Paljon on ollut keskustelua eri palstoilla koiran yksin jättämisestä ja siitä kuinka saada vähennettyä koiran tuhoamisvimmaa. Yksi neuvo on ollut ettei koiraa pitäisi huomioida n. 15 minuuttiin kotiin tullessa eikä lähtiessä. Kysymykseni kuuluukin kun olen tätä neuvoa noudattanut: Kuinka koira erottaa sen, että on ollut kiltti / tuhma? Jos koira on tehnyt pahojaan, en enää ole sitä torunut vaan korjannut jäljet ja ollut huomioimatta. Se onkin auttanut niin ettei koira enää lymyile missään eikä myöskään hypi ja hillu kun tulen kotiin. Mietinkin vaan, että pitäisikö jollain tavalla kuitenkin kehua silloin kun mitään tuhmuuksia ei ole tehty vaan olla edelleen vaan huomioimatta??
koiran huomioinnista?
9
604
Vastaukset
- daami
koiraa ei pidä n.puoleen tuntiin lähtiessä ja takaisin tullessa huomioida, niin omistajan lähtö ja takaisin kotiin tulo ei ole niin suuri numero sille.
Jos koira on tehnyt ilkeyttä(kuten meillä alkuaikoina usein ) ei pidä torua, vaan laittaa vaikka koira toiseen huoneeseen ja korjata jäljet.
Ei pidä kehua jos toinen on ollut kiltisti yksin ollessaan, sillä koko homman juju on ettei koira huomaa että olet poissa.
Ja tietysti se älyää sen, ettet ole paikalla, mutta se oppii pian ettei se ole mitenkään traagista ja että yksinkin voi leikkiä ja oleskella.
www.kumikana.org on auttanut meitä pojan kasvatuksessa todella paljon, suosittelen lukaisemaan sivuja :)- neuvoja saanut
...jopas nopeasti sain vastauksia, kiitos!
Tätä aloin vain eilen miettimään kun taas oli jotain pientä (onneksi tällä kertaa =) keksinyt. En ole tosiaan kehunut nykyään kun on ollut kiltisti. Harmittaa myös kun ei tiedä milloin uskaltaa laittaa esim. kukat takaisin ikkunalaudalle. Aina kun jotain "uutta" tulee niin ne on varmasti alhaalla. Kuten nyt joulun alla laitoin vähän joulupukkia yms. kirjahyllyyn koristeeksi niin yllätys yllätys, alhaallahan ne eilen kotiin tullessa oli. Kukat vaan tekee sellaisen sotkun multineen päivineen ja ei ne niin halpojakaan ole. Mutta kalliiksihan tämä muutenkin on tulossa kun tyttö on jo kaksi vuotta tuhonnut ovenpielet, ovet, lattiamatot ym.... Nyt sitten otettu uudet konstit käyttöön ja toinen koira ja kisu ei asiaa auta. Liekö nykyään mukana touhuumassa. Käväisenpä sivuilla katsomassa neuvoja lisää ;-) - ````
neuvoja saanut kirjoitti:
...jopas nopeasti sain vastauksia, kiitos!
Tätä aloin vain eilen miettimään kun taas oli jotain pientä (onneksi tällä kertaa =) keksinyt. En ole tosiaan kehunut nykyään kun on ollut kiltisti. Harmittaa myös kun ei tiedä milloin uskaltaa laittaa esim. kukat takaisin ikkunalaudalle. Aina kun jotain "uutta" tulee niin ne on varmasti alhaalla. Kuten nyt joulun alla laitoin vähän joulupukkia yms. kirjahyllyyn koristeeksi niin yllätys yllätys, alhaallahan ne eilen kotiin tullessa oli. Kukat vaan tekee sellaisen sotkun multineen päivineen ja ei ne niin halpojakaan ole. Mutta kalliiksihan tämä muutenkin on tulossa kun tyttö on jo kaksi vuotta tuhonnut ovenpielet, ovet, lattiamatot ym.... Nyt sitten otettu uudet konstit käyttöön ja toinen koira ja kisu ei asiaa auta. Liekö nykyään mukana touhuumassa. Käväisenpä sivuilla katsomassa neuvoja lisää ;-)Mä jätän koiralle kaikenlaista puuhasteltavaa, ennen lähtöäni viskon muutamia pahvipurkkeja tms pitkin kämppää, piilotan niihin aina herkkupaloja, luita, ym. Niiden etsimiseen ja pahvipurkkien tuhoamiseen kuluu mukavammin enrgiaa kuin esim. kenkien jäystämiseen. Jos on oikein vaikee koiralle ymmärtää että mitä saa syödä ja mitä ei, niin pieni cayennepippuritehoste saattaa auttaa. Itse aikoinani kostuttelin listoja suihkepullolla ja ripottelin cayennepippuria päälle. Näin meillä meni jakeluun, että pahvipurkki hyvä, lista paha....
