Alanya, Pascha Bay hotelli

ensi kesänä

Te, jotka olette käyneet/kokeneet Pascha Bay -hotellin, olisi kivaa saada tietää kokemuksistanne.
Menemme ko. paikkaan ensi kesänä. Otimme suuren kaksion 2 viikoksi, aamupalalla. Olisiko kannattanut ottaa puolihoito??? Ajattelimme, ettei ole kiva aina syödä samassa paikassa, mutta tulee väkisinkin mieleen se, että pitääkö kaukaakin hakea muita ruokapaikkoja...Onko kallista tuon hotelllin yhteydessä olevissa ravintoloissa?
Minkälainen ranta sillä kohdin on? Luin jostain, ettei olisikaan hyvä ranta, vaan syvä...sitä ihmettelen, sillä paikkaa pidetään lapsiperhepaikkana.
Kaikista vastauksista kiitän jo etukäteen.

3

914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mama80

      Hyvä hotelli on! Ranta on alussa matalaa, sitten äkkisyvää. saa kuitenkin aika pitkälle kävellä, ennen kuin "uppoaa". Lasten kanssa suosittelen olemaan varovainen. Hotellilla on erityisen hieno ja moniosainen uima-allas, jossa me perheemme kera vietettiin suurin osa ajasta. Meillä oli puolihoito, ruokana oli joka ilta erilaista ruokaa (seisovapöytä). Ravintola ei ollut kallis, kohtuu hintainen ja samaa luokkaa kuin kaikki muutkin ruokapaikat alanyassa. suosittelen osallistumaan myös turkkilaiseen iltaan. UPEA KOKEMUS! Mahtavaa ruokaa ja ohjelmaa, jossa myös perheen pienimmät saavat huomiota osakseen. Alanyan keskustaan on muistaakseni noin 20km josta löytyy myös upea kleopatra ranta. kannattaa tehdä päiväreissu vaikka alanyan keskustaan. Aamusta rannalle, sitten syömään ja shoppailemaan hienon hienoille basaareille.
      Ihanaa matkaa teille!!

    • Urrpo

      Parin viikon aikana voi alkaa seisova pöytä tökkimään. Kyllä se vaan alkaa toistaa itseään. Varmasti jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä että voisihan sitä toisenlaisessakin ympäristössä syödä. Ruuat on kuitenkin ihan ok, joten ehkä yhden viikon puolihoito voisi olla kompromissiratkaisu.
      Alanyan keskustaan on Pashasta noin 8 kilometriä. Se ei ole matka eikä mikään. Päivällä pääsee dolmus-bussilla ja illalla taksilla. Kaupungin itäpuolella on hotellialueita jotka ovat vieläkin kauempana.
      Pasha on ihanteellinen lapsiperheille, koska hotellin rakennukset on tehty pihan / uima-allasalueen ympärille niin ettei sieltä voi juosta autojen alle tms. Alue on myös vartioitu.

      Uima-allasalue on näppärä ja aika iso, rantaa ei juuri kaipaa. Rantakeikan voi aina tehdä keskustan Kleopatra-rannalle erikseen omana retkenä. Hotellin ja keskustan välissä on myös Ulas -ranta joka on vähän rauhallisempi paikka.
      Mahdolliselta keskustan baarireissulta joutuu tulemaan illalla vähän pidemmän matkan taksilla, mutta se ei ole olennaista.

    • Funchal

      Mekin menossa kesäkuussa Pasha Bayhin ja mukava olis tietää kokemuksia siellä olleilta.
      Otettiin puolihoito ja isompi huone. Onko hintansa veroinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe