Aivoverenvuo...

Muuri

Läpi kävin aivoverenvuodon kuusi vuotta sitten. Jälki jutuiksi jäi, lievää muistamishäiriötä ja lievää puheen kanssa. Mutta nyt huomaan ettei koe tunteita milläänlailla ja samalla hermostun todella helposti. Toisesta korvasta katosi kuulokin, juuri siltä leikatulta puolelta, kuukausi sitten. Mangneetti kuvaan olen tammikuus menossa ja tutkitaan onko yhteyksiä vanhan jutun kanssa. Kun tuntuu etten osaa ilmoittaa asioita niinkun tarkoitan. Viimme aikoina jopa tavarat putoilee yhtäkkiä käsistä, mutta muuten olo aiva hyvä! Tuttavani huolestuneena kertoi persoonallisuushäiriöistä, mitä kans kuulemma saattaa aivoverenvuodosta jäädä. Onko kenelläkään vastaavaa tai kokemuksia.. Oon aiva ihmeissäni! Huomaan kyllä etten ole se mikä olen aikoinani ollut.. mutta varsinkin jos yhtäkkiä tulee muutos päivän suunnitelmaan, ja päivästä liika kiireinen meen solmuun ja ei oikein osaa kartoittaa uutta suunnitelmaa päivälle.. Pitemmän aikaa tää mietytti mutta lääkäriin on pitkät jonot. Joulun odotusta kaikille.

12

5008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lilli

      On melko yleistä, että aivoverenvuodon ja sen operoinnin jälkeen jää 'jälkioireita', aivot kun ovat hyvin alttiita pienillekin vaurioille. Tosin niiden plastisiteetti ja synapsien uudelleenorganisoituminen saattavat jonkin verran itse 'korjata' pieniä vaurioita. On kuitenkin lukemattomia oireita, ongelmia ja jopa diagnooseja, joita aivovaurioiden jälkeen voi tulla.
      Lisäksi mainitsemasi muistihäiriöt (uuden oppimisen vaikeudet, unohtelu, konfabulointi=selittely, kontaminaatio=asioiden sekoittuminen jne.) ovat hyvin tyypillisiä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen. Yleisiä ovat myös tunne-elämän muutokset sekä esim. ärtyvyys jne.
      Kummalla puolella vauriosi mahtoi olla? Kertomasi oireet (muistivaikeudet (näkömuisti), tunnereagoinnin latistuneisuus ja muutokset puheen prosodiassa=monotonisuus sekä vaikeus tunnistaa esim. puheen äänensävyjä) ovat tyypillisiä nimen omaan oikean aivopuoliskon vaurioitumisen jälkeen. Puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeudet sekä apraksiat= tahdonalaisten liiketoimintojen häiriöt kuitenkin viittaavat yleensä vasemman aivopuliskon vaurioon. Vasemmalla ovat yleensä myös kielellisen(verbaalisen) muistin vaikeudet ja masentuneisuus.
      Tässä oli nyt ihan perusperiaatteita. Pointti on se, että aivojen vaurioituminen on yksilöllistä ja oireet voivat olla hyvinkin monimuotoiset. Myös se vaikuttaa yleensä merkittävästi oirekuvaan/diagnoosiin, kummalla aivopuoliskolla ja millä aivolohkolla vaurio on ollut. (Aivolohkoillakin on vielä tietyillä alueilla niille tyypillisiä oireita).
      (En ole varsinainen asiantuntija, ainakaan vielä,heh. Opiskelen toimintaterapeutiksi ja aivoverenkiertohäiriö- ja aivovammapotilaat ovat suuri asiakasryhmä tt:ssa. Ja kuntoutusta voidaan jatkaa useitakin vuosia.)
      Toivottavasti sait tästä edes jotain irti...
      Hyvää joulunodotusta sinullekin!

      • Muuri

        Sain paljonkin! Sain juuri sitä tietoa mitä hainkin. Vasemmalla puolella vuoto oli, ja tunnistin täysin itseni. Harmittaa vaan kun aluksi kaikki toipumisien kanssa oli okei,(ei mitään mitä nyt olen huomannut, kaikki tavallaan muuttunut toisinpäin.) Kävin kaiken mailman testit mitä asiaan kuului ja ihan asialliset tulokset. Nyt kuitenkin tilanne on aivan toinen. Tälläisiä ihmisiä kuin sinä, saisi olla enemmän. Kiitos oikeen paljon!! Toimintaterapeuttia ja muita terapeutteja näen itse asiassa omassa työssäni viikottain ja sen tietää kuinka arvokas valinta kaikki nämä on! Voimia tulevaan ammattiin=)