Hyviä nameja: nakinpalat, lihapullanpalat, Frolicit, dental sticksit, schmackosit, possunkorvat, solmuluut, joiden solmu on dipattu maksamakkaraan jne.... Ja samalla tulee kierrätettyä kaikki talouden pahvijäte maitotölkeistä alkaen :)
Tsemppiä. - neuvoja saanut
```` kirjoitti:
Mä jätän koiralle kaikenlaista puuhasteltavaa, ennen lähtöäni viskon muutamia pahvipurkkeja tms pitkin kämppää, piilotan niihin aina herkkupaloja, luita, ym. Niiden etsimiseen ja pahvipurkkien tuhoamiseen kuluu mukavammin enrgiaa kuin esim. kenkien jäystämiseen. Jos on oikein vaikee koiralle ymmärtää että mitä saa syödä ja mitä ei, niin pieni cayennepippuritehoste saattaa auttaa. Itse aikoinani kostuttelin listoja suihkepullolla ja ripottelin cayennepippuria päälle. Näin meillä meni jakeluun, että pahvipurkki hyvä, lista paha....
Hyviä nameja: nakinpalat, lihapullanpalat, Frolicit, dental sticksit, schmackosit, possunkorvat, solmuluut, joiden solmu on dipattu maksamakkaraan jne.... Ja samalla tulee kierrätettyä kaikki talouden pahvijäte maitotölkeistä alkaen :)
Tsemppiä.joo näitä ollaankin välillä kokeiltu ja mielummin sitä tietysti pahvinpaloja keräilee kun omia kengänpaloja..aargh! Olemassa on myös aktivointipallo, minne piilotetaan namuja. Ongelmaksi siitä syntyikin se, että vanhempi koira innostui tästä (ahne kun on) niin paljon, että tämä nuori rassukka ei päässyt koskemaan koko palloon... tai jos uskaltautui niin siitä alkoi sellainen riita. Tämän vuoksi en voi kovin paljon heitellä noita ympäriinsä kun alkavat vietävät tappelemaan. Tarkkaa siis, että molemmat saa saman verran ;-) Pippurijekku kuulosti aika hyvältä. Olenkin miettinyt millä sen saisi pysymään ja suihkepullosta vettä..avot! Kiitos! Tänään taitaa mennä pippuria ikkunalaudan reunalle..
ei meillä ainakaan puolta tuntia ole koskaan tarvittu. Lähtiessä ehkä 10-15 minuuttia ja kotiin palatessa viisi riittää ihan hyvin. Itseasiassa monet koirat oppivat helposti kotiintulon yhteydessä odottamaan omalla paikallaan kunnes kotiväki on riisunut päällysvaatteet ja kutsuu ne tervehdittäväkseen. Puolituntia kuulostaa minusta tarpeettoman pitkältä, mutta kai tämäkin on koirakohtaista.
neuvoja saanut kirjoitti:
joo näitä ollaankin välillä kokeiltu ja mielummin sitä tietysti pahvinpaloja keräilee kun omia kengänpaloja..aargh! Olemassa on myös aktivointipallo, minne piilotetaan namuja. Ongelmaksi siitä syntyikin se, että vanhempi koira innostui tästä (ahne kun on) niin paljon, että tämä nuori rassukka ei päässyt koskemaan koko palloon... tai jos uskaltautui niin siitä alkoi sellainen riita. Tämän vuoksi en voi kovin paljon heitellä noita ympäriinsä kun alkavat vietävät tappelemaan. Tarkkaa siis, että molemmat saa saman verran ;-) Pippurijekku kuulosti aika hyvältä. Olenkin miettinyt millä sen saisi pysymään ja suihkepullosta vettä..avot! Kiitos! Tänään taitaa mennä pippuria ikkunalaudan reunalle..
myös tabasco toimii hyvin ja on valmiiksi nestemäistä! =)
- jeppp
joo oon kanssasi samaa mieltä.hyvä daami:)
- ------
Koira erottaa käytöksensä suotavuuden saamastaan välittömästä palautteesta: kehutaan tai ei palautetta ollenkaan = hyvä käytös, selkeä negatiivinen palaute = huono käytös. Jos kehut koiraa kotiin tultuasi niin se ymmärtää kehun koskevan vain sitä mitä tekee juuri sillä hetkellä, ei minuutti tai kolme tuntia sitten tekemiään asioita. (Koiralaumakaan ei "kehu" jäsentään millän tavoin.)
- fhrty
Koiranlauman johtaja menee ja tulee miten tykkää, eikä kehu "kotiintullessaan". Koiraa on ihan turha torua kotiintullessa jos se yksinolo aikana on tehnyt tuhoja. Ei se ymmärrä miksi torutaan. Osta koiralle raakoja luita niin on tekemistä yksinolon aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874058Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750