En tiedä miten auttaa ystävää

Auttaisin jos taitaisin

Hei... Olen tapaus, jossa ystäväni on, en tiedä. En tiedä onko hän terve vai ei? Masentunut luulisin. Tai niin todettiin.
Olen hänelle hänen toinen ystävä, mutta olen ymmärtänyt, ettei hän juuri hengaa sen toisen ystävänsä kanssa. Hän on hyvin sulkeutunut, eikä me yleensä jutella hänen toisesta ystävästä.

Hieman ennen kesään loppua... en edes itse tajunnut, mutta hän alkoi "synkistymään" angstaamaan hyvin paljon. Hän ei halunnut mennä kouluun. Okeij. No tavallaan syytän siitä itseäni, sillä itse en halunnut mennä kouluun, huonojen luokkatovereideni takia ja valitin hänelle siitä hyvin paljon.

No, koulu alko. Ja... kaikki meni hetken aikaa ihan ok:sti. Sitten yhdessä vaiheessa hän kertoi, että oli luonnut itselleen kaksoisminän..
Hän puhui äänestä joka puhui hänen päänsä sisällä. Joka hänen mukaan oli viisaampi kuin hän. Hän jutteli sen kanssa paljon. Sitten kerran, menimme helsinkiin junalla. Hän oli kotimatkalla hyvin hiljainen ja otti esiin piirustus paperia. En ajatellut silloin sen enempää sillä olin itsekkin aivan rätti väsynyt. Mutta melkein nukahdettuani ja "herättyäni" huomasin, mitä hän oli piirtänyt paperille, katsoin niitä hieman kummissani. Kuva oli hyvin... agressiivinen, vaikka hän ei tuntunut olevan huonolla päällä. En kyllä miettinyt sitä sen enempää, sillä olen tottunut, että hän piirtää aika synkkiä kuvia. Sitten hän hieroi päätään ja kysyin oliko hänellä pää kipeä. Hän sanoi, että se "ääni" hänen päänsä sisällä puhui jotain... Päätin pitää suuni kiinni, vaikka sydäntäni kouristi.

Olin sanonut hänelle aikasemmin, ettei hänen pitäis puhua äänen kanssa. Kun en tiennyt mikä se oli. Hän sanoi, että asiat ovat hyvin, niin kauankuin hän pysyy kontroloimaan sitä.
En tiedä sitten siitä. Emme puhu siitä enää.

Sitten kerran hän messengerissä jutellessamme alkoi tavallisesta valituksesta pahentamaan asioita. Hän valitti kaikesta, yritin selittää asioita ja välillä kinasin hänen kanssaan joistain asioista. Vähitellen hän vain puhui enemmän ja enemmän elämän vääryydestä ja miten se on kohdellut häntä ja lopulta tilanne riistäytyi käsistä. En pystynyt enää parantamaan tilannetta ja lopulta hän loukkasi minua. Yritin jatkaa keskustelua vaikka olin itse aivan kyyneleissä. Hän lopetti keskustelun tylysti ja oli puhunut jo itsemurhasta ja siitä, ettei hän kestä maailmaa. Seuraavina päivänä minun oli vaikea keksiä mitään sanottavaa hänelle.
Mutta en halunnut jättää ystävyyttämme siihen. Hän kyllä tekstasi minulle ja sanoi tietävänsä, että loukkasi minua, mutta oli vielä kannassaan kiinni. Olemme oleet monta vuotta ystäviä ja hän sanoi ettei luota minuun. Se sattui.

No, lopulta kun asiat alkoivat parantua hän päätti hankkiutua hoitoon. Ja niin hän puhui pitkästä aikaa vanhempiensa kanssa kunnolla, meni kouluterveyden hoitajalle. Siitä on noin kuukausi. Jokunen viikko hän sai kirjeen jossa kerrottiin, että hän pääsee psygolokille. Ja tänään hän oli sielä ensimmäistä kertaa.
Olin onnellinen. Vaikka ongelmia ei ole ollut vähään aikaan, on ollut pari kertaa jolloin hän on vaipunut masennukseen. Sillä sitä hänellä on. En tiedä miten hänellä meni psygolokin kanssa, mutta hän vannoi ettei mene sinne enää, sillä hän on kovasti sitä mieltä ettei tarvitse apua ja on täysin terve.
En haluaisi uskoa häntä, sillä kuvittelin, että asiat kääntyvät paremmaksi jos hän menee sinne.
Tiedän, etten pysty pakottamaan häntä menemään takaisin... mutta en tiedä mitä tehdä.
Olen ainoa jolle hän puhuu ja meillä on todella hauskaa yhdessä. Mutta en teidä kuinka monta masennus kohtausta jaksan vielä kantaa. Sillä siitä ei ole kuin ehkä jokunen viikko, kun asiat alkoivat kallistua väärille raitelle.
Alan olla itse hyvin väsynyt olemaan ainoa joka yrittää pitää häntä pinnalla ja jos hän ei hyväksy psygolokin apua, en tiedä... Ainoa tapa jolla saan itselleni voimaa, on poikaystäväni.
Nyt asiat ovat toistaiseksi hyvin. Tai melkein. En halua alkaa riitelemään hänen kanssaan siitä, että hänen pitäisi mennä sinne. En riitele itse kuin siskoni tai äitini kanssa, mutta... me olemme sen yhden riidan jälkeen, riidelleen hyvin usein. Ja se syö minulta voimia...

En tiedä mitä edes etsin tällä. Jotain... Vastausta... siitä mitä minun pitäisi tehdä?
Kynsin ja hampain raahata hänet psygolokin luokse? Ei se auta, jos hän ei halua saada apua. Mutta jos hän onkin kunnossa? o_Ò
Kun en teidä. Hän heittäytyy välillä niin hankalaksi.
En vain yksikertaisesti tiedä mitä tehdä. Haluaisin, että hän menisi sinne psygolokille, mutta jos hän ei halua mennä, en tiedä sitten?
Kun hän saisi apua, mutta nyt ei haluakkaan sitä, vaan on itse täysin sitä mieltä, että on terve.
Yritin saada hänet ajattelemaan sitä mitä tapahtui kuukausi sitten, mutta hän sanoi, että jokaisella on joskus huonoja päiviä. Niin on, mutta kun huonot päivät jatkuvat viikkoja, onko se enää pelkkä "huono päivä"?

Jos joku keksii, mitä minun pitää tehdä olen onnellinen. Kiitos jokaiselle joka lukee tämän... Ymm.. hyvin pitkän tekstin.
Vihaan sitä kun en tiedä itse mitä tehdä. Olen epätoivoinen.

1

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psykologia kohtaan

      voi johtua siitä, että ystäväsi ajattelee, että hänessä on jotain vikaa, mikäli hän menee psykologille. Väkisin tuputtaminen siis vain pahentaa asiaa, ja herättää entistä enemmän vastustusta. En tiedä auttaisiko tämä, mutta voisit kokeilla seuraavanlaista lähestymistapaa: Suosittele varovasti psykologia, ja kerro, että näin hän voisi selventää itselleen niitä vaurioita, joita maailma on jättänyt. Painoita siis sitä, että ystäväsi on joutunut kärsimään, eikä se ole hänen syynsä. Tämä ei sinällään ole edes valehtelua, sillä todennäköisesti ystäväsi on todellakin kärsinyt paljon. Pelkkä painostus pahentaa tilannetta. Ystävääsi ei missään tapauksessa saisi syyllistää. Toivottavasti tästä oli jotain apua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe