Olen 26-vuotias fyysisesti (ainakin tähän asti) terve nainen. Minulla on ollut nyt sanotaan viimeisen 3-4 viikon aikana epämääräisiä vatsaoireita. Vatsa on selvästi turvonnut ja tuntuu kovalta, ei lainkaan pehmeältä. Lisäksi on ollut epämääräistä kipuilua alavatsassa navasta viistoon vasemmalle, ja nyt kipua on myös oikealla puolella. Vatsassa on ns. paineen tunnetta ja kipu on ajoittaista ja tuntuu pieneltä vihlonnalta. Myös alaselkä tuntuu hiukan kipeältä. Yskiessä myös sattuu vatsaan.
Lääkärille päätin varata huomenna ajan vihdosta viimein. Päässä pyörii jo kaikenlaiset kauhukuvat. Onko kellään kokemuksia esim. munasarjakystista? Luin jostain, että ovat yleisiä nuorilla naisilla..
Alavatsaoireita
7
2125
Vastaukset
- vaivainen myös
Sinulla mitä todennäköisemmin on jotain gynekologista vaivaa,kun kerran alavatsaan sattuu. Syitä on monia. on myoomia,kystia,syöpää,endoa....kaikkea mahdollista,mitä meille naisille voi tulla. Itse olen kärsinyt gyne vaivoista jo siitä lähtien,kun kuukautiset alkoivat. Kannattaa käydä lääkärissä,jolloinka asia selviää.
- ...kipuilua..
täälläkin. Ja kun vatsaa vetää sisäänpäin, niin vasemmalla tuntuu kipua. Kerrothan sitten kun saat tulokset, että mikä on?!?!
- sanna
Vastailen sitten. Huomenna on tosiaankin aika varata se lääkäri, vaikka pelottaakin...
- on just nuo
..samat oireet,ja kävin lääkärissä. koska minulla on hormonikierukka,niin se aiheuttaa kystia, ja siksi koskee tms..silloin pahimmat oireet kun kystat isommilaan. kerran UÄssä oli 4cm iso kysta,,mutta se olikin kipeä :/
mutta voihan kystiä tulla muillekkin kuin vain hormonikierukkalaisille. - Lisa P.
Minulla oli endometrioomakystia,ei ole enää.Munasarjat/johtimet ja kohtu poistettiin.Epämääräisiä kipuja oli puoltoista vuotta.Alavatsa ja oikeanpuoleinen vatsanalue oli kipeä,nivusia särki ja oikeanpuoleista reittä,vatsa oli välillä turvoksissa,alaselkää särki,oksettavaa oloa,väsytti kauheasti,okean puoleista olkapäätä ja solisluuta jomotti,kipu säteili sinne myös.Näitä oireita siis lähes päivittäin.
- Kiia
Miten sinulta havaittiin nuo kystat eli näkyivätkö ne selvästi ultrassa?
- sanna
No niin lääkärissä kävin ja gynekologinen tutkimus tehtiin ja lääkäri vain tuumasi, että "kauniilta siellä näyttää" Eli minkäänlaista merkkiä ei mistään kasvaimista ym. ollut, onneksi. Papa kokeen tulokset tulee parin viikon päästä ja verikoekin otetaan vielä varmuuden vuoksi. Epäili oireitani johonkin ruoka-aineeseen liittyväksi..laktoosi-intoleranssi/keliakia...toivottavasti ei ainakaan keliakiaa olisi...Nyt pitää jättää maito pois ruokavaliosta pariksi viikoksi ja katsoa helpottavatko oireet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770