Nyt on mopedi kateissa. Karkasi perjantai-iltana jossain Helsingissä, Kallion ja keskustan välillä. Kartalle pääsin itsekin vasta sunnuntaina. Olen kuullut vastaavista tapauksista, joissa ihmislajin koiraat innostuvat tällaisissa tapauksissa, pitkän parisuhteen päättyessä nauttimaan suuria määriä etanolia ja tekemään itsestään säälittävän, keskioluella ja Kossulla käyvän turjakkeen. Onko tämä tosiaan lajillemme tyypillistä? Mitenköhän stereotyyppisen käyttäytymisen voisi välttää?
omaisuutta kadoksissa
äijäkäs
9519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Etanolilla kulkeva mopo :))
Tässä sulle lääke: Liity paikalliseen marttakerhoon. Sieltä saa ymmärrystä ja voivotusta :) Voit samalla nyplätä vaikka villasukat.
Kiitos ideasta! Miten muuten, en oikein hallitse tyttöjen käsitöitä, mutta eikös villasukkia kudota eikä nyplätä? Kangaspuiden paukutus olisi kyllä miehekkäämpää. Jokainen kriisi on uusi mahdollisuus eli rohkeasti vaan uusiin harrastuksiin.
Mopedin etsinnässä on olennaista palata ajassa taaksepäin. Kyse on tavallaan järjestelmään luodusta palautuspisteestä, ajasta jolloin kaikki oli vielä muka "hyvin". Kun miettii takautuvasti, mitä tuli tehtyä&ajateltua vähän ennen mopon karkaamista... no ehkä jopa viikkoja ennen sitä - syyt voivat löytyä kaukaakin.
Tärkeää on näiden tapahtumien kirjaaminen: Jopa sekavasta, tajunnanvirtana kirjoitetusta tekstistä löytyy helpommin selkeä logiikka kaikkine epäloogisuuksineen, vihjeitä siitä, missä kohtaa alkoi olla muutakin päin persettä kuin vain se mopon penkki.
terv. Eirek Mopoilija
Putkiaivo voisi siis tarkastella asiaa ikään kuin prosessina, objektiisena. Jep, sit vaan parantelee prosessin pullonkaulat.
juuri se prosessi, että miettii ja kirjoittaa, kirjoittaa ja miettii. Lopputulos ruudulla/paperilla voi olla käsittämätöntä paskaa, mutta pääasia että se on saatu ulos. Tärkeämpää on tyhjentää päänsä, eikä niitä pulloja.
Onhan mennyt elämä ikäänkuin prosessi, joka on johtanut siihen mitä nyt on. Rekonstruoidaanhan onnettomuuksiakin, kun pyritään selvittämään mitä todella tapahtui.
Mopedia on arvatenkin lähes mahdoton hallita mutkissa, jos pää painaa kolminkertaisesti - ihmekös tuo jos lähtee lapasesta :(
Miten saisin rekonstruoitua elämäni?
Että ymmärtäisin, mikä lopulta oikein meni pieleen. Missä kohtaa olisi pitänyt painaa jarrua.
Kyllä menneen voi ajatella prosessina tai sitten liittää nykyhetken ja tulevaisuuden siihen. Ikään kuin prosessi, jonka voi helposti jakaa pienemmiksi osatekijöiksi (päivä kerrallaan, asiasisällön mukaan jne.). Itse asiassa ihmisen elo on siis paljon kiehtovampi prosessi kuin vaikkapa sellunkeitto. Välttämättä ei tarvitse mieltää kronologisesti prosessia kehdosta hautaan. Periaatteessa tuotetta syntyy koko ajan ja tuotos on kiinteästi suhteessa menneisiin investointeihin elämän laatuun. Ihmistehtaan johtaja on jokainen itse, mutta sidosryhmien kanssa puuhastelu on erittäin tärkeää. Säädöt kyllä menee helposti metsään. Kehon hoitoa ei siis kannata ulkoistaa alkoholille ja tupakalle ainoastaan, vaan heittää massaan sekaan liikuntaa ja vihanneksia. Kemian kanssahan ihmistehtaassa puuhataan, kuten sellun keitossakin. Henkisen puolen hoitoa ihmistehtaassa sitten riittääkin ja lopputuotteen laatu on pitkälti riippuvainen tästä tuotannon tekijästä. Toi kolminkertainen pään paino oli hyvä, hehe...kiitoksia.
juuri tuo kirjoittaminen... se on ainakin yksi helpoimpia.
Kyllä sieltä kirjoitetusta tekstipuurosta on kumminkin helpompi kaivella kauhalla sattumia kuin tutkiskella päänsä sisältöä vaikkapa nenäänsä kaivelemalla ;)
mukavia tapoja havainnollistaa hankaliakin asioita.
Hyvä että moposta on kuitenkin perstuntuma. Penkki voi tietysti jäähtyä välillä, mutta periaatteessa voitaisiin ohjeistaa: Mopo tykkää että sillä ajetaan.
Eirekin mopo on ollut niin pitkään hukassa, että ollaan lähinnä vaiheessa, jossa on viisainta lukea kirpparilta löytynyttä kirjaa "Zen ja mopedin korjaaminen".
Mut ei se mitään, kävellenkin ehtii, kun lähtee ajoissa.
-eeoo