Tli eilen käytä eläinten joulukulkueessa, jossa oli piskejä moneen lähtöön ja yli kymmenen hevostakin. Eniten pisti silmään lapukoiden ärhäkyys, kaikille haukuttiin ja muristiin ja usein vedettiin omistajaa pitkin sohjoa. Onko jalostus tuonut näitä piirteitä lapukoihin vai olivatko kaikki kolme paikalla ollutta huonosti koulutettuja? Muuten löytyi collieta, snautseria, sylikoiria, doggia, mastiffia, jotka ihan rauhallisesti osasivat olla.
Lapukat vihaisia ja tottelemattomia?
12
1796
Vastaukset
- opetuksestahan se on kiinni
opetuksestahan se kiinni on urokset tietysti voi murahtaa toisilleen oli miten vaan.lapukka on myös suht löysä luonteinen opettamattakin, ja helpoimipia opetettavia.väistää kyllä dogit ym saksalaiset ihan suosiolla.jos lapukat olleet myös nuoria niin on veto päällä,nuorta koiraa ei saa kyllä 1 päivänä hyvin kävelemään jne, 5v- tulee labulle ikää alkaa jo tasaantua.
- yleensä
oman kokemukseni pohjalta leppoisia ja luotettavia vaikken sellaista omaakaan mutta virtaa niissä piisaa enemmän kuin tarpeeksi ;)
Ja vilkkaus on joskus varmasti vaikeaa hallita..pohjimmiltaan myös työkoira mutta hieno rotu myöskin.- grrrrrrrr
olen itsekin aiemmin tavannut, meidän yläkerrassa asuvat kaksi kappaletta ovat uskomattoman hiljaisia, lenkittää voi vapaana, ym. Mutta nää rähisevät tapaukset oli outoja, pisti silmään, kun niin moni haukkua räkyti, murisi ja tempoi hihnassa. Kuonopantakin oli yhdellä, ei sekään suuresti tuntunut omistajan pitelemistä helpottavan.
- pitkään lapsellisia
grrrrrrrr kirjoitti:
olen itsekin aiemmin tavannut, meidän yläkerrassa asuvat kaksi kappaletta ovat uskomattoman hiljaisia, lenkittää voi vapaana, ym. Mutta nää rähisevät tapaukset oli outoja, pisti silmään, kun niin moni haukkua räkyti, murisi ja tempoi hihnassa. Kuonopantakin oli yhdellä, ei sekään suuresti tuntunut omistajan pitelemistä helpottavan.
..veljelläni oli sellainen ja se oli käyttölinjainen; virtaa piisasi kuin pienessä kylässä ja koulutus täytyi tehdä huolellisesti. Mutta itselläni on kettuterrieri ja aina kun lapukka tulee vastaan ei ole tarvinnut edes kysellä tuleeko toimeen muiden kanssa kun ne ovat luotettavia ja avoimia luonteeltaa :)
Oletko aivan varma ettei noissa ärhentelevissä lapukoissa ole muuta rotua..aina sitä ei meinaa erottaa esim. labbisdobberikin voi näyttää aivan puhtaalta labbikselta.
- nuuhku
Eiköhän se ärhentelevyyskin riipu monesta asiasta, kuten luonteesta, hormoneista, koulutuksesta ja kokemuksista... Meillä on tosi ihana lupukka joka on perusluonteeltaan sosiaalinen ja kaikkien kaveri. Joitakin vuosia sitten kävi pari kertaa käymään niin, että vähemmän ystävällinen ja epäsosiaalinen sakemanni pääsi höykyttämään oikein kunnolla, jouduttiin tikkejäkin laittamaan. Sen jälkeen on ollut joidenkin koirien kanssa ongelmia. Koiramme ajatuksena tuntuu olevan, että rähistään nyt varmuuden vuoksi... Kuitenkin jos rähinän kohteen kanssa päästään vähän aikaa nuuskuttelemaan ja tutustumaan, niin sen jälkeen ei ole mitään ongelmaa (mikäli ei toinen sitten ole rähisevä päällehyökkääjä).
- ...
Aloin ihan miettimään tässä kun kuulosti kuvailu niin oudolta, mutta minä en kertakaikkiaan muista ikinä törmänneeni räksyttävään lapukkaan... Muutenhan nuo noutajat tuntuvat olevan jopa järjettömän energisiä, etenkin pentuna.
- nimetön
Meillä kävi samoin oman koiramme kanssa. Aina kaikkien kanssa toimeen tullutta ja kaikkien kaveria pääsi ihan yllättäen puremaan sakemanni ja tikkejä jouduttiin laitattamaan mahaan useampikin. Sen jälkeen on ollut varsinkin sakemannien kanssa ongelmia kun vastaan tulee. Jotain muistoja ilmeisesti jäi!!! Murisee kaikille ihan varalta. Muuten todella lempeä ja ihana koira. varmasti jälkensä jättää tuollaiset tapaukset.
- lauman omistaja
eivät ole vihaisia. Yksi koiristani on laumassa vastaantulevia koiria kohtaan todella ärisijä jonka kanssa saa todellakin painia ja mikään ei auta. Tämä alkoi yli vuoden ikäisenä ja varsinkin sakemannit saa sen pois tolaltaan, pelkää niitä ikävän pentukokemuksen johdosta. Selitä siinä sitten ettei koira ole vihainen, olen monestikkin saanut selittää ettei koira käy kiinni eikä ole vihainen vaan pelkää. Ja tutustuttuaan toiseen leikkii ihan innoissaan tai vaan haistelee häntä heiluen.
- ....
meillä kanssa koira murisee ja haukahtelee joitakin ihmisiä ja koiria, syy on se, että koira pelkää ja on epäluulonen, mutta mitään se ei tee, vaikka ihminen tai koira tulisin lähelle
- suomenajokoira
kuules, on koulutuksen puutetta jos tuollaista käytöstä ilmenee. amerikanpitbullterrieristäkin saa säyseän, jos vain jaksaa kouluttaa. olen nähnyt ja kuullut tuollaisia tapauksia. koulutuksen puutetta!!
- toivottavasti ei
ajokoirasi ole pelkkänä seurakoirana?niitäkin valitettavasti on.
- harmaan
toivottavasti ei kirjoitti:
ajokoirasi ole pelkkänä seurakoirana?niitäkin valitettavasti on.
..hirvikoirankin joka on pelkästään seurakoirana ja sen kanssa ollaan paljon ja tehdään pitkiä metsäreissuja ilman metsästystä..ihana hyvinvoiva koira..
Seura/metsästyskoirilla on yleensä paremmat oltavat kuin joillakin metsästäjien koirilla jotka elävät tarhassa ja otetaan sieltä ulos vain lähinnä metsästysaikana..itsellänikin iloinen kettis seurakoirana, jonka kanssa harrastetaan paljon :)..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635