Viime kerrasta, kun vaimoni Tuula sai kunnon kyytiä monelta mieheltä oli jo aikaa ja aina aika ajoin keskustelimme jatkosta. Olimme toisaalta aivan tyytyväisiä keskenämmekin, sillä meillä oli kuitenkin kiihottavat muistot ja yksi videokasetti kaikesta tapahtuneesta. Katselimme silloin tällöin tuota nauhaa ja sen jälkeen oli makuuhuoneessa villiä menoa ja vipinää. Tuula nautti siitä, kun minä katsoin häntä muiden miesten kanssa ja hän sai käyttäytyä lutkamaisesti, kuten hän itse asian ilmoitti.
Uusiin tapaamisiin Pasin ja Kimmon kanssa ei oikein ollut mahdollisuuksia, mutta aina silloin tällöin kaveruksia näimme. Kimmo oli tosin yhyttänyt naapurustossa asustelevan yksinhuoltaja äidin ja eleli melko seesteistä elämää hänen kanssaan. Tuulakaan ei ihmeemmin halunnut olla varattujen miesten kanssa tekemisissä, ettei tulisi sanomisia ja turhia draamoja.
Talven jälkeen taas uuden kevään korvilla tuli minulle tieto työkeikasta Englantiin. Oli tarkoitus lähteä tutustumaan tytäryhtiön tuotantolaitoksiin ja ihmettelemään uutta tuotannonohjausjärjestelmää uusitulla tehtaalla. Suomesta meitä lähtisi muutama kaveri ja paikalle tulisi myös Yhdysvalloista pari kollegaa. Heillä kun oli kehitteillä uusia postprosessoreita työstökoneille. Päätin heti, että nyt kyllä saa vaimo lähteä mukaan matkalle ja shoppailla ja nauttia elämästään, kun minä raskaan työn raataja teen hommia.
Lensimme Lontooseen ja majoituimme paikalliseen majoituslaitokseen. Ei se mikään luksuspaikka ollut, mutta mukava paikka muuten ja melko lähellä keskustaa. Tehtaat taasen sijaitsivat n. puolentoista tunnin ajomatkan päässä Lontoosta. Seuraavana aamuna meille oli järjestetty kuljetus tehtaalle ja tapasin siellä sitten muutkin. Softa-nörtit amerikoistakin olivat jo paikalla, vaikka eivät nörttien ulkoisia tunnusmerkistöjä välttämättä täyttäneetkään. Roger oli pitkätukkainen hoikka vaalea kaveri ja Sean taasen lihaksikas afroamerikkalainen. Seanin vereen oli kyllä sekoittunut aimo annos valkoisten plantaasinomistajien geenejä, sillä hän oli melkoisen vaalea, toki talven jäljiltä normaalia vaaleampi, kuten myöhemmissä keskusteluissamme kävi ilmi.
Päivä sujui joutuisasti ja saimme paljon uusia ideoita koti-Suomeen vietäväksi. Soittelin lounastauolla Tuulalle ja hän kertoi, että Visa vinkui ostoksilla iloisesti. Niinpä niin, kaiken maailman rättejä oli varmasti ostoskassit pullollaan. Syötyämme lounaan tehtaalla, otimme vielä kupposet karmivan makuista englantilaista kahvia ja sen jälkeen olikin pakko singahtaa tehtaan pisuaarille. Seanilla oli samat oireet ja rupattelimme rattoisasti niitä näitä, kun luovutimme luonnolle omiansa. Satuin vilkaisemaan sivusilmällä Seanin jalkovälin suuntaan ja minulta meinasi silmät pudota päästä. Seanilla oli suorastaan valtavan kokoinen kalu. Sellaista en ollut nähnyt kuin joissain pornoelokuvissa ja nettikuvissa. Kalun nähtyäni aloitin kehittelemään mielessäni suunnitelmaa, jotta saisin myös vaimon osalliseksi tuosta mustasta pötkylästä. Tuula ei ollut koskaan ollut innostunut tummista miehistä, mutta ehkäpä hän tällä kertaa tekisi poikkeuksen.
