Nukkumaanmeno 8 kk vauvalla

äiti-70

Miten teillä mennään nukkumaan 8 kk:n vauvan kanssa ? Meillä mentiin hyvin tuohon 7 kk ikään saakka. Laitettiin vauva sänkyyn nukkumaan tutti suuhun, musiikkimobile päälle. Siellä vähän aikaan ähisi, kitisi, tutti suuhun ja aloitti nukkumisen. Mutta nyt yhtäkkiä, ei suostu ei millään nukkumaan. Alkaa heti suoraa huutoa huutamaan kun laittaa sänkyyn. Ja se ei ole mitään pientä itkua, vaan suoraa huutoa. Olen yrittänyt rauhotella, antanut tuttia, laulaa, hieroa ja vaikka mitä. Rauhottuu vasta kun ottaa syliin. Tätä voi kestää tunninkin. Sitten melkein heti rauhottuu syliin ja aloittaa nukkumisen. Välillä olen laittanut sänkyyn takaisin kun on rauhottunut, mutta huuto alkaa uudellaan. On kyllä tosin ollut räkätaudissa jo jonkin aikaa, että onko vaan menossa nyt jokin ahdistus-sairaus aika. Yöllä on herännyt vielä kerran syömäänkin. Päivät menee ruutineilla ja nukkuu päiväunet 2-3 kert yht. n 3-4 tuntia. Iltapuuro syödään siinä klo aikaan ja nukkumaan halutaan siitä 30-60 min päästä. Onkohan tämä vaan jokin ohimenevä kausi. Olen yrittänyt ns. unikoulua, antanut sen huutaa vähän kerralla jne, mutta ei auta. Onko sitten jo tottunut siihen, että nukahtaa syliin. Josko hän sitten lopettaa sen kun pääsee rippikouluun ;) onko teillä muilla samantyylistä "ongelmaa" vinkkejä pliis...

8

2390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wwwww

      meneppä www.aihevapaa.com
      sivuille niin sieltä saat parhaimmat keinot ja ohjeet
      koska kaikki naiset käyvät siellä juttelemassa

      • en ole kyllä..

        etes moisista sivuista kuullut, että ei siellä nyt kyllä ihan "kaikki naiset" käy!!


    • eve

      Tää on nyt ehkä vähän turhaa "pelottelua", mut meillä on ollu viime ajat yhdeksänkuisen kanssa just samanmoista. Ja räkätautia meilläkin. No, sit vein tossa taannoin pojan lääkäriin, kun ihmettelin noita iltariehumisia. Korvatulehdus :(

      Totta kai voi olla kyseessä ihan vaan jonkinmoinen ikäkausijuttukin. Meilläki nukahdettiin ennen hienosti itsekseen, mut nykyään ollaan ajauduttu siihen, että jompi kumpi vanhemmista istuu vieressä kunnes vauva nukahtaa... Ei siinä kyllä näin pitäny käydä ;)

      Ja nyt siis korvakipuisena erona oli se, että vauva huusi vaikka vieressä oltiinkin ...ilmeisesti makuuasennossa sattui, sylissä taas ei niinkään.

    • mamma-05

      meillä 4kk pojalla on samoja "oireita" nukkumaan meno on toisinaan todella hankalaa, ja syliin nukahtaa.. Ja sit toisina iltoina menee nukkumaan kun enkeli.. Esim. eilen illalla yritin 2 kertaa saada omaan sänkyyn nukkumaan, mutta oli pakko ottaa syliin ja ei mennyt kun pari minuuttia jo nukuttiin sylissä. Tänään taas poika meni sänkyyn tavalliseen tapaan, ja nukahti sinne ilman huutamista..

      En osaa auttaaa, mutta meilläkin on poika ollut kipeä ja nuhaa vielä vähän.. Vointeja sinulle :)

    • muuttuu

      Meillä tuli samat ongelmat 9 kk iässä kun likka alkoi vetämään itseään pystyyn sängyssä. Meni ohi noin kuukaudessa ja nyt nukkumaanmeno sujuu kuten ennenkin.

      Samat lääkkeet kuin aikaisemminkin; jokaiseen huutoon ei puututa ja annetaan peuhata itsensä väsyneeksi. "Hyvää yötä" aina silloin tällöin pahimpaan yksinäisyyteen. Tavoitetilahan on, että lapsi oppii nukahtamaan ilman vanhemman läsnäoloa.

    • 8kk...

      Ja nukahtaa niin että illalla iltapuuron ja kylvyn jälkeen kun väsy tulee, lämmitetään maitopullo. Juo sen (sängyssä) ja nukahtaa miltei heti kainaloon. 7kk:een asti nukahti rinnalle. Siitä sitten nostetaan omaan sänkyyn ja nukkuu siellä (melkein) kaikki yöt,nykyisin.
      Uni on levotonta, on ollut jo varmaan pari kuukautta? Heräilee noin 3-6 kertaa/yö.
      Unissaan itkeskelyä(rauhoittuu tutilla) ja monasti kääntyy mahalleen josta konttausasentoon ja yrittää ylös. Yhdessä välissä kävi jopa niin että poika oli heräämässä ylös 4:n aikaan, seisoi pinnasängyssä ja höpötteli. Ei muuta kun kainaloon ja takas nukkumaan. Silloin taisteltiin jopa tunti ennekuin uni taas tuli, mutta onneksi tuota "hei, herätään neljältä"-kautta ei kestänyt kauaa.. ;)
      Poika nukkuu noin 21.00-07.00, ei pidempään! Ja aamupäivällä yhdet päikkärit, noin 1-1,5h ja iltapäivällä noin 2h päikkärit, joskus alkuillasta ottaa vielä pikku-unet, muttei enää joka ilta.
      Näin siis meillä..

    • tikruisa

      Juuh, tuttu juttu! meidän tyttö oli kahdeksankuiseksi todella helppo nukuttaa.. iltamaidon ja vaipanvaihdon jälkeen pimu sänkyyn ja "hyvää yötä", sammui kuin saunalyhty. mutta sitten tuli ikää 8kk, ja tämä ikäkriisi alkoi. syitä löytyy mm. se,että tässä iässä vauva alkaa tiedostaa itseään ja tajuaa ihmiset erillisinä yksilöinä. saattaa tuntea eroahdistusta vanhemmista. on hyvin normaalia, että vauva ei ole aiemmin vierastanut, mutta nyt ei päästä lähelleen kuin vanhemmat. kuulemma lapsen virikkeitä pitäisi vähentää ja antaa enemmän läheisyyttä ja syliä.. ja totta se on, vauva kiipeää koko ajan syliin ;) Sitten tämä yksinkertaisempi selitys: lapsi on oppinut liikkumaan, eikä millään malttaisi nukkua. koko ajan vain treenattaisiin konttaamista, seisomista yms. Silti en nukuta syliin, ettei vauva opi siihen.. edelleen nukutus omassa sängyssä; pidän lasta paikallaan ja silitän ja laulan niin kauan että suostuu antamaan unelle periksi. joskus nukuttamiseen menee 5min, välillä tunti.
      onneksi tämä on pian ohimenevä vaihe, täytyy vaan yrittää sitkeästi nukuttaa omaan sänkyyn niinkuin ennenkin. kyllä se siitä.. tsemppistä vaan hirmuisesti kaikille muille asian kanssa taisteleville =)

      • äiti 21

        Samat ongelmat alko tuossa kun poika täytti 9kk. Aikasemmin tarvinut vain maidon tuttipullosta ja sen jälkeen kääntänyt kylkeä ja vain nukahtanut. Nyt ei puhettakaan että nukahtais omaan sänkyyn itse. Nukkuu kyllä tauotta hyvin, kun vain saa unen päästä kiinni. Olen kuitenkin huomannut että nukahtaa paremmin jos sänky on "rajattu" peitolla tai muulla...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe