teenkö väärin?

kyselijä.

Koiralla tapa räyhätä ohi kulkeville koirille. Melko lailla kaikkea jo kokeiltu. Olen kylmästi ryhtynyt ottamaan sanoin kuvalliesti koiran kainaloon. Eli kun huomaan vastaantulijan, menen koiran eteen ja otan pään kainaloon, jottei se yksinkertaisesti näe mitään. Tottakai tämä käsittely aiheuttaa lievää rimpuilua, mutta..

Teenkö eettisesti väärin? Mielestäni lähes kaikki on sallittua, jotta sopu säilysi. Aiheuttaa nimittäin pientä kränää, kun koira alkaa ulvomaan ja haukkumaan ulkona aamulla ennen kuutta. Ja sitä haukkumista ei ihan niin vain lopetetakkaan.. Kerrotaloalueella ei oikein aina ymmärretä koiran käytösongelmia.

Tähän asti tuo kikka on vaihtelevalla menestyksellä toiminut. ei koira käsittelystä nyt hirveästi tunnu kärsivän, mutta mitä mieltä olette noin niinkuin yleisesti?

9

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta jos aina joudut varautumaan siihen että pitää olla valmiina peittämään koiran näkökenttä niin käy lenkit rasittaviksi kyllä,sikäli olet oikeilla jäljillä että koiran huomio pitäisi ehdottomasti saada kiinnitettyä sinuun...joo ja tiedän,että se on tuossa tapauksessa varmaan aika turhaa koittaa tarjota kauniisti olosta makupalaa tai vinguttaa koiran suosikki-kumilelua :)koska koira ei luultavasti ole edes huomaavinaan sinua...kehoitan kyselemään paikalliselta koirakerholta onko tarjolla koulutusapua sillä sitten voisi harjoitella niitä kerholaisten koirien kanssa tai sitten kääntymistä ongelmaneuvojan puoleen,esim kennel juppsguard tarjoaa tälläistä apua :) Ongelmasi on yleinen mutta vieraan on sitä netistä käsin vaikea korjata :)

      • Lorppakorva

        saada koirallinen lenkkeilykaveri.Kun vieras sesse on koko ajan vieressä muukin alkaa kiinnostaa.Koulutukseen,mätsäreihin,ihan minne vaan missä on paljon koiria.Koirakavereita naapurista ja sitten ohitusharjoituksia.

    • Oletko kokeillut kuonopantaa ??

    • pip1234

      Ei ainakaan kannata alkaa välttelemään näitä tilanteita, koska tällöin tapahtuu tämmönen negatiivinen vahviste elikkäs tää huono käytös vaan lisääntyy ja vahvistuu kun rekku pääsee tähän tavoitteeseensa eli eroon tästä kurjasta tilanteesta.

      • aloittaja

        Ongelmakoirakouluttajakin sanoi puhelimitse, että koira todennäköisesti pelkää ja haluaa äkkiä tilanteesta pois.. Kuitenkin tuntuu vain haluavan toisen koiran luo, eikä meinaa väkisin kiskomallakaan tulla perässä, vaan jäisi toisen peräänkin kyttäämään..

        Toisaalta, en taida olla ihan samalla aaltopituudella koirani kanssa muutenkaan, että tuntuu todella idioottimaiselta. tarkoitan siis, että vikahan on minussa, ei suinkaan koirassa.

      • hurtta-83
        aloittaja kirjoitti:

        Meillä kans rähjätään remmissä ja kaikkea on kokeiltu toisista koirista, leluista, nameista, remmillä räpäytyksestä, kuonopannasta jne. lähtien... MIKÄÄN ei tehoa!

        Tänään nostelin koiran turvasta ilmaan ja käänsin selän tulevaan koiraan, tuijotin koiraani silmiin ja toruin kun rauhottui laskin irti...purin jopa nenästä sitä kun ei taas niiku mitään rajaa...

      • hurtta-83 kirjoitti:

        vaihtaa sun kanssa ajatuksia näistä koirien kouluttamishommista. Tunnut olevan samalla aaltopituudella mun kanssa. Jos ajatus ei tunnu ihan hölmöltä, laitapa meiliosoitetta kehiin niin kirjoittelen jokusen rivin :)

      • hurtta-83
        Meiju-81 kirjoitti:

        vaihtaa sun kanssa ajatuksia näistä koirien kouluttamishommista. Tunnut olevan samalla aaltopituudella mun kanssa. Jos ajatus ei tunnu ihan hölmöltä, laitapa meiliosoitetta kehiin niin kirjoittelen jokusen rivin :)

        Tässäpä tämä s.postiosote.
        [email protected]

        Kirjottele vuan =)

    • Nimetön

      et tee mielestäni väärin!teet oikein:):)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe