Jouduin sattumalta tälle keskustelupalstalle ja tutustuin ehkäpä pinnallisesti islamiin kirjoitettujen mielipiteiden ja eri linkkien kautta. Näin maallistuneen länsimaalaisen mielestä on uskomatonta, mihin kaikkeen ihmiset todella uskovat. Koraanin ja imaamien opetuksen yllä leijuu vuosisatainen pöly. Yksityiskohtaiset ohjeet kaikille elämän aloille todella hämmästyttävät, kuten saanko chattailla, voiko nainen mennä yksin jonnekin jne. Kaikelle lienee psykologinen selitys. Osa fundamentalistiuskovaisista vaikuttavat hyvinkin oppineilta ihmisiltä, joten ihmetykseni sen kuin kasvaa. Kaikista huvittavinta oli keskustelu Koraanin tieteellisyydestä. Kuinka älylliset ihmiset voivat todella löytää ja vielä uskoa luonnontieteellisiä faktoja runollisista värssyistä. Ainakin kehitys ja demokratia eivät tule kukoistamaan tiukan islamistissa maissa. USKOMATONTA!
Uskomatonta
Maallistunut
2238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"luonnontieteellisiä faktoja"!?
muutaman viikon tätä palstaa seuranneena, että miten on mahdollista, että vuosisatoja ja tuhansia sitten ihmisten sepittämät tarinat pitävät muslimia kahleissaan vielä tänäkin päivänä näin vankasti?
Kristinuskon juurethan ovat samassa hiekassa, mutta jotenkin sen sanoma on väljähtynyt aikojen saatossa, antanut enempi tilaa ihmisen omalle ajattelulle. Eipä tuo kuitenkaan siunakseksi ole ihmiskunnalle koitunut, kohti täydellistä tuhoa lie kuljemme?
Mutta parempi ei ole toinen toistaan ainakaan tässä asiassa:lähi- tai kaukokansan kimppuun käydään toistuvasti asein, vaikka molempien jumalat kieltävät tappamisen.