Päivän päätyttyä lähdimme Tuulan kanssa syömään ja sen jälkeen nappasimme muutamat paukut lähipubissa ja sitten takaisin hotellille. Kävimme kylvyssä ja syöksyimme sängylle telmimään. Rakastellessamme kerroin Tuulalle, mitä olin tänään nähnyt ja hän kiihottui naidessamme ajatuksesta valtavasti. Kun makoilimme raukeina sängyllä, vaimoni sanoi kuitenkin suhtautuvansa mustiin miehiin hieman epäilevästi. Sanoin hänelle, että seuraavana iltana oli tarkoitus mennä koko porukalla syömään ja viettämään vapaa-aikaa, koska työhommat olisi sillä erää ohi. Tuula lupasi ajatella asiaa, kunhan näkee Seanin.
Seuraava päivä tehtaalla meni kuin siivillä ja illan tullen keräännyimme hotellimme läheiseen ravintolaan syömään. Huomasin Tuulan katselevan mielenkiinnolla Seania ja he istuivat ”sattumalta” vierekkäin. Ilta sujui rattoisasti ja olin varma, että Tuulan pöksyissä jo salamoi. Sen verran tehokkaasti hän Seanin kanssa flirtttaili ja sirkutteli. Menimme Seanin kanssa ravintolan baariin ottamaan viskit ja kysyin sitten suoraan häneltä, mitä hän piti vaimostani. Sean totesi Tuulan olevan oikein mukava ja miellyttävä. Minullahan ei ollut mitään menetettävää, joten kerroin sitten suoraan, mitä olin ajatellut. Kerroin myös aikaisemmista jutuista ja sanoin itse nauttivan katselemisesta, eikä minun tarvitse osallistua mihinkään.
Sean ei kuitenkaan pitänyt kertomaani mitenkään outona vaan kertoi toimineensa muutaman kerran aiemminkin samassa roolissa alfauroksena ja nimenomaan valkoisille pareille kotona Yhdysvalloissa. Hän kysyi minulta hymyillen, josko olisin komenneltavissa ja olinko aiemmin suoritanut puhdistustehtäviä. Vastasin näin olevan ja asia alkoi olla sillä erää selvä. Menin takaisin ravintolasaliin Tuulan luokse ja sanoin, että homma onnistuu, mikäli hän vain on valmis. Tuula hymyili minulle kauniista ja kiitteli minua jo etukäteen.
Lähdimme kolmestaan ravintolasta hyvästellen muut, koska meitä ei enää kiinnostanut lähteä mihinkään yökerhoon jatkamaan juttuja ja juomista. Kävimme kuitenkin pienessä pubissa ottamassa vielä yhdet rohkaisevat ja sinne mennessämme Tuula ja Sean olivat kuin pariskunta. He kävelivät käsi kädessä ja kun istuimme baarissa, Tuula hyväili Seanin reittä ja välillä pakaroitakin. He vaihtelivat kevyitä suukkoja ja minä suorastaan tärisin kiimasta, kun katselin tätä aisankannattajan unelmanäytöstä.
Lähdimme hetken kuluttua hotellille ja kävelimme sinne kiivain askelin. Saavuttuamme hotelliin marssimme hissiin ja jo siellä Tuula ja Sean aloittivat kiihkeän suutelemisen. Tuula hamuili Seanin kullia housujen läpi ja näin kuinka se pullotti isona ja paljon lupaavana hänen housuissaan. Tulimme huoneeseen ja Sean käski minun ottaa vaatteeni muuten pois, mutta jättämään alushousut jalkaan. Minun paikkani olisi huoneen nurkassa oleva mukavan näköinen nojatuoli ja siitä saisin liikkua vain hänen luvallaan. Riisuin vaatteeni, jätin alushousut jalkaani ja istuin tuolille katselemaan näytöstä. Tuula ja Sean olivat jo kiihkeän suudelman pauloissa. Tuula pudotti hameensa ja riisui paitansa pois ja katselin vaimoni pyöreätä muodokasta vartaloa, kun hän oli menossa kohti kiihkeätä naintia vieraan miehen kanssa. Seanin isot kädet puristelivat Tuulan pakaroita ja Tuula aukoi Seanin housuja. Vihdoin Tuula sai Seanin housut alas ja riisui ne kokonaan jääden kontalleen hänen eteensä. Tuntui ailtä, että vaimoni ei uskalla edes katsoa mitä alushousujen sisältä löytyy. Sean kääntyi niin, että minä varmasti näen mitä tapahtuu ja laski alushousut alas ja antoi kyrpänsä pullahtaa vapauteen.
Se oli aivan valtava ja näin Tuulan hurmiossa olevan ilmeen, kun hän laittoi toisen kätensä kullin ympärille. Vaimoni käsi ei edes yltänyt kullin ympärille ja pituutta sillä oli varmasti melkein 30 senttiä, no ehkä hieman liioittelen, mutta iso se oli. Tuula alkoi hyväilemään kullia ja toiminta näytti siltä kuin Seanin kyrpä olisi ollut jonkunlainen elävä jumalolento. Niin hartaasti vaimoni sitä käsitteli. Toisella kädellään Tuula hyväili isoja kiveksiä ja sai Seanin huokailemaan tyytyväisenä. Sean nosti Tuulan jaloilleen ja riisui rintaliivit ja stringit vaimoni jalasta. Sean tyrkkäsi Tuulan hellästi sängylle selälleen ja alkoi nuolemaan vaimoni turpeaa punoittava pillua. Hän käänsi vaimoani niin, että saatoin nähdä, mitä Tuulan jalkovälissä tapahtui ja näky oli herkullinen. Pillu oli aivan punainen ja turvonnut ja näin Tuulan reisien sisäpinnalla kosteutta, jota hän oli kiimoissaan valuttanut.
Tuula huokaili äänekkäästi ja näin Seanin kullin nykien turpoavan vielä suuremmaksi. Tuula nappasi kullin suunsa ja näytti siltä, että hänen leukaperänsä repeävät, kun hän tunki tuota jättiläistä nieluunsa. Kieli liikui pitkin kullin vartta ja välillä hän meni vielä alemmaksi nuolen Seanin kiveksiä. Vaimoni nosti hellästi rakastajansa jalkoja ja pakaroita ylöspäin ja alkoi nuolemaan Seanin peräaukkoa ja työntelemään kieltään sinne sisälle. Hän teki sen myös minulle joskus ja ainakin minun mielestäni se tuntui äärettömän hyvältä. Sean huokaili myös kiihkeästi ja aikansa nuoltuaan tuon mustan sonnin persettä, vaimoni nousi hellästi häneen päälleen ja alkoi upottamaan kovaa kankea sisälleen.
Tuulalta pääsi äänekäs huokaus, kun hän istui kullin päälle ja aloitti hitaan liikkeen. Kyrpä oli niin suuri, ettei se mennyt kokonaan sisälle Tuulan liikkuessa edestakaisin. Sitten hän alkoi painamaan pilluaan tiukasti vasten Seanin kullia ja hetken näytti siltä, että tuo homma ei onnistuisi, mutta niin vaan tuo musta jättiläinen upposi vaimoni sisään. Seanin kädet puristelivat rajusti vaimoni pakaroita ja hän aloitti liikkeen, johon Tuula tuli mukaan. Minä näin aitiopaikalta, kuinka kiiltävä iso kyrpä souti edestakaisin vaimoni pillussa, joka oli valtaisan märkä. Tuula huohotti kuin henkensä hädässä ja kehoitti Seanina naimaan kunnolla, kun hän saa oikean kokoista miehen kyrpää. Kuuntelin kateellisena ja kiihottuneena Tuulan puheita ja itselläni oli vaikeata olla, koska en ollut saanut lupaa edes koskea omaan kulliini.
Sean käänsi Tuulan selälleen ja otti molemmin käsin kiinni vaimoni polvitaipeista ja levitti jalkoja kunnolla levälleen. Hän asetti terskansa vaimoni pillun huulille ja suorastaan polkaisi suuren kyrpänsä Tuulan sisälle. Minä katselin tätä kaikkea vain metrin päästä ja kuulin vaimoni uikuttavan, valittavan ja vaikeroivan, kun musta sonni teki sitä, minkä vuoksi hän täällä oli.
-Pateee, mä halkeen, tää on ihanaaaa……Tää ei saa ikinä loppua…… Mua ei oo ikinä naitu näin ihanasti…..ooh, yeah fuck me you big stud……..
Tuula oli aivan hurmioissaan ja jatkoi noiden ruokottomuuksien huutamista huohotustensa välissä ja alkoi osoittamaan selviä tulemisen merkkejä. Tuulan pillu supisteli niin rajusti, etä Seanin kulli luiskahti pari kertaa ulos, mutta siitä Sean ei ollut moksiskaan vaan jatkoi eläimellisen näköistä astumistaan.
Vaimoni alkoi huutmaan suoraa huutoa ja tällaista en ollut koskaan aiemmin kuullut. Sean jatkoi pumppaamistaan ja Tuula tuli useita kertoja peräkkäin, kunnes näin myös, että Sean alkoi jyystämään vielä lujempaa ja tuleminen oli lähellä. Myös Sean purkautui rajusti karjahtaen, mutta jaksoi vielä muutaman kerran painaa kyrpänsä vaimoni pillun perille saakka. Hän jäi makaamaan Tuulan päälle ja näin selvästi, kuinka hänen kullinsa sykki ja tiputteli vielä pieniä spermatippoja päästään. Tuula huohotti vieläkin rajusti ja kun Sean kierähti päältä pois, näin kuinka vaimoni pillu tykytti punaisena. Spermaa alkoi valua sykkimisen jälkeen ulos vaimoni pillusta ja tuo kermainen pillu sai minut aivan villiksi. Kysyin ääni väristen Seanilta voisinko edes runkata itseäni, koska tämä on kaikki muuten liikaa minulle.
- Hey white boy, your job is to clean up the white bitch, so go on and do your job, after that she’ll eat your cum,
vastasi Sean ja minä aloitin minulle määrätyn työn. Levitin hellästi Tuulan jalat ja maistelin varovasti hänen spermaista pilluaan. Eihän tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun olin siivouspuuhissa, mutta ihmetelin miten Seanilta oli tullut näin valtavasti spermaa. Jatkoin sitten rohkeammin nuolemistani ja sain tietysti partani täyteen tuon mustan sonnin nestettä. Tuulan pyllyvakoon oli myös valunut spermaa ja kaikki piti putsata pois. Tuula nautti käsittelystä ja hyväili hellästi hiuksiani kuiskutellen samalla hellästi minulle kiitoksiaan.
Musta sonnin lupaus ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, vaan Tuula kyllä otti minulta hetken aikaa suihin, mutta Sean sanoi naureskellen, ettei hänen valkoista pilluaan tuhrita mihinkään muuhun spermaan vaan jouduin runkkaamaan itseäni heidän molempien nähden siten, että tulen alushousuihini. Olin niin kiihottunut, että vain kolmen vetäisyn jälkeen tulin ähisten housuihini ja kyllä minultakin tuli paljon. Spermaisia alushousuja en tietenkään saanut ottaa pois jalasta. Sean käski Tuulaa tekemään itselleen paukun ja tulemaan viereensä istumaan, kun hän siemailee viskinsä. Tuula hyväili samalla Seanin mustaa kalua, joka alkoi taas osoittamaan suurenemisen merkkejä.
- I want her ass, so you have to make it suitable for me. Lick it and stretch it with your fingers, so I can then bury my dick in her luscious asshole
Sean käski ja minä tottelin. Tuula kävi polvilleen sängylle ja minä kohotin hellästi hänen peppunsa ylös ja aloin hitaasti nuolemaan peräaukkoa ja työntämään kieltäni sinne sisälle. Vaimoni huokaili, mutta sanoi epäilevänsä, ettei tuo jättijerkku mahdu perseeseen. Nuolin lisää ja kostutin aukkoa syljelläni ja myöskin Tuulan pillunesteillä.. Laitoin sitten aukkoon hellästi yhden sormen ja sitten toisenkin ja pyörittelin sormia sisällä, kysellen samalla, ettei vaimoani vain sattuisi. Kiima oli kuitenkin vienyt Tuulan taas mennessään ja nousin sängyltä todeten Seanille, että valmista on.
Sean nousi tuolilta laittaen viskilasinsa syrjään ja katselin ihaillen ja kateellisena hänen valtavaa seisovaa kaluaan. Hän tuli vaimoni taakse ja asetteli mitään kysymättä terskansa Tuulan perseaukolle. Hitaasti hän alkoi puskemaan kulliaan sisään ja nikottelin katsoessani sen uppoamista Tuulan tiukkaan perseeseen. Vaimoni tuli täysin villiksi, kun kyrvästä puolet oli sisällä. Hän ei enää voinut olla paikallaan vaan liike alkoi automaattisesti. Sean otti Tuulan lantioista kiinni ja aloitti hurjan naimisen. Katselin tuota näkyä lumoutuneena, enkä voinut käsittää miten vaimoni saattoi nauttia tuosta menosta.
Iso kyrpä teki työtään perseessä ja näky oli irstaan kiihottava. Tuula alkoi ejakuloimaan ja näin pillun sykkivän ja erittävän nestettä. Pillu oli turvonnut ja paisunut ja huulet olivat aivan erillään toisistaan. Tuo musta sonni ei kuitenkaan asiasta välittänyt vaan jatkoi panemistaan. Pillun sykkiminen ja tiukka perse kuitenkin tekivät tehtävänsä ja Sean alkoi pumppaamaan liemiään vaimoni perseeseen. Kulli pullahti ulos perseestä päästäen lupsahtavan äänen ja samalla alkoi spermaa valua aukosta ulos. Sean käski minun nousta, riisua alushousut jalasta ja työntää kullini vaimoni perseeseen. Tuulan tuntui vieläkin yllättävän tiukalta, kun työnsin oman kullini spermaa täynnä olevaan perseeseen. Vaimoni ei juuri enää jaksanut reagoida minun nussimiseeni, mutta sain kuitenkin purkautua murahdellen vaimoni suoleen.
Sean oli jo poistunut suihkuun, kun Tuula alkoi osoittaa elon merkkejä uudestaan. Hän käpertyi kainalooni ,suukotteli minua hellästi ja lausui taas kiitoksensa ihanasta illasta. Sean tuli suihkusta ja nyt oli roolileikit leikitty loppuun ja hän teki meille paukut minibaarista ja kiitteli meitä ja kehui vielä vaimoani erityisesti. Juttelimme vielä hetken aikaa ja sitten Sean pukeutui ja poistui omaan hotelliinsa. Tuulan kanssa vietimme hellän loppuillan ja katselin häntä vielä pitkän, kun hän oli nukahtanut raukeaan uneen.
Kun olimme palanneet Suomeen vaihtelimme Seanin kanssa sähköposteja työasioissa, emmekä kosketelleet tuon illan tapahtumia enempää . Laitoimme sitten Tuulan kanssa yhteisen sähköpostin ja kyselimme olisiko Sean tulossa jossain vaiheessa Suomessa käymään. Työasiat kyllä varmaan hänet tänne jossain vaiheessa tuonevat, joten jäimme kaiholla odottelemaan uusintaa kotikentällä.
Vaimo käytössä
10
42852
Vastaukset 10
- jatkoa
Hyvää ja tasalaatuista jatkoa muille "vaimo käytössä" novelleille. Mites se vaimon näkövinkkelistä kirjoitettu, jota joku toivoi jo aiemmin :) Nääkin on tosin olleet upeita!
- molo-m
Mulla ainakin on kyrpä kovana tämän jutun jäljiltä.
- LISÄÄ
Näitä lisää. Vielä siemennystä ilman ehkäisyä niin paras. Pullat uuniin niin kuin real world.
- jormalaisena
Tosi hyvä tarina. Loistava alustus ja hieno tarina. Oletko kirjoitellut muuta tätä täytyy saada lisää.
- noita
Onhan noita tuolla seksinovellien puolella. Vaimolle iltapuhdetta ja vaimo käytössä tarinoita yhteensä 4 kpl. Ne on varhaisempaa tuotantoa, loppukesästä ja alkusyksystä.
- Rpsa
Oli kyllä todella hyvää kamaa, kiitos kirjoittajalle! Jatka samalla linjalla!
- hommaa
olet sitten oikein opetellut suomentamaan englantia...
- Anonyymi00008UUSI
Palailimme terassiillasta vuokramökille käveltiin tietäpitkin, aika lähellä meidän mökkiä porukka huusi tulkaa ryypylle, vaimo vilkaisi minua voitas mennä.
Mökissä oli kaksi nuorta miestä Matti ja Kimmo ja yksi tyttö Miia.
Juomaa tuli eteen heti, aika pian huomasin että pojat kiilaa Kirsi vaimoa pientä koskettelua ja näytti että vaimo ei välitä päin vastoin. Alkoi kuulua musiikkia pojat pääsi Katia lähemmäs kun tanssivat tyttö Miia katseli tilannetta, pyysin tanssimaan Miia sanoi heti vaimosi on suosittu, katsoin kun Matti tanssitti aika lähekkäin kädet vaelti pitkin vartaloa ja tanssi oli paikallaan oleskelua Vaimo Kati oli otettu kun nuoret tanssitti.
Pojat ei tansittanut Miiaa vaan vaimoani.
Miia nauroi pojat on kuin kiimasia kolleja, sanoin sinä olet minun tyttöni sitten, kuiskasin sulla on kauniimpi vartalo kuin vaimolla.
Miia kuiskas siltäkö tuntuu koskettelin hämärässä tiukkoja rintoja Miia huokasi olet miehisempi kuin pojat Miia kuiskas mennään tupakalle.
Astuttiin ulos, Miia sanoi nuo pojat on lapsellisia puristelevat vain kylmästi, katso vaikka. Siirryttiin ikkunan lähelle Matti hieroi humalaista vaimoa lattialla painoi vaimon pakaroita kaluaan vasten vaimon kädet oli kaulalla Matti tarttui rintoihin vaimon pää kääntyi taakseppäin kuin nauttien näin kuinka isoja rintoja puristeltiin estottomasti.
Seisottiin Miian kanssa vierekkäin, Miia sanoi pojat voi viedä vaimosi, otin olkapäästä kiinni ja rutistin nauroin minä voitan.Miia sanoi olenko minä sitten sinun sanoin jos haluat, Miia katsoi sisälle siltä näyttää että olen.
Vaimo joi juomaa ja Matti nosteli jo vaimon paitaa pois ja liivit lähti samalla.
Vaimo oli pientä keittiön seinää vasten Matin imiessä rintoja Kimmo ilmestyi viereen ja haroi hameen alle vaimon levittäessä vähän haaroja.
Sanoin Miialle nyt nähdään livenä Miia oli edessäni pidin käsiä lantiolla kuiskasin mitä luulet että tapahtuu Miia naurahti Kimmo nuolee ensimmäisenä nostin käsiä rinnoille tunsin paidan alla kovat nännit Miia sanoi ne ei edes huomaa meitä kato nyt.
Matti suuteli Kirsiä kiihkeänä ja imi rintoja vaimon rinnat on kyllä houkuttelevat Kimmo oli kyykyllään Miia sanoi katso kohta pyrkii hameen alle ja niin sinä kävi Kirsin valkoiset pitsihousut laskeutu pois Kimmo oli hameenalla ja pään liikkeestä päätellen nuoli Kirsi se oli ihan hurmiossa Hyväilin Miiaa joka antoi myös etottomasti kosketella.
Miia sanoi tuolla päässä on minun huone. Miia aukaisi oven ja pani lukkoon nauroi pojat antoi tämän minulle Kimmo on minun veli siksi eivät välittäneet minusta.
Melkein heti Kimmo koputti, Miia sanoi minä nukun Kimmo kysyi missä Kirsin mies Miia huusi lähti mökillensä, kuului hyvä hyvä.
Miia nauroi nyt se ei tule enää, kuuletko Kirsin ääni kuului selvästi kun sanoi sekö lähti ny voidaan naida.
Miia riisui paidan pyörät rinnat paljastui ja hame laskeutu Miia tuli eteen kuiskas haluttaa, hyväilin Miiaa sen kun seisoi edessäni suutelin vatsaa käännin suutelin pyllyä Miia kuiskas olet hellä suutelin ja käänsin Miia laskin housut paljaaksi ajettu pillu oli edessä suutelin siihen, sievästi pienet huulet joita kielellä levittelin oli märät Miia painoi päätäni kovemmin pillua vasten kuiskasi haluan kaikkea Miia veti minua seisalleen riisui paitani ja avasi farkut oli kyykyllään ja veti alushousut kovettunut kalu pääsi vapaaksi Miia huokasi sopiikohan tämä ja maisteli ja imi sievästi, Miia kuiskas ei ole vaaraa on pillerit.
Sanoin nykäistään patja lattialle, ja pian oltiin patjalla, sanoin olet kaunis ja vartalosi hieno.
Aloin suukotella jaloista ja etenin pilluun Miia huokasi en ole kokenut näin koskaan imin ja nuolin käytin sormia sievästi Miia alkoi vapisemaan kuiskas nyt tuntuu jatkoin nuolemista Miia sai orgasmin koko tyttö vapisi. Menin viereen Miia halasi kuiskas tule, jalat oli leviällä ohjasin kalua pienelle reijälle tuntui että ei mene Miia kuiskas varovasti liikuttelin terskaa sisää ja ulos Miia veti käsillään painuin pikku hiljaa Mia täri kuiskasi olet ihana olin melkein kokonaan vedin pois ja uudelleen sisään maistoin nännejä Miia vapisi kuiskas ime vain liikuin jonkin aikaa, seinän takaa kuului Kirsin ulinaa Miia hymyili ja suuteli vaimosi saa orgasmia ja kietoi jalat ympärikuiskas ollaan nätisti työnsin kokonaan Miia sätki ja halasi kuiskas sinä halkaiset minut käännyi Miian kanssa Miia oli päällä liikkui hitaasti tunsin kuinka pillu oli tiukka Miia ojentui sain imeä rintoja pieni pylly liikkui nopeammin Miia ulahteli liike kiihtyi ja kuiskas ota minut tunsin että nyt tulee painoin pyllystä syvään ja laukesin Miia vapisi päälläni ja laskeutu rinnan päälle suukoteltiin Miia halasi ja nousi hitaasti spermaa valui vatsalleni Miia nousi ja pyyhki paperilla minut ja itsensä.
Kuiskas vidaanko mennä tupakille, mentiin alasti terassille, vilkaistiin ikunasta Kirsi oli kontallaan ja sai kalua sisään ulinan kanssa.Polteltiin sanoin kusettaa menin kaiteen viereen Miia tuli ja piti kalust kiinni kuiskasi sormet ei yllä yhteen pissa lensi kauas Miia hihtti tunnen miten se tulee.- Anonyymi00009UUSI
Sanoin mennään äkkiä sisälle Miia sulki oven hiljaa kääntyi ja hymyili se seisoo taas kysyin mitä haluat, Miia sanoi men patjalle Miia tuli pääni kohdalle ja laskeutu kysyi miltä näyttää painoin pakaroista kostean pillun suuhuni Miia sanoi en olis uskonut että teen näin ja liikkui suuni päällä alkoi huokalilla nousi ja kääntyi kontalleen.
Levitin pieniä huulia ja työnnyin takaa Miia otti vapisevana vastaan huulet liimautu kaluun Miia huokasi olen pikku kiimapillu haluan koko ajan miten osaat.
Sanoin olen tuhma setä nain pikku likkaa Miia otti vastaan huokasin ottaako setä kovaa nopeutin liikettä Miia huokasi setä raiskaa pimeässä iso kyrpä halkoo minua ja yritti pakoon pidin kiinni vaikka kontaasi vähän matkaa sanoin siitän sinut Miian kasvot oli patjassa huokali älä laske koko vartalo tärisi sanoin nyt siitän Miia ulisi patjaa vasten kun laskin sisään vapinaa oli pitkään ja Miia laskeutu makaamaan.
Menin viereen sanoin pitää lähteä mökille Miia sanoi käydään katsomassa. Kurkistettiin sisään kaikki kolme nukkui vaimo oli kyljellää jalka koukussa pillusta oli valunut spermaa. Hyvästelin Miian ja menin mökkiin, vaimo tuli joskus kuuden aikaa oli pesulla pitkään tuli viereen pahoitteli että oli nukahtanut sohvalle ja hipsinyt sielä mun luo kiitti että ovo ei olllut lukossa.
Nukahdettiin vähän aikaa, Kirsi valvoi kysyin eikö nukuta oli vaikeana sanoi ne pojat kävi käsiksi sanoin mitä siitä, oli hiljaista sanoi ne puristeli koko ajan.
Sanoin ei se haittaa nehän nai sinua aamuun.
Kirsi nousi käsien vaaraan, miten niin sanoin katsoin ikkunasta olit seinää vasten toinen imi rintojasi toinen nuoli pillua. Ei kuulunut mitää Kirsi katsoi kattoa. Sanoin ei haittaa nain Miia edestä ja takaa imin ja nuolin.
Kirsi kääntyi kysyi etkö ole vihainen otin kainallon, Kirsi kysyi naitko sanoin vaikka miten, Kirsi sanoi sehän on kuusitoista oliko ihana suukotin ei puhuta siitä ja hyväilin vaimoa Kirsi kysyi haluttaako kun pääsin päälle vaimo oli liukas tavallista liukkaampi imin rintoja kuiskasin sulla on ihanammat rinnat nännit tykitti kovina.
Kysyin onko täällä vierasta vaimo halasi on sain kahden spermat aamulla ja huokasi tulin illalla humalassa kiimaseksi kun oli koko ajan kalu pillussa tai suussa. Kuiskasin annatko vieraalle vaimo nosti jalat annan haluan vierasta kyrpää kunnolla rakasteltiin pitkään kun molemmat oli vasta saanu vierasta.
Aamulla Miia tuli ja sanoi mökkiä pitäis siivota joutaako vaimosi, Kirsi lähti, Miia hyppäsi kaulaan kuiskas tuli ikävä ja riisui nopeaan kuiskas pojat halusi että vaimosi siivoa yhdessä meidän ei tarvi naittin petaamattomassa sängyssä kahdesti nopeaan.
