja koiramme, joka menee joka kerta paniikkiin kun vähäistäkin vavahtelua on ollut. jotkut tärähtelyistä ovat olleet sellaisia yhden kerran kovia jysäyksiä, niin kuin maaperä olisi äkkiä noussut jostain kohtaa ylös ja samantien painunut alas.

        varsinkin talvella kun jäät paukkuvat pakkasen kiristyessä on järveltä selvästi kuultavissa matalia todella kumeita jymähdyksiä ja niiden sarjoja jotka eivät takuulla ole pelkän jään aikaansaanosta koska maakin vavahtelee.

      • BBC-1
        samaa päivällä... kirjoitti:

        tuota Venäjän juttua.
        Entäpä jos Oulujärvelle käy samoin?

        Mutta jos maita siirretään vähitellen muulle alueelle järvessä, niin eihän järven pinta siitä laske lainkaan. Järven pinta laskee ainoastaan, jos maat siirretään kokonaan pois.
        Näin ajattelisin asian.
        Mutta, jos reikää syvennetään ja syvennetään jonnekin maan uumeniin, silloin saattaa kadota yhdessä yössä koko järvikin.

        http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4566355.stm

        http://farshores.org/n05lake.htm

        Tuossa juttua kadonneesta järvestä Venäänmaalla.

      • ollutkaan paljon
        mikään trolli kirjoitti:

        vaan täyttä totta, meillä on tuntunut joskus niin kovaa tärähtelyä että astiat on kaapissa kilisseet. mitään räjäytystyömaata tai vastaavaa ei tietojeni mukaan ole koko oulujärven rantojen läheisyydessäkään. vavahduksia on tunnettu viime kesänäkin grilli-iltaa vietettäessä, vieraatkin tunsivat ne ja koiramme, joka menee joka kerta paniikkiin kun vähäistäkin vavahtelua on ollut. jotkut tärähtelyistä ovat olleet sellaisia yhden kerran kovia jysäyksiä, niin kuin maaperä olisi äkkiä noussut jostain kohtaa ylös ja samantien painunut alas.

        varsinkin talvella kun jäät paukkuvat pakkasen kiristyessä on järveltä selvästi kuultavissa matalia todella kumeita jymähdyksiä ja niiden sarjoja jotka eivät takuulla ole pelkän jään aikaansaanosta koska maakin vavahtelee.

        jäätä eikä pahemmin pakkasia. Minäkin kuulin viime perjantaina sellaista hieman erilaista kuin lentokoneen jylinä, melkein kuin jään paukkuminen, mutta ei kuulostanut siltäkään.
        Tyttöni sanoi viime kesänä, kun sukelteli, että hän kuulee koputusta veden alla.
        Minä tuumasin, että se koputus tulee pääsi sisältä.:) Mutta nyt hieman mietityttää, josko todella olisi kuulunut se maanjärähdys veden alla.
        Minä en ole kuullut, mutta olen tuntenut jotenkin sen, että tasapaino ei ole vakaa(ei johdu viinasta). On ollut joskus pyörryttävä huono olo. Aistin sen viimekeväänäkin. Sitä ei voi selittää, mutta tunne on voimakas. Kun ennen on seissyt jalat tulevasti maassa, niin on tuntunut, ettei maata olekaan alla.
        Ja tälle syksyä olen sen jyrinän kuullut tyynellä ilmallakin usein.
        Tietenkin suihkukoneen rikkoma ilmavalli tärähtää voimakkaasti, mutten ole kuullut siihen liittyvää pamahdusta.

      • juuri tuo
        ollutkaan paljon kirjoitti:

        äänivallin rikkoontuminen on aika lähellä sitä vavahtelua mutta maan alla tai jotain, samantapaista kuitenkin.

      • öljynkatkua
        ollutkaan paljon kirjoitti:

        jäätä eikä pahemmin pakkasia. Minäkin kuulin viime perjantaina sellaista hieman erilaista kuin lentokoneen jylinä, melkein kuin jään paukkuminen, mutta ei kuulostanut siltäkään.
        Tyttöni sanoi viime kesänä, kun sukelteli, että hän kuulee koputusta veden alla.
        Minä tuumasin, että se koputus tulee pääsi sisältä.:) Mutta nyt hieman mietityttää, josko todella olisi kuulunut se maanjärähdys veden alla.
        Minä en ole kuullut, mutta olen tuntenut jotenkin sen, että tasapaino ei ole vakaa(ei johdu viinasta). On ollut joskus pyörryttävä huono olo. Aistin sen viimekeväänäkin. Sitä ei voi selittää, mutta tunne on voimakas. Kun ennen on seissyt jalat tulevasti maassa, niin on tuntunut, ettei maata olekaan alla.
        Ja tälle syksyä olen sen jyrinän kuullut tyynellä ilmallakin usein.
        Tietenkin suihkukoneen rikkoma ilmavalli tärähtää voimakkaasti, mutten ole kuullut siihen liittyvää pamahdusta.

        http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=rajatieto&t=5924

      • epes
        samaa päivällä... kirjoitti:

        tuota Venäjän juttua.
        Entäpä jos Oulujärvelle käy samoin?

        Mutta jos maita siirretään vähitellen muulle alueelle järvessä, niin eihän järven pinta siitä laske lainkaan. Järven pinta laskee ainoastaan, jos maat siirretään kokonaan pois.
        Näin ajattelisin asian.
        Mutta, jos reikää syvennetään ja syvennetään jonnekin maan uumeniin, silloin saattaa kadota yhdessä yössä koko järvikin.

        onhan sekin mahdollista,aivan jos maata siirretään järvenpohjassa, niin vesi ei todellakaan laske mihinkään ja jos se levitetään tasaisesti niin ei tule hirvittäviä uusia korkeus eroja jotka huomattaisiin esim "kaijulla"

      • mister 35

        Jos järvessä on virtausta eli siis tulo ja meno.
        niin pinta pysyyy vakiona vaikka sieltä louhittas
        kuinka.Tulovesi täyttää syntyvän kuopan

      • epes
        mister 35 kirjoitti:

        Jos järvessä on virtausta eli siis tulo ja meno.
        niin pinta pysyyy vakiona vaikka sieltä louhittas
        kuinka.Tulovesi täyttää syntyvän kuopan

        toi asia on noin kuin kirjoitit!Tosiaankin vedenpinta ei laske ,jos maa aines pysyy järvessä vaikka ei virtausta olisikaan ja jos maa aines on kuljetettu pois, kun järveen laskee joki tai on muuta virtausta ,niin ei se siinäkään tapauksessa laske, elikä on hyvinkin mahdollista että järveen voi syntyä isokin kuoppa ,että sitä ei heti huomattaisi,paitsi jos ei joku sattumalta kaijulla aja ylitse ja pistä asiaa merkille.

      • Lentäjäkapteeni
        jutulla mitään kirjoitti:

        tekemistä oulujärven rannoilla silloin tällöin kuuluvien jyrinöiden ja maan vavahtelujen kanssa?

        Taitaa Oulunseudun vavahtelut ja tärinät silloin tällöin johtua ihan maankohoamisen aiheuttamista seikoista. Siellä seudulla maa kohoaa noin metrin vuosisadassa viimeisen jääkauden aiheuttaman painumisen takia.

        http://www.ii.fi/sivu/fi/valikko/info/
        http://geokartta.gtk.fi/pdf/sel344308.pdf

    • pitää

      ...paikkansa, niin se saattaisi ollakin UFOjen tekosia. Ehkä siihen tehdään uusi aukko, josta
      on yhteys Maapallon sisäiseen maailmaan?

      • ehkä aukko on jo valmis

        ja sen kautta ne oulujärven ufoilmiöt tulevat näkösälle.

    • levittämistä

      No ei kun Oulun yliopistolle yhteyttä tai jollekkin paikkalliselle kalastuseuralle, eiköhän he käy asian varmistamassa huuhaaksi.
      Kertokaa sitten lisää, älkääkä arvailko!

    • Raoul Duke
      • kiemurainen

        kuin mikä sitten lie : )

    • epis

      Seitsemän kouluikäistä poikaa oli perjantaina marraskuun 12. päivänä vuonna 1976 kokoontunut viettämään iltaa metsikön keskellä Oulun Ruskon kaupunginosassa sijaitsevaan lautamajaan. Kahdeksan paikkeilla poikien ohjelmaan tuli mielenkiintoinen muutos, kun he havaitsivat luoteisella taivaalla puiden takana jotain outoa valonkajastusta. Väriltään valo näytti kirkkaan keltaiselta, ehkä hieman sinertävältä. Sähköasentajan koulutuksen saanut 19-vuotias Eero Lammi arveli, ettei kyseessä voinut olla ainakaan hitsausliekki.

