Kirjoitin omalle, blogityyppiselle sivustolleni jutun eräästä tapahtumasta ja sitä hoitaneesta henkilöstä. Nyt, muutama kuukausi tekstin julkaisun jälkeen, ko. henkilö otti minuun yhteyttä ja uhkaili lakitoimilla kunnianloukkauksesta johtuen.
Alla mainittu teksti (nimet ym muutettu).
Uusimmassa lehdessä X mainitaan ohimennen eräskin viime tapahtuma, XXX. Sehän olikin oikein kiva pikku kisa, jonka piti olla iso ja hieno koko kansan tapahtuma, mutta joka olikin sitten mallikelpoinen esimerkki siitä, miten lautailijaa kusetetaan.
No, kesällä 2004 Firma Y:n silloinen mainosmyyjä ZYX ZYX sai päähänsä alkaa puuhaamaan tätä tapahtumaa. Kun oman lehtemme deadlineen oli noin kaksi viikkoa, itselleni (silloinen päätoimittaja) ja firman toimitusjohtajalle paljastui, että ZYX ZYX oli jättänyt lehden mainosmyynnin ihan retuperälle, vaikka puheet olivat olleet suuret. No, kuin ihmeen kaupalla, kiristyksen ja uhkailun avulla tämä ns. myyntitykki sai raavittua kasaan sen verran mainoksia, että lehti saatiin pihalle. Tässä vaiheessa allekirjoittaneella oli ns. tunteet aika pinnassa.
No, ZYX ZYX ja käytännön järjestelyistä vastannut yleismies alkoivat paukutella henkseleitä oikein urakalla. Sponsoreita ui kuulemma sisään ovista ja ikkunoista, FFF oli luvannut suoraan tehtaalta turbokiesit koko talveksi, oli tiedossa telkkaria ja radiota ja mitä kaikkea, budjetti laskettiin sadoissa tuhansissa euroissa.
Mitä lähemmäs itse tapahtumia mentiin, alkoi kuulua huhuja, että vetovastuussa ollut ZYX ZYX jatkoi samaa omaan pussiin pelaamista ja pelailua kuin mitä edellissä firmassakin. Onneksi tekijätiimillä oli sen verran enemmän intoa ja taitoa, että tapahtumat saatiin järjestettyä, ja vieläpä hyvin.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että niin voittaja, tuomarit, juontajat ym. ym. ym. jäivät nuolemaan näppejään kun koitti palkanmaksun aika. ZYXin selitykset olivat vaihdelleet, uhkailun määrästä riippuen, lauseiden "ei mulla enää mitään rahaa oo" ja "joo joo kato ens viikolla" -välimaastoissa. Kun kisasta oli kulunut pitemmän aikaa, olivat jotkut yksittäiset saaneet rahojaan, mutta siltoja paloi ja huolella.
Tai olihan tapahtumalla yksi voittaja, sankarimme ZYX ZYX. Kämpän vuokran sai hyvin maksettua, FFF:llä oli kiva ajaa ja tarjota kavereille baarissa. Harmi vaan, että YY-vuotiaan myyntijohtajan kyvyttömyys projektin johtamisessa kusi pahaa-aavistamattomien harrastajien niskaan.
PS. käytännön töistä ja järjestelyistä vastannut JJJ KKK pyysi lisäämään, että tuomarit, kuvaajat ja työntekijät saivat rahansa JJJ KKK:n omasta pussista. Hyvä, että projektin vetäjistä löytyi muitakin kuin kusettajia. JJJ KKK itse ei ole saanut rahojaan ZYX ZYX:ltä ja osa tekijöistä odottelee saamisiaan perintätoimiston ja palkkaturvan kautta. ZYX ZYX itse on kuulemma maanpaossa. Niin sitä pitää!
**********
Kaikki väittämäni ovat useasta lähteestä varmistettuja faktoja, eikä kukaan jutun lukenut tapahtumassa mukana ollut ole (ZYX-henkilöä lukuun ottamatta) löytänyt asiavirheitä.
Olenko rikkonut lakia?
Syyllistyinkö kunnianloukkaukseen?
