kirjoitin saman jutun jo tuonne parisuhde osastolle, mutta aattelin, että täältäkin vois saada apua.
olen nuori parikymppinen nainen ja olen jo vuosia kärsinyt masennuksesta. saan "ahdistuskohtauksia" eli itken ilman mitään varsinaista syytä yms. käyn ongelmieni takia psykoterapiassa kerran viikossa - kuukaudessa, ihan miten on tarvis.
seurustelen ihanan miehen kanssa , joka on minua n8 vuotta vanhempi. hän on koittanut olla tukena ja ymmärtää minua. mutta pelkään masennukseni vaikutusta häneen, eli sitä miten hän kokee itkemiseni, ahdistuksen, pelkoni jne. puhumme kaikesta avoimesti ja kerromme tunteistamme. hän on kertonut olevan välillä turhautunut, kun ei tiedä mitä tehdä ja välillä sen vuoksi ettei voi tehdä hyväkseni mitään. rakastamme toisiamme ja kerromme sen avoimesti puolin ja toisin. mustasukkaisuutta ei suhteessamme ole.
ahdistukseni ei johdu suhteestamme tai siinä olevista asioista, vaan omasta itsestäni. minun on paha olla itseni kanssa. kaikki on kausiluontoista, mutta välillä olen todella masentunut, koska ei pysty hyväksymään itseäni. silloin myös häpeän osittain ulkonäköäni. tiedän kuitenkin ettei minulla olisi siihen syytä. itsetuntoni on aika huono ja olen koittanut kohentaa sitä mm. ulkoilemalla ja luottamalla rakkaani sanaan ulkonäöstäni sekä tietysti olen koittanut itsekin ajatella realistisesti. mutta se ei aina auta.
haluaisinkin kuulla samassa tilanteessa olevien kommentteja ja muidenkin. miten masennuksesta on selvitty, onko se tuonut ongelmia parisuhteeseen, miten toinen on sen kokenut, miten kohentaa itsetuntoa. kaikkea mitä tämä nyt saattaakin mielessä herättää.
oon miettiny lääkkeiden käyttöä, lähinnä sellaisien, joita vois ottaa tilapäisesti, kun tulee ns. "ahdistuskohtaus". en vain oikein uskalla aloittaa mitään lääkitystä, koska pelkään sivuvaikutuksia. monet mm. nostaa painoa yms. ja eniten pelkään juuri tuota lihomista, koska silloin inhoaisin ulkonäköäni vielä enemmän.
minkälaiset oli cipramilin sivuvaikutukset? onko kellään kokemusta mielialalääkkeistä, josta ei seurais painon nousua?
olen nuori parikymppinen nainen ja olen jo vuosia kärsinyt masennuksesta. saan "ahdistuskohtauksia" eli itken ilman mitään varsinaista syytä yms. käyn ongelmieni takia psykoterapiassa kerran viikossa - kuukaudessa, ihan miten on tarvis.
seurustelen ihanan miehen kanssa , joka on minua n8 vuotta vanhempi. hän on koittanut olla tukena ja ymmärtää minua. mutta pelkään masennukseni vaikutusta häneen, eli sitä miten hän kokee itkemiseni, ahdistuksen, pelkoni jne. puhumme kaikesta avoimesti ja kerromme tunteistamme. hän on kertonut olevan välillä turhautunut, kun ei tiedä mitä tehdä ja välillä sen vuoksi ettei voi tehdä hyväkseni mitään. rakastamme toisiamme ja kerromme sen avoimesti puolin ja toisin. mustasukkaisuutta ei suhteessamme ole.
ahdistukseni ei johdu suhteestamme tai siinä olevista asioista, vaan omasta itsestäni. minun on paha olla itseni kanssa. kaikki on kausiluontoista, mutta välillä olen todella masentunut, koska ei pysty hyväksymään itseäni. silloin myös häpeän osittain ulkonäköäni. tiedän kuitenkin ettei minulla olisi siihen syytä. itsetuntoni on aika huono ja olen koittanut kohentaa sitä mm. ulkoilemalla ja luottamalla rakkaani sanaan ulkonäöstäni sekä tietysti olen koittanut itsekin ajatella realistisesti. mutta se ei aina auta.
haluaisinkin kuulla samassa tilanteessa olevien kommentteja ja muidenkin. miten masennuksesta on selvitty, onko se tuonut ongelmia parisuhteeseen, miten toinen on sen kokenut, miten kohentaa itsetuntoa. kaikkea mitä tämä nyt saattaakin mielessä herättää.
oon miettiny lääkkeiden käyttöä, lähinnä sellaisien, joita vois ottaa tilapäisesti, kun tulee ns. "ahdistuskohtaus". en vain oikein uskalla aloittaa mitään lääkitystä, koska pelkään sivuvaikutuksia. monet mm. nostaa painoa yms. ja eniten pelkään juuri tuota lihomista, koska silloin inhoaisin ulkonäköäni vielä enemmän.
minkälaiset oli cipramilin sivuvaikutukset? onko kellään kokemusta mielialalääkkeistä, josta ei seurais painon nousua?
