Baarit ja vuodenvaihde

Minkäslainen meno siellä on baareissa uutena vuotena? Entäpä mitä baareja vois suositella meille, näinkin pienille kuin vasta 2kk:n päästä 20..? Millasia tanssimestoja ja vastaavasti ihan vain hyvällä fiiliksellä varustettuja hengailupaikkoja?
51527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse löysin aika hyvän osoitteen. www.peilipallo.com

Tuolta löytyy myös kaikki Kuopion yökerhot ja bileilmoituksia.

Äänestä
  • tuosta tiedosta.

    Äänestä

Tällä hetkellä kaupungin parhaat bileet on Divassa. Välillä jopa liiankin täynnä, mutta ei ainakaan itteäni haittaa. Joten uskon että parhaat uudenvuoden bileet on myös siellä. Ja ikärajakin on 18, joten pääsette sisään! Alkuillan hengailu-paikkoja voisi olla Två, Mellys ja Intro. Kuopioon vaan bilettään!!!

Äänestä

Tosiasiassa baareissa ei ole uudenvuodenyönä paljon suurempaa ruuhkaa kuin normaalina viikonloppuiltana. Näin olen huomannut jo useana vuotena, kun olen ollut uuttavuotta Kuopiossa viettämässä. Porukkaa on ehkä yhtä paljon kuin ns. pikkujouluviikonloppuina, mutta ei juuri sen enempää. Ihmisillä on vissiin niin paljon omia kotibileitä, ettei monet viitsi lähteä kaupungille pakkaseen jonottamaan ja rahoja tuhlaamaan. Vetovoimaa tuskin lisää sekään, että monet baarit ottaa uudenvuodenyöksi käyttöön korotetut taksat ainakin pääsylippujen osalta.

Diva on varmaan hyvä paikka, jos ikää on vielä alle 20 vuotta. Ainakin se on suuri ja suosittu. Toinen vaihtoehto voisi olla K-18. Muita alle 20-vuotiaiden paikkoja en nyt osaa sanoa varmana tietona (kun en muista), mutta onhan niitä muitakin.

Äänestä
  • Puikkariin on aina jonot uutena vuotena ja viime vuonna ko. paikka oli ainakin TÄYNNÄ eli kaikki ei halukkaat päässeet sissään.
    Sinne menen tänäkin vuonna ja siellä on takuulla kylän parhaat bileet...ja siis nimenomaan siks kun meitsi, kollien kingi, on sielläääääähhhh!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


,,, kirjoitti:

Minkäslainen meno siellä on baareissa uutena vuotena? Entäpä mitä baareja vois suositella meille, näinkin pienille kuin vasta 2kk:n päästä 20..? Millasia tanssimestoja ja vastaavasti ihan vain hyvällä fiiliksellä varustettuja hengailupaikkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu