Siirtykää kaikki veneilijät Veneilyliittoon. Ainakin siitä olisi se vaikutus ettei Suomen Purjehtijaliitto juppeineen ja svenska taalande porukkoineen ns. treenilomaisilisi meidän köyhien pursiseurojen rahoilla milloin karibialla ja milloin Australiassa. nehän ovat syöttiläitä ne olympiavlennettavat. Samoin SPLn virkailijat käyttäytyvät epäkohteliuaasti kun siine asioi pikuuseuroista jotka maksaa jäsenmaksutukloistaan 70 pros SPL:lle. Eikä SPL operoi mitenkään Hgin alueen ulkopuolella. Turha elättää käen poikia.
Veneilyliittoon
ekiV
5752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
se Veneilyliitto, olin muutama vuosi jäsenenä ja ei mitään hyötyä, vain vaatimaton lehdykäinen tuli
muutaman kerran vuodessa mutta ei siinä mitään asiaa ollut tavalliselle harrastelija veneilijälle
eikä paljon muille kuin kilpailijoille.
Rahat siinä menee turhaan tarpeettomaan organisaatioon.
Eivät ilmeisesti ole ottaneet mitään kannanottoja
mahdollisesti tulevaan polttoöljyn veromuutokseenkaan.
Kirjoitit muuten asiaa joka koskee monia muitakin keskusjärjestöjä.
Veneilyliitto on selkeästi moottoriveneilijöiden ja nimenomaan kilpamoottoriveneilijöiden etujärjestö. Tavalliselle purjehtijalle ei sillä ole senkään vertaa annettavaa, kuin Purjehtijaliitolla. Valitettavasti "oma" seurani on laiminlyönyt Purjehtijaliiton jäsenmaksut, joten joudun kannattamaan purjehtijana tätä päristelijöiden porukkaa, enkä mm. voi osallistua moniin purjehduskilpailuihin.
Kuulun pursiseuraan, joten kuulunko sen kautta jompaan kumpaan po. liitoista? Vai liitytäänkö niihin suoraan? Jos en kilpaile, onko mitään "hyötyä" tai järkeä liittyä?
Kuulut pursiseuraan kuuluessasi jompaan kumpaan. Useat seurat ovat kummankin järjestön jäseniä. Yleensä seuraan liittyessä kysytään, kumpaan haluaa kuulua, eli käytännössä kumman lehden haluat. Jos liityt veneilyliittoon, et saa purjeveneesi tietoja vuosittain julkaistavaan venerekisteriin. Jos seurasi ei kuulu Purjehtijaliittoon, saattaa tulla tilanne, jolloin et pääse mukaan Purjehtijaliiton alaiseen kilpailuun. Ainakin kutsu kannattaa lukea tarkkaan, ettei tule kipparikokouksessa ylläriä. Purjehtija-lehti on selvästi korkeampitasoinen, kuin Veneilyliiton vastaava, myös tekstisisällöltään. Mitään selkeätä syytä PURJEHTIJALLA ei ole kuulua Veneilyliittoon. Veneilyliitto on prutkuttajien, ja Purjehtijaliitto seiloreiden tarpeisiin. Eikä "bättre folk seglare" meikäläistä haittaa niinkään paljon, kuin prutkuttelijat yleensä.
Kiitos tästä tiedosta. Jos ymmärsin oikein (kun en kerran kilpaile), hyöty on siis tuo lehti. Pitääpä ottaa yhteyttä pursiseuraan, kun en kumpaakaan lehteä ole saanut :(