      Pojat olivat ehtineet ihmetellä valoa ehkä kymmenen tai viisitoista minuuttia, kun he havaitsivat siitä oikealle, koillisen suuntaan, kaksi tähtiä selvästi kirkkaampaa valonvälähdystä. Valot näkyivät parin sekunnin ajan ja liikkuivat nopeasti puiden takana. Tuskin ne olivat hävinneet näkyvistä kun pojat huomasivat vastakkaisessa suunnassa, vain 30-40 metrin päässä, kaksi kirkkaan keltaista valopalloa noin puolentoista metrin korkeudella maan pinnasta. Etäisyys oli helppo arvioida varsin tarkasti, koska valojen taakse jäi puustoa. Välissä olevasta pajuryteiköstä huolimatta pojat saattoivat havaita, miten valopallojen kirkkaus vaihteli kaiken aikaa. Pienimmillään, halkaisijan ollessa metrin luokkaa, valot olivat kirkkaimmillaan, kun taas valojen laajetessa puoleentoista metriin ne himmenivät.

      Eero Lammi ja häntä nelisen vuotta nuorempi Seppo Moilanen päättivät ottaa härkää sarvista ja läksivät kävelemään valoja kohti. Suunnilleen kymmenen metrin päähän ehdittyään heidän uskaliaisuutensa alkoi kuitenkin hiipua ja he kääntyivät takaisin. Ilmeisesti päätöksen olisi pitänyt tapahtua aikaisemmin, sillä tuskin Eero oli ehtinyt kääntyä, kun hän pani merkille kirkkaan välähdyksen ylhällä edessään. Samassa hän tunsi kovaa kipua rinnassaan, silmissä näkyi punaista ja sitten kaikki musteni. Hänen suustaan purkautui tuskankarjaisu ja hän lyyhistyi sammalikkoon jääden makaamaan selälleen käden jäykästi koukussa rinnan päällä.

      Vieressä kulkenut Seppo näki, miten kirkas valojuova singahti ylhäältä jyrkässä kulmassa Eeron rintaan ja jatkoi siitä sitten himmentyneenä maahan metrin päähän Eeron jaloista. Muut pojat ryntäsivät paikalle. Ensisäikähdyksissään pojat ehtivät jo arvella, että Eero olisi kuollut ja ryhtyivät kiireesti kantamaan häntä majalle. Eero oli vielä kauttaaltaan jäykkä, mutta majalla hän alkoi jo osoittaa tointumisen merkkejä. Hän yritti jopa nousta jaloilleen, mutta ne eivät kuitenkaan vielä kantaneet.

      Pojat asettivat toverinsa sohvalel lepäämään. Eeron pulssi mitattiin ja sen havaittiin laskeneen neljäänkymmeneen. Kaikkien huojennukseksi potilas alkoi pian voihkia, selvästikin vielä pökertyneenä: "koskee, koskee... valo, valo..." Joitakin minuutteja myöhemmin hän palasi jo tajuihinsa. Rinnassa tuntui vielä kipeältä, mutta muuten olo oli hyvä. Pojat päättivät nyt siirtyä parin sadan metrin päässä olevalle Sepon kotitalolle. Ulos mennessään he havaitsivat, että valopallot olivat kadonneet.

      Kotona Eeron tilaa ryhtyttiin tutkimaan tarkemmin. Rinta punoitti keskeltä kylkiluiden alaosasta ja siinä näkyi kymmeniä pieniä pisteitä. Suurennuslasilla katsottuna näytti aivan siltä, kuin rintaa olisi tökitty nuppineuloilla. Myös selän puolelta löytyi laakea punoittava alue. Seuraavana aamuna Eero oli jo kuitenkin lähes entisellään ja tunsi rinnassaan enää lievää aristusta. Päivän aikana punoitus hävisi tyystin.

