Olen tässä jo muutaman kuukauden kehittänyt itselleni jonkinsortin alemmuuskompleksia ja onnistunut siinä jo sen verran hyvin että itsetuntoni alkaa kärsiä.
Eli vertailen itseäni joka asiassa parhaaseen mahdolliseen vaihtoehtoon joka taas tekee itselleni huonon mielen,koska maailmassa voi olla vain yksi paras per yksi asia ja siihen pyrkiminen missä tahansa asiassa on monen kymmenen vuoden projekti eikä siltikään aina onnistu.
Tämä vertailu heikentää muutenkin elämänlaatua,kun en pidä itseäni juuri minkäänarvoisena. Myös ihmissuhteet kärsivät koska en arvosta muistakaan kuin jonkun asian täydellisiä huippuja tai kovalla motivaatiolla tälläisiksi pyrkiviä(edellyttäen että heillä on mielestäni mahdollisuudet pyrkiä tavoitteisiinsa).
Olisiko jollakulla vinkki miten pääsisi tästä vertailemisesta positiivisella tavalla eteenpäin?
Vai olisiko syytä vain tunnustaa tosiasiat ja vetää itsensä kiikkuun?
Eli vertailen itseäni joka asiassa parhaaseen mahdolliseen vaihtoehtoon joka taas tekee itselleni huonon mielen,koska maailmassa voi olla vain yksi paras per yksi asia ja siihen pyrkiminen missä tahansa asiassa on monen kymmenen vuoden projekti eikä siltikään aina onnistu.
Tämä vertailu heikentää muutenkin elämänlaatua,kun en pidä itseäni juuri minkäänarvoisena. Myös ihmissuhteet kärsivät koska en arvosta muistakaan kuin jonkun asian täydellisiä huippuja tai kovalla motivaatiolla tälläisiksi pyrkiviä(edellyttäen että heillä on mielestäni mahdollisuudet pyrkiä tavoitteisiinsa).
Olisiko jollakulla vinkki miten pääsisi tästä vertailemisesta positiivisella tavalla eteenpäin?
Vai olisiko syytä vain tunnustaa tosiasiat ja vetää itsensä kiikkuun?
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Ihminen näyttää sosiaalisessa tilanteessa muille vain parhaat puolet itsestään, eräänlaisen sosiaalisen naamion. Kun vertaat itseäsi toiseen ihmiseen, vertaat omaa todellista olemustasi toisen sosiaaliseen naamioon. Tässä vertailussa et voi koskaan voittaa."
Toivottavasti tuosta olisi edes hiukan apua, vaikka se vähän ohi meneekin. Itse ainakin oivalsin ton kautta aika paljon!
Sinähän olet huomannut käytännbössä asian, mitä moni ei koskaan näe! Ei näe siksi, että koko tämä koulutussysteemi pikkuvauvasta aikuiseksi on tietynlaista projektia, joka käytännössä TOIMII ihan itsestään niin, että ihminen alkaa tekemään noita vertailuja... Harva noita edes miettii koskaan.
Tuossa hyvää lukemista:
http://www.kyy.fi/stimulus/arkisto/10_02/ajankoht/ajankoht_10_02_paakirj.html
Ongelmia syntyy tästä systeemistä, johon koko meidän kulttuuri nojaa. Oletko katsonut elokuvan Pörssipeluri? Se on dokumentti, joka hyvin valottaa tätä "putkea", joille siitä yleensä muodostuu ura. Ura-- urautunut... uraputki???
Positiivisesti eroon vertailemisesta? Kai se tapahtuu vähän samaan tapaan, kuin eräs elokuvantekijä kerran kertoi minulle: elokuvia oppii kuvaamaan parhaiten, kun leikkaa niitä omia pätkiä ja leikkaamaan oppii vain kuvaamalla: miksi tuota en kuvannut enemmän ja miksi ihmeessä tuosta on noin paljon kuvaa;-)
Otit esille tärkeän seikan, varmaan monillekin, kiitos!