      • Lilli
        Muuri kirjoitti:

        Kiva, että vastauksestani oli ainakin jotain apua! :)
        Ehkä tosiaan sitten joskus olen 'oikea' asiantuntija,heh. Nyt piti vielä joitakin juttuja tarkistaa muistiinpanoista. :)

    • Bostik

      Itse koin muutaman pienen vuodon nuoruusiässä, enkä tiedä varmuudeksi paljonko haittaa siitä tuli. Leikkaushoidon jälkeen kuitenkin komplikaationa halvaus. Silloin en huomannut mitään muutoksia persoonallisuudessa, eivätkä myöskään tuttavapiiri ja sukulaiset.
      Vuosia myöhemmin, kun hoito jatkui uusin menetelmin, havaittavissa oli niin minun kuin muidenkin mielestä selvä muutos. "Vieteri" oli lyhempi ja tunnetasolla olin kylmempi. Tosin muutos "parempaan" oli ammatillisessa mielessä havaittavissa. Pystyin keskittymään "olennaiseen" paremmin kuin koskaan aiemmiin. Tosin Kuka tietää olisiko muutos mollut se kummempi jos sama aika ja vaiva olisi mennyt vaikka pumpun tai palkeiden rassaamiseen. Omassa tilanteessani en siis ole varma onko kyse "fyysisestä tunnevammasta" vain olenko vain yksinkertaisesti joutunut viimeaikoina keskittymään itseeni niin paljon etten osaa enää ottaa toisia huomioon.
      Pähkinän kuoressa siis johtuuko "kylmyyteni" vain opitusta itsekkyydestä vai onko kyseessä muunlainen useampien operaatioiden tulos...

      • englantilainen

        Vaimo sai vaikean vuodon 3 ja puoli kk:tta sitten ja suurin ongelma on keskittymiskyvyn ja lahimuistinmenetys.Myoskin paikantaju ja ajantaju ovat ongelmia.Ovat yrittaneet hoitaa taalla englannissa toimintaterapian avulla,mutta nain aviomiehena en ole nahnyt paljonklaan paranemista,ehka keskittyminen on pitempaa nykyisin.
        Tuon hanet kotiin joka paiva pariksi tunniksi sairaalasta,etta koti ja tutut paikat auttaisivat,silti valilla ollaan Suomessa ihan eri paikassa ja valilla nelja viisi vuotta vaarassa paikassa.
        On rankkaa kun fyysinen puoli pelaa mutta ei voi jattaa hetkeksikaan yksin varsinkin kun taalla on kaasuhellat ja iso paikka havita liikenteeseen.
        Suomessa varmaan on paremmat kuntoutuslaitokset mutta en tieda niista paljon?

      • Lilli
        englantilainen kirjoitti:

        Vaurion laajuus vaikuttaa kuntoutumiseen. Eikä se tapahdu hetkessä, yleensä somaattisen(neurologisen) puolen terapiat jatkuvat jopa vuosiakin. Tavoitteita saavutetaan edistymistä tapahtuu melko hitaasti, ja vaimosi aivoverenvuodosta on kuitenki kulunut vasta vähän aikaa.
        Tietenkin terapiassakin saattaa olla eroja eri maiden välillä, ja ihan täällä Suomessakin. Monesti asiakkaalle keksitään kompensoivia välineitä, menetelmiä tapoja toimia, jos näyttää ettei palauttava kuntoutus enää auta.
        Mukavaa jatkoa, ja toivottavasti tt tehoaa jatkossa! :)

      • englantilainen
        Lilli kirjoitti:

        Kiitti vastauksesta.Taalla kehuvat Suomen kuntoutuksen tasoa ja tehoa,joskus vaan ehka mikaan ei tehoa..On vaan vaikea katsoa sivusta kun ihmisesta jaa jaljelle vain kuori...

    • rubiq

      Itse "Sairastin" sav:n tuossa keväällä (hassua puhua menneessä muodossa jostakin mikä kokoajan vaivaa). ja minulla löytyy kaikki samanlaiset oireet...plus tuossa joulun alla hävis tunto oikealta puolelta ruumista. Mitään vikaa ei löytynyt vaikka kaikki kuvat ja kokeet otettiin!

      • Muuri!!

        Kiva kun otat reippaasti kantaa! Mä jouduin uudelleenkoulutukseen sillä en jaksa olla ihmisten kanssa ja puhuminen todella vaikeaa. Muistamisen takia en halua riskeerata viattomia ihmisiä ja siksi vaadin päästä uudelleen testeihin!! Tohtori otti asiaksi ja mielenkiinnolla meen.. Eilen oli magneettikuvissa ja ke vastaanotolle. Ja tulevaa aletaan suunnitella. Huonona on, menetin syksyllä kuulon siltä puolelta missä vuoto oli ja pahinta ei saisi pelätä, mutta kyllä jotakin on kun kaikissa asiaossa tuntuu vaikealta selvitä. Näin pärjää kun ei tarvitse käsitellä uutta asiaa mutta sitten kun tulee asia missä pitää muistia tai tuloksen tuottoa saada. EI sitte varmana, ja ei pysty sanomaan mitä oikeasti tarkoitin!! Kuntoutuksiin olisi mukava päästä ja jakaa näitä kokemuksia!! Nytkään en muista mitä alkuun kirjoitin. Tämä tuntuu kamalalta! Elämä muuten ok.

      • rubiq
        Muuri!! kirjoitti:

        On ihan mukava kuulla ettei ole ihan "ainutlaatuinen" näiden ongelmiensa kanssa..:-)
        On hankalaa yrittää selittää näitä näkymättömiä ongelmia ihmiselle joka (hyvää hyvyyttään)vastaa että älä välitä, kaikille tulee joskus "oikosulkuja". muuten hyvä, mutta ei kukaan oman koiransa(esimerkki) nimeä unohda. Ja jos joutuu tarkistamaan tämän mittaisen tekstin aikana että mihinkäs aiheeseen sitä nyt on oikein vastaamassa... toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan! tänään on hieman huono päivä!

      • Muuri
        rubiq kirjoitti:

        Sepä juuri kun "terveet" ymmärtävät. Tätä ei sisäistä kun läpikäyneet, ja sainkin eilen just tiedon osa-aikaiselle siirtymisestä, lyhennetylle tunti määrälle. Mä unohtelen tuttujen ihmisten nimiä ja saatan jopa siskoani kutsua toisen siskon nimellä. Usein saan todella kiusallisia tilanteita, samoin kun en muista mistä jonkun kanssa puhuttiin. Ajatus katkee täysin. Toimenpiteiden jälkeen selvisin testeistä ok!! Mutta testit tehtiin ennen leikkausta, verisuonien kautta ekaks mentiin ja testattiin mutta akuuttia kohtaa ei sillä saattu eli sitten vasta leikattiin ja sen jälkeen tämä vasta alkoikin eikä uusia testejä näkynyt? Siinä uskon että jotakin jäi väliin, mitä olisi enen töihin paluuta tarkastaa. Kotona mulla on lappuja joka paikassa ettei tavallisia unohda ja samoin autossa viellä muisti lappuja joita vieraammat uteliaisuuttaan kysyy: pätkiikö noinkin nuorella, enpä sitten jaksa tarinaani heille kertoa. Olen vm 77, jos saan kysyä kuinka vanha sinä oot? Oli "kiva" lukee vastausta=) ja voit olla varma että ymmärrän 100% mitä tarkoitat! Lähden nyt viemään pomolleni uutisia ammatin vaihdosta ja toivottamassa kuinka ymmärtämätön oli vaikka piikittelyllä kannustikin yrittämään ja pistämään parastaan!! Täs vaihees tulee kans huono päivä, joudunhan sentään luopumaan pikkulikkana haaveilemastani urasta ja lähteä ajan päästä sitten uudelleen koulutukseen puolitetulla tunti määrällä. Talous asiat vain pelotttaa kun eläkkeestä on kyse!

        Viimeksi eilen sai taas töissä kuulla että onneksi olet noin nuori(-79); ei nämä "vanhuuden vaivat" kiusana...Muisti pelaa ja jalat pitää!!! muuten hyvä mutta unohdin minne laitoin kalenterini ja sitä sitten ilta etsittiin kun siellä on kaikki verenpainekortista lähtien! Ja paras... illalla pesulla käydessäni kaaduin suihkusta tullessani kun jostan syystä eteenpäin kumartuessa jalat vain lakkas kantamasta!! Nyt on sitten otsa turvonnut, niinkuin olisi pahemmassakin katutappelussa ollut, kun vastustajana oli se ainut vesiputki joka minun pesuhuoneessa kulkee pinnalla.
        Jospa tänään olisi etes vähän onnekkampi päivä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1925
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      842
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      812
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      724
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      703
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      670
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      664
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      639
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      637
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      627
    Aihe