      Pojat palasivat illalla tapahtumapaikalle ja uskoivat löytävänsä sammalikosta kolme tasasivuisen kolmion hahmoon järjestäytynyttä terävää painaumaa. Kun paikalliset ufotutkijat saivat pari päivää myöhemmin tiedon tapauksesta, ei jälkiä kuitenkaan löytynyt. Asiaan saattoi vaikuttaa, että maahan oli satanut tapahtuman jälkeen hieman lunta, mutta tutkijat pitivät myös mahdollisena että jälkiä koskevan havainnon syntymiseen oli myös mielikuvituksella osuutta: maaperä paikalla on varsin kuohkeaa ja epätasaista ja siinä on helppo nähdä kaikenlaisia kuvioita.

      Poikien kokemusten todenperäisyydelle saatiin lisävahvistusta kun kävi ilmi, että oudon loimotuksen olivat havainneet monet muutkin, ainakin kaksi naapurin tyttöä ja puolen kilometrin päässä asuva pariskunta. Tapauksen tultua julki saivat oululaiset tutkijat myös kaksi muuta ilmoitusta, toisen eräältä Oulun yliopiston apulaisprofessorilta. Valopalloa ei kuitenkaan ollut kukaan muu havainnut.

      LÄHTEET

      Neljännesvuosiraportti 4-76, Suomen ufotutkijat ry

      Ultra 11-12/76, sivu 2

      Tapani Koivula: Outo säde tyrmäsi nuorukaisen, Ultra 1/77, sivut 4-5

      • huihui

        minä jos asuisin siellä oulussa,niin lähtisin kyllä pois sieltä.ties vaikka koko paikka vajoaa maan uumeniin.

      • itseasiassa
        huihui kirjoitti:

        minä jos asuisin siellä oulussa,niin lähtisin kyllä pois sieltä.ties vaikka koko paikka vajoaa maan uumeniin.

        ei ole Oulussa, vaan välimaastossa.
        Kajaani on sen rannalla ja Oulujärvestä lähtee oulujoki, joka kulkee Oulun halki merelle.

      • se ole
        itseasiassa kirjoitti:

        ei ole Oulussa, vaan välimaastossa.
        Kajaani on sen rannalla ja Oulujärvestä lähtee oulujoki, joka kulkee Oulun halki merelle.

        jotain mannerlaatta aluetta?Jospa sinne tulee maanjäristys?Mahdotontako,ei kai.

      • hui kauhistus...
        se ole kirjoitti:

        jotain mannerlaatta aluetta?Jospa sinne tulee maanjäristys?Mahdotontako,ei kai.

        joko pakkaan kamppeeni ja häippäisen?

      • Hossalainen(ex)
        hui kauhistus... kirjoitti:

        joko pakkaan kamppeeni ja häippäisen?

        Hossassa muistaakseni Suomen maanjäristyskeskus"mannerlaatat"heh heh:)

      • Burt
        Hossalainen(ex) kirjoitti:

        Hossassa muistaakseni Suomen maanjäristyskeskus"mannerlaatat"heh heh:)

        Sinä vain hehetät, etkä selitä tai perustele mitään.

      • tainnut
        Burt kirjoitti:

        Sinä vain hehetät, etkä selitä tai perustele mitään.

        hossassa käydä? No et ole mitään menettänyt; )

    • virallisia

      uutisia. Tuollainen syvyys Oulujärvessä on mahdottomuus. Jos uutsoija haluaisi asiansa julki, hän ehdottomasti uutisoisi "virallisille" tahoille.

      Kyllä minä olisin laittanut jonkinlaisen tupurin syvänteen reunalle, josta paikka olisi ollut helppo paikantaa uudelleen. Eihän siinä syvänteen reunassa ole varmasti vettä muutamaa kymmentä metriä enemmän.

      Todenpaa juttua Oulujärvestä: Manamansalon Teeriniemen hiekkarantahan on tunnetusti hyvin matalaa pitkän matkan. Kuitenkin sieltä löytyy muutaman sadan metrin päästä rannasta ainakin yksi syvänne. Ei mikään käsittämättömän syvä, satojen metrien syvyinen, vaan muutaman metrin syvyinen, jyrkkäreunainen "kraateri". Huomasimme sen muutama kesä sitten kaverin kanssa verkonlaskureissulla.

      • että Otanmäen

        kaivosalue ulottuu sinne Niskan selälle Oulujärven alle. Tunnelit täytetty vedellä, kun kaivostoiminta loppunut.
        Voiko sittenkin olla mahdollista, että järven pohja olisi romahtanut?

    • ent armeijan skappari

      Inarinjärvessä on ufojen tukikohta, tämä on tiedetty jo kauan. Siksi se 80 luvulla se Neuvostoliiton risteilyohjuskin sinne lensi (väittivät että harhalaukaus ja erehdys oli ollut, vaan NL yritti aloittaa maailmojen välisen sodan jossa NL olisi loikannus ufojen puolelle ja saanut näin maailmanherruuden). Ufojen kanssa on sopimuspaperit tehty, myös Kanadassa tukikohta.

      • epes

        perustella väitteesi tarkemmin? Vaiko syöttänet pajunköyttä?Eikös se risteilyohjus ollut harjoitus sellainen....muistaakseni?
        Ufojen kanssa on sopimuspaperit tehty, myös Kanadassa tukikohta._Mitä tiedät tästä, tiedätkö enemmän ...vaiko kusetat,kerro jos tiedät?

      • neukut

        ampu ohi ihan kuin minä yritin osua darts tauluun vasurilla

      • epes
        neukut kirjoitti:

        ampu ohi ihan kuin minä yritin osua darts tauluun vasurilla

        niin Neukkujen harjoitus sellainen, se oli hyvä täsmennys!

    • elää

      jos emme muista asiaa mannerlaattojen ohuudesta kannattaa kurkata tehtyihin tutkimuksiin ja kuvaelmiin. Kuka sanoo ettei pohjolassakin olisi maanjäristyksiä ja onhan niitä ollut aina,vaikka lieviä. Maan kuori elää,ajateltakoot mitä hyvänsä,peruskalliokin muuttaa muotoaan jos maanalaiset tulivuoret ja ja kaasu purkaukset sattuvat skandinaviankin alueella. Säkki päässä hoetut lyhyt nokkaiset väittämät sanovat,ettei täällä pohjolassa sellaista tapahdu,vaan yksikään tutkijakaan ei voi mennä takuuseen vaikka kuinka juttelisi mitä hyvänsä. No,kevennetään: Ehkä Loch Nessin hirviö onkin muuttanut skotlannista oulujärveen : )

      • pelottele...

        itekin oon sammaa ajatellut...onko tämä teletappiaa?
        Minen mee uimaan, minen mee uimaan...kalat on vetteen pissinneet.;)

      • se on

        Täällä maa järiseen hiljalleen. Jos ei järisisi se olisi varmasti pelottavampaa tutkijoista kuin se että järähtelisi vähän isommin. Onhan noita isompiakin järähtelyjä sattunut joissa on kotien tai mökkien kivijalkoja tai muureja haljennut ja lautaset kolisseet kaapeissa.

        Vaikka me elämmekin suhteellisen vanhalla ja vakaalla pohjalla, ei silti maanjäristykset ole täällä harvinaisia, niitä tapahtuu lähes joka päivä. Jossakin tuossa suomen ja venäjän rajan tuntumassa, venäjän puolella on esimerkiksi sellainen muutaman kilometrin pituinen melkein suora kalliomuodostelma, jossa jyrkimmässä kohdassa seinä on muistaakseni 30 - 50 metriä korkea paljastaen pystysuoran kallioseinämän. Siinä kohdassa maa on kirjaimellisesti haljennut toisen puoliskon noustessa ylöspäin ja toisen painuessa alaspäin.

        Tuon halkeaman reväissyt maanjäristys on tapahtunut joskus 10 000 vuotta sitten ja se on ollut niin järkyttävä että sen epäillään kuuluneen monen kymmenen kilometrin päähän suurena räjähtävänä paukkumisena ilman halki (maaperässä jyrinä on varmasti kuultu jo monia minuutteja aiemmin.) Siitä lähteneitä heitteleitäkin on lentänyt kilometrien päähän ja suurimmat järkäleet ovat olleet metrin halkaisijaltaan. Tuollaiset heittelekivet on myös geologisesti paikallistettu kuuluvan juuri siihen halkeamaan. Lisäksi järistyksestä on jäänyt myös kulttuurisia jälkiä vanhoihin kansantaruihin ja uskomuksiin. Mikään mahdottomuus tuollaista ei siis ole kokea tänäkään päivänä ja sellainen pamaus voi olla ikimuistoinen.

      • lisää pelottelua...
        se on kirjoitti:

        ei tässä muuten mitään, jos en asuisi oulujärven rannalla.:)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe