Outo kipu häntäluussa

Minnie

Minulla epäillään selkärankareumaa, kovat oireet ollut jo yli vuoden, kuvissa ei vielä näy kuitenkaan mitään muutoksia. Selkä on jäykistynyt vuodessa uskomattoman paljon ja särky on jatkuvaa. Nivelkipuja on ollut jonkin verran mutta nyt reilun viikon ajan on ollu häntäluussa todella voimakas särky, siis niin voimakas ettei pysty istumaan. Mietinkin voiko sillä häntäluun säryllä olla jotain yhteistä mahdolliseen selkärankareumaani? Onko kellään ollut vastaavaa?

13

33082

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä on

      Samaa epäillään ja samat ovat oireetkin. Paitsi ettei mulla häntäluu ole kipeä (kun koittaa painella luuta), eikä istuinkyhmytkään ole arat (kun koittaa painella). Eli ilmeisesti si-nivelen särky heijastuu koko lantion alueelle ja istuminen ärsyttää sitä entisestään. Samoin selälleen makaaminen. Mulla särky heijastuu myös reisiin.

      Mulla on auttanut jonkin verran vatsalleen makaaminen (paino pois si:ltä), kylmäpakkauksen pitäminen alaselän kohdalla sekä venytteleminen.

      Hankala vaiva!

      • hoidettu

        Eikös kannattais käydä tarkistuttamassa se Si-nivelen tilanne?

      • kyllä on
        hoidettu kirjoitti:

        Eikös kannattais käydä tarkistuttamassa se Si-nivelen tilanne?

        On tarkistettu tilanne (tulehdusta)

      • hoidettu
        kyllä on kirjoitti:

        On tarkistettu tilanne (tulehdusta)

        Onko siinä toimintahäiriötä? Sitä ei osaa diagnosoida oikein kuin ehkä 1-2% lääkäreistä.

      • kyllä on
        hoidettu kirjoitti:

        Onko siinä toimintahäiriötä? Sitä ei osaa diagnosoida oikein kuin ehkä 1-2% lääkäreistä.

        Tiesin kyllä mitä haet takaa. Jättäisitkö tämän ketjun rauhaan, kun noissa muissa ketjuissa on asiaasi ihan riittävästi tarjolla.

    • 8-)

      Sairastan nivelreumaa. Jouduin työssäni nostelemaan painavia laatikoita, josta oli seurauksena häntäluun kipeytyminen niin pahasti, että en kyennyt lopulta istumaan. Fysioterapeutti sanoi, etten saa nostella mitään painavia, ja niinpä sain siirron kevyempiin hommiin. Mut kyllä oli tuskainen kokemus! Särkylääkkeetkään eivät juuri tuoneet apua vaivaan. Viikon sairasloma palautti olotilan entiseksi. En suostunut ottamaan kortisonipiikkiä häntäluuhun, kun lääkäri ehdotti. Arvelin levon olevan oikea lääke vaivaani, ja oikeassa olin. Ei ole häntäluuni kipeytynyt sen koomin, mutta enpä ole enää harrastanutkaan mitään nostelua.

      • Eemeli

        Olen 36 vuotias ja s-reuma diagnosoitiin 2 v-sitten
        rankan fyysisen rasituksen jälkeen, eli aika alkuvaiheessa.
        Nyt on riittänyt piikit ja liikunta, paitsi juskus tuntuu, että niskassa on "hiekkaa".
        Voi olla, että on salazopyrin kuurit kohta edessä.
        Vaimolla on ollut selkäkipua si-nivelen kohdalta ja sen jälkeen vastakkaiselta puolelta, eli siis rieden etupuolelta. Nyt viimeksi on kuulemma särkenyt häntäluuta=alkoi synnytyksen jälkeen.
        Mikä on todennäköisyys, että kaksi selkärankareumaa tulevaisuudessa sairastavat kohtaavat toisensa?

        PS:vaimo on tietty vielä ilman diagnoosia.

