Opettiko av(i)oero jotakin?

Opettihan se. Avioehto täytyy tehdä, jos vielä erehtyy naimiaisiin.

Avioero on ollut todella lähellä pari kertaa; paperit vetämässä jne. Mutta harkinta-aika opetti sen, että haluan jatkaa puolisoni kanssa ja ratkaisu on ollut oikea. En yhdy käsitykseesi, että ihminen olisi pelkästään geeniensä, kasvatuksensa ja elämänkokemuksena summa. Vaan enemmänkin sen summa, miten hän elämänkokemuksestaan oppii ja miten hän haluaa itseään tutkiskella ja kehittää. Geeneille emme voi mitään, kasvatuskaan tuskin enää vaikuttaa jos pystyy ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyseenalaistamaan asioitaan, elämäkokemus taas opettaa, jos vain osaa sen opetuksena ottaa. Ympäristötekijöillä on loppujen lopuksi aika vähän tekemistä sen kanssa, miten me elämämme ja avioiliittommekin koemme...

Opetti sen että kaikki kannattaa ottaa omiin nimiin(lainat) tai sitten tehdä avioehto.
Muuten akka vie kaikki ja lapsista kannattaa taistella niin nekin saa itselleen .
Pirulliselle akalle ei jäänyt kuin paskainen perse ja pussillinen vaatteita joten se siitä liitosta.
Onneksi en ollut naimisissa.
Nyt olis emännän paikka auki tai on ollut jo toista vuotta mutta ei oo vielä sopivaa löytyny.
TÄmä olis sitten jo kolomas kerta kun uutta muijaa sisään ajettas mutt ei se ainakaan vaihtamalla parane.Hullumman saa vain tilalle.

Toista kertaa en moiseen pelleilyyn sorru.

Ihmissuhteeseen ei naimisiinmenoa tarvita, jätän sen nuorille ja hupsuille.

Mutta en kadu yhtään. Joskus ihmiset ei vaan ole tarkotettu liittoon. Ei ollut suhteita ennen, eikä näytä olevan jälkeen ;)) Eli nou hätä. Kaikki hyvin.

aviero sen, kuinka vaikeaa voi olla lapsistaan erossa oleminen. Monet kerrat ollaan erotessa itketty...

Avioeron jälkeinen parisuhde opetti puolestaan sen, ettei minkään ihmissuhteen pysyvyyteen voi luottaa, eikä mikään ei ole itsestään selvää. Ei edes elämä.

-eeoo

avasi silmäni! Maailmaa katseli ennen eroa aika suppeasti, kriittisesti. Eron jälkeen huomasi, kuinka erilaista voikaan olla elämä! Toisten ihmisten ja omakin. En vaihtaisi mistään hinnasta kokemaani pois. Vaikkakaan se ei aina tuonut niitä hyviä muistoja...

Jokainen yhdessäelämisestä luopuminen, mikäli suhde on kestänyt enemmän kuin muutaman kuukauden, on pieni kuolema.
Jokaisen tulisi miettiä omaa osuuttaan epäonnistumisessa, mutta monesti mietitään vain toisen osapuolen virheitä.
Sellainen henkilö epäonnistuu helposti seuraavassakin suhteessaan.
Kannattaa ajatella itseäänkin hyvin kriittisesti ja etsiä omat virheensä. Silloin on valmiimpi tulevaisuudessa todella onnistumaan!

Kukaan ei ole "the best" - kysymys on kahden ihmisen yhteensopivuudesta...

Avio-/avoero on yleensä kahden kauppa. Ei ihminen pysty yksinään riitelemään. Vaikka sitten olisi kyse siitä kolmannen osapuolen tulemisesta; onnelliseen suhteeseen kun ei kukaan voi tulla väliin. Jos olet onnellinen omassa suhteessasi et edes katsele "uutta". Jotta ei toistaisi omia vanhoja virheitään mahdollisessa uudessa parisuhteessa on varmaan eron jälkeen pienen itsetutkiskelun paikka. Itse huomasin ainakin itsessäni monta sellaista tapaa mitkä aiheutti "sodan". Haudoin mielessäni asioita jotka sitten paisuivat kuin pullataikina. Sitten kun ämpäri tuli täyteen ja sain suuni auki oli riidan aiheita vaikka kuinka paljon. Nykyään pyrin sanomaan mieltä painavat asiat heti, niin ettei ne ehdi saada suhteettomia mittasuhteita. Aina siinä ei onnistu, mutta parempaan päin menossa ;-)