4
544
Vastaukset
- Jurristi
Näyttäisi siltä kuin väittäisit ZYX:n jättäneen palkkoja maksamatta ja viettäneen rahoilla hauskaa elämää. Tällainen väite on loukkaava. Väite kohistuu kuitenkin ZYX:n toimintaan liike-elämässä ja hänen kuulunee asemansa peruseeella sietää arvostelua tavanomasta enemmän. Yleensä ongelmaksi voi muodostua joka tapauksessa näyttö. Jos vastapuoli väittää, että tarinasi on täysin keksittyä, niin mitä konkreettista näyttöä on? Suostuvako rahojaan palkkaturvasta odottavat todistamaan tarvittaessa vaikka oikeudessa, että ZYX on vastuussa?
- MMM
Näytön puutteen ei pitäisi olla ongelma, ZYX:llä on paljon vihamiehiä ja rahojaan odottelevia ko. tapahtuman jäljiltä. Vastapuoli ei voi ilman jyrkkää valehtelua väittää tarinaani keksityksi.
- Jurristi
MMM kirjoitti:
Näytön puutteen ei pitäisi olla ongelma, ZYX:llä on paljon vihamiehiä ja rahojaan odottelevia ko. tapahtuman jäljiltä. Vastapuoli ei voi ilman jyrkkää valehtelua väittää tarinaani keksityksi.
Vastapuoli voi surutta valehdella ja väittää koko tarinaa täysin keksityksi eikä valehtelija syyllisty rikokseen. Väitteiden esittäjän on pystyttävä näyttämään, ettei puhu vastoin parempaa tietoaan. Jos siis väittää, että henkilö on syyllistynyt esimerkiksi rikokseen, niin silloin tällaisen väitteen tueksi pitää olla näyttöä. Pelkät arvelut eivät riitä.
Mielestäni kirjoitus on kärkevä, mutta ei loukkaa kenenkään kunniaa, jos esim. arvostelun kohteena oleva henkilö on todella ollut vastuussa työsopimuksista, joita nyt haetaan palkkaturvasta ja asiasta on saatavissa näyttöä.
Suurimpia virheitä mitä kunnialoukkausasioissa tehdään on se, että oletetaan arvostelun kohteen hyväksyvän selvät tosiasiat. Ei oteta sitä mahdollisuutta huomioon, että arvostelun kohde kiistää kaiken. Vasta tässä vaiheessa ihminen alkaa miettiä, mitä näyttöä minulla todella on väitteitteni tueksi, sillä jokainen kyllä ymmärtää sen, että kovia väitteitä ei saa esittää, vaikka olisi kuinka varma asiasta, ilman näyttöä. - MMM
Jurristi kirjoitti:
Vastapuoli voi surutta valehdella ja väittää koko tarinaa täysin keksityksi eikä valehtelija syyllisty rikokseen. Väitteiden esittäjän on pystyttävä näyttämään, ettei puhu vastoin parempaa tietoaan. Jos siis väittää, että henkilö on syyllistynyt esimerkiksi rikokseen, niin silloin tällaisen väitteen tueksi pitää olla näyttöä. Pelkät arvelut eivät riitä.
Mielestäni kirjoitus on kärkevä, mutta ei loukkaa kenenkään kunniaa, jos esim. arvostelun kohteena oleva henkilö on todella ollut vastuussa työsopimuksista, joita nyt haetaan palkkaturvasta ja asiasta on saatavissa näyttöä.
Suurimpia virheitä mitä kunnialoukkausasioissa tehdään on se, että oletetaan arvostelun kohteen hyväksyvän selvät tosiasiat. Ei oteta sitä mahdollisuutta huomioon, että arvostelun kohde kiistää kaiken. Vasta tässä vaiheessa ihminen alkaa miettiä, mitä näyttöä minulla todella on väitteitteni tueksi, sillä jokainen kyllä ymmärtää sen, että kovia väitteitä ei saa esittää, vaikka olisi kuinka varma asiasta, ilman näyttöä.Ok. Eikö jutun "todisteeksi" riitä tuon jutun ps. -osuudessa ollut työntekijän nimellään kertoma todistus siitä, että oli maksanut omasta pussistaan apureille, eikä ole saanut itse latiakaan ZYX:iltä? Soittelin tänään ja useampi lupautui kertomaan omaa tekstiäni vahvistavan tarinan palkkojen maksamattomuudesta, sen lisäksi on useita jotka ovat nähneet sitä ns. leveää elämää mitä ko. henkilö vietti samalla kun laskuja ei maksettu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238