Vastaukset 10
Vanhimmat
sinulla tuntuu olevan koska kuvittelet olevasi niin tärkeä että muut (poikaystäväsi) saa elää oikkusi silmälläpitäen
oikkuni???
ja tämmöisiä kommenttejahan minä juuri etsin.
ja mulla on oikeus tuntea itseni tärkeäksi, se on yksi asioista joiden avulla jaksan päivästä toiseen, kun tiedän, että mulla on ihmisiä jotka mua rakastavat.
tällä hetkellä elämäni on riekaleina ja juuri sen vuoksi kaipaan apua ja neuvoja, ettei masennukseni tulisi rasittamaan suhdettani. käyn hoidossa, (tänäänkin töiden jälkeen menen terapiaan) ja yritän muutenkin tosissani hoitaa itseäni.
en halunnut itselleni sosiaalisten tilanteiden pelkoa, masennusta, ahdistuskohtauksia...joudun kuitenkin niiden kanssa elämään ja pärjäämään. joidenkin kanssa varmaan loppu elämäni, mutta hoitojen kanssa toivon pystyväni pitämään ne kohtuullisina.
Unohda Sonjan viesti, lienee kateellinen siitä että sinulla on välittävä mies. Iloitse kumppanistasi, olet ansainnut kaiken rakkauden ja välittämisen. Eikä hän olisi kanssasi, jos se ei olisi sen arvoista. Muista myös kertoa miehellesi, kuinka paljon hänestä välität, näe hänet miehenä ja ihmisenä ja kehu! Parisuhteenne vaikuttaa hyvältä pohjalta jatkaa, iloitse siitä. Ja hae rohkeasti apua! Kaikkea hyvää sinulle!!!
Myös sosiaalisten tilanteiden pelko, pelkään vieraita ihmisiä, en voi käydä koulua koska siellä tulee todella paha olo, seksikään ei ole maistunut kohta kahteen vuoteen.
Ala-asteelta alkanut kiusaaminen jatkui koko yläasteen loppuun, sen jälkeen yrittänyt opiskella ammattia tuloksetta ja taas pitää yrittää. Nyt aion opiskella pakolla koska ei ilman ammattia tässä maailmassa pärjää. Uskon että ahdistukseni helpottaa kunhan vain saan käytyä koulun kokonaan ja palaset loksahtaa paikoilleen.
Avopuolison kanssa olen yrittänyt jutella asioista mutta hän ei oikein pysty asiassa auttamaan. Käyn n. viikottain mielenterveystoimistossa keskustelemassa asioista lisäksi minulla on lääkityksenä seroxat ja pahaan hetkelliseen ahdistukseen saan jonkun lääkkeen. Vaikutuksista en oikein osaa sanoa mitään, painon en ainakaan ole huomannut nousseen.
Tässä siis minun tarinani :)
hei Inka,
luin kirjeesi aika pikaisesti enkä tiedä mistä aloittaa tämä vastaus. lyhennettynä voin vain sanoa, että olen kokenut ihan vastavan elämäntilanteen tässä pari vuotta sitten. Olin todella masentunut, ahdistus ja pelko täytti elämäni kunnes menin ythsn psykologin juttusille noin kome vuotta sitten. Psykologi sanoi heti , että tarvitsen varmaan jonkinlaisen lääkityksen jonkinlaisen työkyvyn ylläpitämiseksi (opiskelin silloin) ja ohjasi minut psykiatrin luokse. Psykiatri määräsi minulle htei lääkityksen ja siinä vaiheessa olin halukas siihen koska olin niin pohjalla kuin vain ihminen olla voi. söin masennuslääkkeitä ja oloni helpotti vähän, elämä tuntui siedettävältä ja tasaisemmalta. en kuitenkaan halunnut syödä vaan lääkkeitä ja ilmointinkin lopettavani lääkkeiden syönnin kun pääsin terapiaan vuosi sitten. Kävin viime vuoden intensiivisessä psykoterapiassa jota en voi muuta kuin erittäin lämmöllä suositella sinullekin!(kela korvaa siitä osan) jos olisin sinä, ottaisin puhelinluettelon käteen(niinkuin minä tuolloin) ja etsisin joidenkin kelan hyväksymien terapeuttien numeron ja kävisin juttusilla ja siitä se varmaan lähtis eteenpäin sinunkin kohdalla.
Avopuolisosi vaikuttaa kyllä hienolta ihmiseltä mutta ei hän voi sinua auttaa kuitenkaan, päinvastoin. tilanteesi pitkittyy vaan ja kuormitat sillä kumppaniasikin siihen asti kunnes pääset juttelemaan ihan uuden ihmisen kanssa. anteeksi vaan mutta en kerkeä nyt kirjoittaa enempää. minä pelkäsin aivan samoja juttuja kuin sinäkin, lihomista mm. mutta turhaan. Elämässä ei tarvi pelätä mitään, kaikki järjestyy kunhan uskot siihen ja haet oikeasti apua ammatti-ihmiseltä.
Koita jaksaa, kyllä se aurinko vielä pilkistää joku päivä.
käyn psykoterapiassa viikottain - kerran kuussa. nyt kesällä oli taukoa, en käynyt kun pari kertaa. uskon senkin osittain vaikuttaneen siihen, että olen tällä hetkellä masentuneempi kuin ennen kesää. terapiaa pitää psykologi/psykoterapeutti. olen käynyt siellä viime syksystä ja se on minulle täysin ilmaista, koska kelaa maksaa tuollaiset kuntoutukset. hain sinne kunnan terveydenhuollon kautta. suosittelen sitä myös muille samassa tilanteessa kamppaileville, koska ainakin mun tapauksessa puhuminen terapiassa auttaa todella paljon. sieltä saan myös vinkkejä ja erilaisia tehtäviä. tehtävät liittyy ahdistustilanteiden kartotukseen, jotta saataisiin laukaisevat tekijät kiinni sekä itsetunnon kohentamiseen.
Ainakin Zoloft-niminen masennuslääke tietääkseni vähentää ruokahalua ja alentaa painoa. Se voi kyllä vaikuttaa seksuaalista halua vähentävästi. Harkitse, mitä haluat, ja valitse sen mukaan. Lääkkeissä on aika paljon vaihtoehtoja.
Itse käytän Zoloftia ja varsinkin alussa ruokahaluni katosi täysin, jouduin pakottamaan itseni syömään. Nyt tulee jo kerran päivässä nälkäkin, mutta kaikenlainen "syömiseen lohduttautuminen" on jäänyt pois! Olen siis tähän lääkkeeseen muuten tyytyväinen, mutta seksi ei kiinnosta enää pätkääkään. Kyllä se lopetti kiinnostamasta jo ennenkin lääkitystä, masennuksen ja ehkä e-pillereidenkin takia. Meidän suhteemme kyllä kärsii masennuksestani paljon, sillä siitä ei puhuta. Itse en osaa ottaa asiaa puheeksi ja poikaystävänikään ei sitä minulta vaadi, sanoo vain ettei halua painostaa minua kertomaan.. Mielessäni toivon että hän pakottaisi minua kertomaan, sillä itse en pysty siihen, en yksin. Tunnen räjähtäväni kun joudun pitämään kaiken sisälläni ja alistumaan seksiin vasten tahtoani. Ja nyt ollaan vielä muuttamassa yhteenkin..
Sonja ei näköjään ymmärrä mitään mielenterveysongelmista. Se vasta olisikin mukavaa ja sivistynyttä, kun läheiset hylkäisivät kaikki ongelmista kärsivät. Ei mielenterveysongelmille itse kerta kaikkiaan voi mitään, eikä ikinä tiedä, milloin se sattuu omalle kohdalle...
Koita pärjätä, inka. Hyvä että miehesi tukee sinua, ja niin kumppanin pitääkin tehdä. Ei ikinä tiedä, milloin sinä puolestaan joudut tukemaan ja auttamaan häntä. Tietenkin miehesi on välillä turhautunut, sehän saattaakin johtua juuri siitä, että hän rakastaa sinua ja toivoo etta sinulla olisi kaikki hyvin! Itse voin sanoa omasta kokemuksestani, että suhteessa vuoroin kumpikin joutuu tukemaan toista. Tottakai masennus ja muut psyykkiset ongelmat voivat rasittaa suhdetta, mutta se myös lisää luottamusta ja arvostusta kumppania kohtaan, kun on yhdessä koettu vaikeuksia ja (toivottavasti) selvitty niistä.
Kyllä terveys on kallisarvoisempi asia kuin ulkonäkö. Kannattaisi kokeilla, onko lääkkeistä apua, vaikka ne saattaisivatkin nostaa painoa. Ehkä sinun kannattaisi keskittyä miettimään miten voisit olla tyytyväisempi omaan itseesi, koska ulkonäköä muuttamalla (laihduttamalla ym.) eivät itsetunto-ongelmat kuitenkaan ole monilla ihmisillä ratkenneet, parempi ulkonäkö ei ehkä tuokaan lisää tyytyväisyyttä elämään. Miehesi ei varmasti valehtele, vaan rakastaa sinua sellaisen näköisenä kuin olet.
Hei
Zoloftista olen kuullut samaa mitä ihmiset täällä sanoivat eli se vähentää ruokahalua ja näin ollen saattaa laihduttaa. Vastaavasti esim. Remeronia käyttäessä monet ovat lihoneet, koska se lisää ruokahalua. Itse olen käyttänyt jo jonkin aikaa Cipramilia. Se on yksi niistä lääkkeistä, joissa on vähiten sivuoireita. Täytyy muistaa, että lääkäri sen lääkkeen määrää, mutta itse voi tietenkin tehdä ehdotuksia. Ahdistuskohtauksiin voi saada tarvittaessa otettavana esim. Diapamia. Sen kohdalla täytyy vaan varoa riippuvuuden syntymistä.
Kaikkea hyvää, muista että aito Rakkaus kestää :)