Kun vaimo tuli sanoin riisu, vaimo punasteli ja riisui rinnoissa ol fritsut mitä aamulla ei ollut huomasin pillu vieressä oli myös. Pojille tuli kyyti, kun ajovat ohi sireeni soi.
Kotona muisteltiin usein, miten terassiilta voi muuttua. - Anonyymi00010UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
Sanoin mennään äkkiä sisälle Miia sulki oven hiljaa kääntyi ja hymyili se seisoo taas kysyin mitä haluat, Miia sanoi men patjalle Miia tuli pääni kohdalle ja laskeutu kysyi miltä näyttää painoin pakaroista kostean pillun suuhuni Miia sanoi en olis uskonut että teen näin ja liikkui suuni päällä alkoi huokalilla nousi ja kääntyi kontalleen.
Levitin pieniä huulia ja työnnyin takaa Miia otti vapisevana vastaan huulet liimautu kaluun Miia huokasi olen pikku kiimapillu haluan koko ajan miten osaat.
Sanoin olen tuhma setä nain pikku likkaa Miia otti vastaan huokasin ottaako setä kovaa nopeutin liikettä Miia huokasi setä raiskaa pimeässä iso kyrpä halkoo minua ja yritti pakoon pidin kiinni vaikka kontaasi vähän matkaa sanoin siitän sinut Miian kasvot oli patjassa huokali älä laske koko vartalo tärisi sanoin nyt siitän Miia ulisi patjaa vasten kun laskin sisään vapinaa oli pitkään ja Miia laskeutu makaamaan.
Menin viereen sanoin pitää lähteä mökille Miia sanoi käydään katsomassa. Kurkistettiin sisään kaikki kolme nukkui vaimo oli kyljellää jalka koukussa pillusta oli valunut spermaa. Hyvästelin Miian ja menin mökkiin, vaimo tuli joskus kuuden aikaa oli pesulla pitkään tuli viereen pahoitteli että oli nukahtanut sohvalle ja hipsinyt sielä mun luo kiitti että ovo ei olllut lukossa.
Nukahdettiin vähän aikaa, Kirsi valvoi kysyin eikö nukuta oli vaikeana sanoi ne pojat kävi käsiksi sanoin mitä siitä, oli hiljaista sanoi ne puristeli koko ajan.
Sanoin ei se haittaa nehän nai sinua aamuun.
Kirsi nousi käsien vaaraan, miten niin sanoin katsoin ikkunasta olit seinää vasten toinen imi rintojasi toinen nuoli pillua. Ei kuulunut mitää Kirsi katsoi kattoa. Sanoin ei haittaa nain Miia edestä ja takaa imin ja nuolin.
Kirsi kääntyi kysyi etkö ole vihainen otin kainallon, Kirsi kysyi naitko sanoin vaikka miten, Kirsi sanoi sehän on kuusitoista oliko ihana suukotin ei puhuta siitä ja hyväilin vaimoa Kirsi kysyi haluttaako kun pääsin päälle vaimo oli liukas tavallista liukkaampi imin rintoja kuiskasin sulla on ihanammat rinnat nännit tykitti kovina.
Kysyin onko täällä vierasta vaimo halasi on sain kahden spermat aamulla ja huokasi tulin illalla humalassa kiimaseksi kun oli koko ajan kalu pillussa tai suussa. Kuiskasin annatko vieraalle vaimo nosti jalat annan haluan vierasta kyrpää kunnolla rakasteltiin pitkään kun molemmat oli vasta saanu vierasta.
Aamulla Miia tuli ja sanoi mökkiä pitäis siivota joutaako vaimosi, Kirsi lähti, Miia hyppäsi kaulaan kuiskas tuli ikävä ja riisui nopeaan kuiskas pojat halusi että vaimosi siivoa yhdessä meidän ei tarvi naittin petaamattomassa sängyssä kahdesti nopeaan.
Kun vaimo tuli sanoin riisu, vaimo punasteli ja riisui rinnoissa ol fritsut mitä aamulla ei ollut huomasin pillu vieressä oli myös. Pojille tuli kyyti, kun ajovat ohi sireeni soi.
Kotona muisteltiin usein, miten terassiilta voi muuttua.Melkoinen satu kun ei edes muista muijansa nimeä. Vaihtuu välillä. Hohhoijaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1651424
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58705Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.87667Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203558- 48516
- 37506
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15480- 112473
- 25463
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus46450