      • hoidettu
        Eemeli kirjoitti:

        Jos on kipua si:n alueella, ni diagnoosi on aika selvä: si-nivelen dislokaatio. Mullakin se heijasti tunnottomuutta etureisiin. Monella ilmenee myös häntäluukipuna.

        googleta "selkäsivut"

      • oireilee noin

        Myös ihan todettu tulehdus (jota on esim. selkärankareumassa) oireilee SI-nivelissä samoilla tavoin (puutumisena nivusen seudulla, särkyä yläreisiin ja tietenkin alaselässä jne).

        Selkärankareumaatikoille ei suositella manipulaatiohoidoissa käymistä, koska sairaus (sekä lääkkeet) haurastuttaa luuta ja niveliä.

      • nasa123
        oireilee noin kirjoitti:

        Myös ihan todettu tulehdus (jota on esim. selkärankareumassa) oireilee SI-nivelissä samoilla tavoin (puutumisena nivusen seudulla, särkyä yläreisiin ja tietenkin alaselässä jne).

        Selkärankareumaatikoille ei suositella manipulaatiohoidoissa käymistä, koska sairaus (sekä lääkkeet) haurastuttaa luuta ja niveliä.

        Mulla on nyt viikon verran ollut häntäluun seudulla kipua.ei häntäluun päässä vaan vähä sen yläpuolella.kun siihen koskee sormella tuntuu todella kipeeltä ja kun nousee tuolilta nopeest ja nostaa painavaa maasta niin käy kipeetä.kovalla istuminen ja selällä makaaminen myös sattuu.voisiko olla hyvä laatunen kasvain?minkä voi myös leikata pois?vai onko tulehdus joka menee ohi?onko kellää ollu samanlaista?

      • Dantsa
        nasa123 kirjoitti:

        Minulla on myös ollut jo noin 2 viikon aikana samanlaista kipua eli kun istun jotenkin hankalasti tai yht äkkien liike niin kipu alakaa voimakkaana ja kipu tuntuu just ei häntäluun kärjessä vain hieman ylempänä.Voisiko johtua liiasta istumisesta koska olen ommellut jopa kellon ympäru kerrallaan

      • :<
        nasa123 kirjoitti:

        Mulla on nyt viikon verran ollut häntäluun seudulla kipua.ei häntäluun päässä vaan vähä sen yläpuolella.kun siihen koskee sormella tuntuu todella kipeeltä ja kun nousee tuolilta nopeest ja nostaa painavaa maasta niin käy kipeetä.kovalla istuminen ja selällä makaaminen myös sattuu.voisiko olla hyvä laatunen kasvain?minkä voi myös leikata pois?vai onko tulehdus joka menee ohi?onko kellää ollu samanlaista?

        Mullakin on ollut jo 3 viikkoa särkyä häntäluussa. Istuminen, nouseminen ja käveleminen sattuu. Lääkäri antoi käskyn, etten saa pyöräillä vähään aikaan ja jos kipu ei helpota, on röntgen suositeltavaa. Kipu ei ole helpottanut, päinvastoin. Sattuu entistä enemmän. En ole tietääkseni kolauttanut sitä mihinkään tai kaatunut yms. Huomenna röntgeniin, mutta tuntuu jotenkin toivottamalta, koska lääkäri sanoi, ettei kivulle tehdä mitään jos kyseessä on esim. murtuma.

    • Erkki_t

      Kävin suolistolirurgilla. Hän tunnusteli peräsuolta sormella ja muutaman minuutin päästä häntäluukipu oli pois. Olen kärsinyt useamman vuoden siitä. Istuminen on ollut tuskaa. Nyt löysin avun siihen josta olen hämmästynyt. Ostin anustapin ja liukuvoidetta. Sillä olen venyttelyt alkuun muutamien päivien välein ja kivut on pois. Uskomatonta. Vaikka kuulostaa teilaamiselta niin kantta vaikka sormella kokeilla. Itsellä toimii parhaiten venytys ylöspäin muutaman sentin syvyydeltä. Suihkussa helppo testata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1562
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe